Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy

Helsingin pysäkkikatokset toimittaa JCDecaux myös seuraavat 20 vuotta

Jaa
Helsingin joukkoliikenteen pysäkkikatokset peruskorjataan ja niiden palvelutasoa parannetaan. HKL:n johtokunta päätti torstaina oikeuttaa HKL:n tekemään uuden yhteistyösopimuksen Helsingin pysäkkikatoksista niiden nykyisen toimittajan JCDecaux’n kanssa.
Kuva: HKL
Kuva: HKL

Nykyiset pysäkkikatossopimukset ovat päättymässä, minkä vuoksi HKL kilpailutti yhteistyöjärjestelyn katosten suunnittelusta, toteutuksesta, ylläpidosta ja katosten käyttämisestä ulkomainontaan. HKL:n keväällä 2017 järjestämään tarjouskilpailuun saatiin kaksi tarjousta, joista JCDecaux’n tarjous oli kokonaistaloudellisesti edullisin.

- Nyt tehtävän sopimuksen mukaisesti JCDecaux peruskorjaa kaikki nykyiset katokset kustannuksellaan, ja vastaa sopimuskauden ajan katosten huollosta ja kunnossapidosta sekä energiakustannuksista. Lisäksi yhtiö nyt maksaa HKL:lle vuokraa liittyen pysäkkien mainospaikkojen mediamyyntiin. Kilpailuttamisella yhteistyökonseptia uudistettiin ja saavutettu kokonaisratkaisu antaa kestävän pohjan kehittää pysäkkipalveluita sopimuskaudella, kertoo HKL:n hallintojohtaja Yrjö Judström.

- Sopimus on kaupunkilaisille erittäin edullinen. Peruspysäkkien laatutaso paranee. Lisäksi vilkkaimmilla pysäkeillä voimme palvella matkustajia enemmän säänsuojaa tarjoavilla suuremmilla katoksilla. Kilpailutuksen ansiosta nykyistä suuremmat vuokratulot tarkoittavat, ettei pysäkkien korkeatasoinenkaan kunnossapito aiheuta kaupungille kustannuksia ja pysäkkejä voidaan kehittää yhä korkeamman vaatimustason mukaisesti. Joukkoliikenteen kilpailukyky paranee, toteaa HKL:n toimitusjohtaja Ville Lehmuskoski.

Uudet sopimukset HKL:n ja JCDecaux’n välillä tehdään 20 vuoden sopimuskaudeksi. Sopimuskauden jälkeen katokset siirtyvät HKL:n omistukseen.

Sopimukseen sisältyy kaikkien 1456 nykyisen pysäkkikatoksen peruskorjaus. Peruskorjauksessa katokset mm. maalataan ja kaikki kuluneet osat ja lasit vaihdetaan sekä valaistus muutetaan ympäristöystävälliseksi led-valaistukseksi.

Sopimus antaa myös uusia mahdollisuuksia kehittää pysäkkien palvelutasoa erilaisilla lisäpalveluilla – mahdollista on mm. lisätä pysäkeille pyöräpysäköintiä, langaton verkko tai ylimääräistä sääsuojaa. Lisäpalvelut määritellään tulevan syksynä yhteistyön käynnistyessä. Tarkoitus on, että HKL tekee katoskonsepteihin liittyvää kehitystyötään myös yhdessä kaupunkilaisten kanssa ja kaupunkilaisia kuunnellen.

Yhteyshenkilöt

HKL, toimitusjohtaja Ville Lehmuskoski, p. 040 520 6710
HKL, hallintojohtaja Yrjö Judström, p. 050 559 1902
HKL, projektipäällikkö Jan Koskenmäki, p. 040 130 6987

Kuvat

Kuva: HKL
Kuva: HKL
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy
Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy
PL 55250
00099 Helsingin kaupunki

(09) 310 1071https://kaupunkiliikenne.fi/

HKL vastaa raitiovaunujen ja metrojen liikennöinnistä, kaupunkipyöristä sekä joukkoliikenneinfran eli ratojen, asemien ja varikoiden hoidosta ja kehittämisestä. HKL – kaupungin paras liike.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy

Kaupunkiliikenne lisää rasvausta pikaratikan reitin varrelle11.4.2024 09:27:57 EEST | Tiedote

Kaupunkiliikenne Oy on saamansa palautteen ja tekemiensä mittausten perusteella todennut, että joissakin kohteissa pikaratikka 15 reitin varrella pikaratikan tuottama ääni on poikkeuksellisen kova. Koettuun meluongelmaan tullaan puuttumaan ja sitä pyritään ratkaisemaan useiden toimenpiteiden kautta, joista yksi on systemaattinen kiskojen rasvauksen tehostaminen ongelmakohdissa sekä automaattirasvauslaitteiden asennus.

Kontulan metroaseman peruskorjauksella parannetaan aseman käytettävyyttä ja viihtyisyyttä9.4.2024 15:02:32 EEST | Tiedote

Kaupunkiliikenne Oy aloittaa Kontulan metroaseman laituritason perusparannushankkeen tänä keväänä. Parannushankkeen tuloksena matkustajien liikkuminen asemalla helpottuu ja aseman viihtyisyys lisääntyy. Työt alkavat valmistelevilla töillä toukokuun puolivälissä. Tänä kesänä toteutettavat työt sijoittuvat suurelta osin aseman laiturialueelle, jonka vuoksi metroliikenne Kontulassa joudutaan keskeyttämään keskikesällä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye