Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto

Helsingin pyöräliikenne on edelleen kasvussa

Jaa

Pyöräliikenne on kasvanut edelleen vuoden 2015 tasosta Helsingissä. Konelaskentapisteistä saatujen tulosten mukaan pyöräily kasvoi tammi–syyskuussa kymmenen prosenttia edellisvuoden vastaavasta ajankohdasta.

Pyöräilijöitä Pohjoisrannassa. Kuva: Jussi Hellsten
Pyöräilijöitä Pohjoisrannassa. Kuva: Jussi Hellsten

Vilkkain pyöräreitti oli Lauttasaaren sillalla, jossa ajoi kesän arkipäivinä keskimäärin noin 5 600 pyöräilijää. Toiseksi vilkkain paikka oli Pitkäsilta, jonka ylitti keskimäärin 4 900 pyöräilijää vuorokaudessa. Baanalla kulki keskimäärin 4 600 pyöräilijää.

Suurin pudotus laskurin havaitsemissa pyöräilijämäärissä nähtiin Pasilassa, jossa Keski-Pasilan rakennustyöt aiheuttivat liikenteen poikkeusjärjestelyjä.

Vaikka pyörällä tehtyjen matkojen määrä Helsingissä on kasvanut, on pyöräilyn osuus kaikista matkoista pysynyt ennallaan kymmenessä prosentissa, sillä myös muilla kulkumuodoilla tehtyjen matkojen määrä on noussut. Helsingin tavoitteena on nostaa pyörällä tehtyjen matkojen osuus 15 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä.

– Jotta 15 prosentin tavoitteeseen päästään, tulee pyörätieverkon kattavuuden lisäksi parantaa erityisesti pyöräpysäköinnin laatua ja määrää sekä työmaa-aikaisten liikennejärjestelyiden sujuvuutta, toteaa Helsingin pyöräilykoordinaattori Reetta Keisanen.

Pyöräpysäköinnin turvallisuuden parantaminen ja kattavampi väylästö olivat asiat, jotka nousivat tärkeimpinä esiin, kun kaupunkilaisilta kysyttiin Pyöräilybarometri 2016 -tutkimuksessa asioista, jotka saisivat heidät pyöräilemään enemmän. Työmaa-aikaiset liikennejärjestelyt ja pyöräväylien talvihoito olivat asioita, joihin kaupunkilaiset olivat kaikkein tyytymättömämpiä.

Helsingissä on kaupunkilaisten mielestä kuitenkin kohtalaisen hyvät pyöräilyolosuhteet: 87 prosenttia pyörää käyttävistä asukkaista on tyytyväisiä tai melko tyytyväisiä Helsinkiin pyöräilykaupunkina. Tyytyväisten osuus on kasvanut hieman vuodesta 2014, jolloin barometri toteutettiin edellisen kerran.

Pyöräilybarometrin mukaan 57 prosenttia Helsingin aikuisväestöstä pyöräilee vähintään kerran viikossa lumettomana aikana. Ympäri vuoden pyöräilee 11 prosenttia aikuisista. Pyörää käyttäviä asukkaita on kaikissa tuloryhmissä ja koulutusluokissa. Päivittäin autolla kulkevista kaksi kolmasosaa liikkuu myös pyörällä ainakin joskus.

Helsingin pyrkimys lisätä pyöräilyn osuutta, johtuu ennen kaikkea kaupungin kasvusta.

– Jotta kasvavan kaupungin liikenne säilyy toimivana, on yhä useammat matkat tehtävä tehokkailla ja tilaa säästävillä kulkumuodoilla eli kävellen, pyörällä ja joukkoliikenteellä, pyöräilykoordinaattori Reetta Keisanen sanoo.

Helsinki saa asukkailtaan vahvan tuen tavoitteelleen edistää pyöräilyä: yli 90 prosenttia helsinkiläisistä suhtautuu myönteisesti pyöräilyn edistämiseen.

Raportteihin pyöräliikenteen määrästä, kulkumuoto-osuudesta sekä kaupunkilaisten tyytyväisyydestä pyöräilyolosuhteisiin voi tutustua osoitteessa www.hel.fi/pyoraily.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Eeva Kostiainen
Liikennetutkija
Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto
p. 09 310 37099

Reetta Keisanen
Pyöräilykoordinaattori
Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto
p. 09 310 37017

etunimi.sukunimi@hel.fi

Kuvat

Pyöräilijöitä Pohjoisrannassa. Kuva: Jussi Hellsten
Pyöräilijöitä Pohjoisrannassa. Kuva: Jussi Hellsten
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto
Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto
PL 2100
00099 HELSINGIN KAUPUNKI

(09) 310 1673http://www.hel.fi/ksv

Helsingin kaupungin organisaatiorakenne on uudistunut 1.6.2017. Kaupunkisuunnitteluviraston tiedotteet löydät jatkossa Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialan uutishuoneesta: https://www.sttinfo.fi/uutishuone/helsingin-kaupunki-kaupunkiympariston-toimiala?publisherId=60577852

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme tältä julkaisijalta, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto

Tutustu Laiturin näyttelyssä Eliel Saarisen kädenjälkeen Helsingissä30.5.2017 14:39Tiedote

Näyttely "Helsingistä on tullut suurkaupunki! – Eliel Saarinen ja Helsinki" avataan torstaina 1. kesäkuuta näyttelytila Laiturilla Kampissa. Näyttely on kattava läpileikkaus arvostetun arkkitehdin perinnöstä pääkaupunkimme katukuvassa. ”On hämmästyttävää, että koskaan aikaisemmin Saarisen Helsingin tuotantoa ei ole tarkasteltu yhtenä kokonaisuutena”, toteaa dosentti Timo Tuomi. Laiturin kesänäyttely tarjoaa nostalgisia kuvia menneen ajan Helsingistä ja rohkaisee arkkitehtuurifaneja bongaamaan kaikki kaksikymmentä Elielin suunnittelemaa rakennusta Munkkiniemestä Vuosaareen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme