Kustantamo S&S

Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinto Susanna Hastille teoksesta Ruumis/huoneet

Jaa

Susanna Hastin romaani Ruumis/huoneet saa vuoden parhaalle kaunokirjalliselle esikoisteokselle jaettavan Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon. Palkintosumma on 15 000 euroa. Ruumis/huoneet on omakohtainen romaani seksuaalisen väkivallan traumasta, muistista ja selviytymisestä.

Ote raadin perusteluista:

"Hastin teoksessa henkilökohtainen kokemus nojautuu laajaan yhteiskunnalliseen, kirjalliseen ja filosofiseen aineistoon. Tätä taustaa vasten käy selväksi, että kerronnassa ei ole kysymys yhden ihmisen uhriutumisesta, vaan alistavasta ja väkivaltaisesta rakenteesta, joka ei tunnu muuttuvan ollenkaan, vaikka sivistystaso mukamas nousee.

'En kaivele menneisyyttä, jotta saisin todisteita, todistajia ja asian päätökseen. Kaivelen, koska en jaksa enää säilyttää salaisuuksia', teoksen keskushenkilö arvioi. Hän häpeää jotain sellaista, josta hän ei muista juuri mitään ja samaan aikaan aivan liian paljon. Jotakin sellaisesta, jota hänelle tehtiin keskenkasvuisena toistuvasti. Silti jokin sai hänet palaamaan itse yhä uudestaan piinaajiensa luokse.

Kuka se minä olin, romaani tutkii. Kuka olen nyt?

Hastin romaani osuu meihin kaikkiin: vaikka tiedämme, mitä rikollista aivan liian monille lapsille tapahtuu, olemme mieluummin ajattelematta sitä, koska siten meidän on helpompi tuudittautua arkeemme. Ja siksi seksuaalinen hyväksikäyttö jatkuu.

Ruumis/huoneet tekee näkymätöntä näkyväksi. Samalla se osoittaa, että häpeän tunteesta voi päästä eroon. Kuten myös sen, että väkivalta ei ole koskaan kohteen syy."

Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinto jatkaa vuosina 1964–1994 myönnetyn J.H. Erkon esikoiskirjapalkinnon perinnettä. Raatiin kuuluivat toimittajat Suvi Ahola, Arla Kanerva, Susanna Laari ja Antti Majander (pj.) ja kirjailija Eino Santanen sekä tunnustuksen viime vuonna romaanilla Sinun, Margot voittanut Meri Valkama.

Susanna Hast (s.1981) on Helsingissä asuva kirjoittaja, tutkija ja lauluntekijä. Hän on väitellyt Lapin yliopistossa yhteiskuntatieteiden tohtoriksi ja päätynyt tutkijaksi Taideyliopiston Teatterikorkeakouluun, jossa hän toimii taiteellisen tutkimuksen dosenttina sekä tuntiopettajana tanssinopettajan ja teatteriopettajan maisteriohjelmissa. Työssään hän on perehtynyt sodan kokemukseen, myötätuntoon ja ruumiillisuuteen.

 Arvostelukappaleet ja haastattelupyynnöt: johanna.forss@sets.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Lataa
Lataa
Kuva: Miikka Pirinen
Kuva: Miikka Pirinen
Lataa
Kuva: Miikka Pirinen
Kuva: Miikka Pirinen
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Kustantamo S&S
Kustantamo S&S
Snellmaninkatu 13
00170 Helsinki

https://kustantamo.sets.fi/

Kustantamo S&S – ystävien kesken S&S – julkaisee laadukasta kauno-, tieto- ja lastenkirjallisuutta. S&S on osa Schildts & Söderströmsiä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kustantamo S&S

August-palkinto suomalaiselle Ellen Strömbergille28.11.2022 18:50:41 EET | Tiedote

Ellen Strömbergin nuortenromaani Mehän vaan mennään siitä ohi (Vi ska ju bara cykla förbi, suom. Eva Laakso) on voittanut lasten- ja nuortenkirjallisuuden August-palkinnon. Ruotsin merkittävin ruotsinkielisen kirjallisuuden palkinto jaettiin Tukholmassa August-gaalassa maanantai-iltana. Palkintosumma on 100 000 kruunua. Viimeksi August on jaettu suomalaiselle vuonna 2005, kun Monika Fagerholm voitti kaunokirjallisuuden palkinnon romaanillaan Den amerikanska flickan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme