Helsingin seudun kauppakamari

Helsingin seudun yritysten suhdannenäkymissä varovaista toiveikkuutta – tilanne muuta maata huonompi

Jaa
Kauppakamarien yrityskyselyyn vastanneiden yritysten talousnäkymissä näkyy nyt varovaista toiveikkuutta. Lomautusten ja irtisanomisten määrän arvioidaan vähentyvän Helsingin seudulla.

Helsingin seudun yritysten liikevaihtonäkymät ovat kirkastuneet hieman viime vuoden joulukuun lukemista. Kauppakamarien yrityskyselyyn vastanneista yrityksistä 37 prosenttia arvioi, että niiden liikevaihto kasvaa tai pysyy ennallaan seuraavan kahden kuukauden aikana. Vastaava luku joulukuussa oli 29,5 prosenttia. Myös yritysten arvioima konkurssin riski on hieman pienentynyt

”Helsingin seudun yritysten tilanne on edelleen muuta maata vakavampi sekä liikevaihtokehityksellä että koetulla konkurssiriskillä mitattuna. Ainoa valopilkku on toistaiseksi se, että henkilöstömäärät ovat pysyneet olosuhteisiin nähden hyvällä tasolla, mutta tilanne voi muuttua nopeasti, jos tiukkoihin rajoituksiin ei löydetä ratkaisuja ja rokotustahtia ei saada nostettua”, arvioi johtaja Markku Lahtinen Helsingin seudun kauppakamarista.

Yritysten henkilömäärä on pysynyt pääosin ennallaan. Kyselyyn vastanneissa yrityksissä arvioidaan, että irtisanomisten ja lomautusten määrät vähenevät seuraavan kahden kuukauden aikana.

Lahtinen arvioi, että Helsingin seudun yrityksissä tilanne eri toimialojen välillä vaihtelee rajusti: matkailu-, ravintola- ja kuluttajaliiketoimintaan nojaavat palvelualat ovat yhä enemmän kovilla, kun pandemia jatkuu. Business Finlandin ja Valtiokonttorin koronatuet ovat auttaneet yrityksiä pahimman pandemiakriisin yli, mutta aktiivisia toimia tarvitaan yhä. Kaikki yritykset eivät myöskään kuulu yritystukien piiriin.

”Avointen vastausten perusteella vastaajat toivovat yritysten kustannustuen myöntämiseen lisää joustoja. Tuen koetaan sopivan huonosti tapauksiin, joissa yrityksen tilanne poikkeaa esimerkiksi oman toimialansa keskimäärisestä tilanteesta: joillekin muutoin elinkelpoisille yrityksille jo 10–20 % liikevaihdon pudotus voi olla jo vakava asia, jos kiinteitä kustannuksia ei ole mahdollista sopeuttaa. Lisäksi on ehdottoman tärkeää, että kustannustukien kattoa nostettaisiin nykyisestä 800 000 eurosta viipymättä niin ylös kuin se on EU-säännösten puitteissa mahdollista”, Lahtinen sanoo.

Vaikka tilanne on yritysten mukaan kohentumassa, pandemiakriisi ei ole ohi. Korona aiheuttaa yrityksissä taloudellisia ongelmia vielä pitkään.

Kauppakamarien kyselyyn vastasi helmikuun alussa Helsingin seudun kauppakamarin alueella 989 yritystä. Vastauksia kertyi laajasti Uudenmaan alueen eri toimialoilta ja erikokoisista yrityksistä. Aiemmat vastaavanlaiset kyselyt on toteutettu viime vuonna 17.3., 30.3., 20.4., 4.5., 18.5., 1.6., 23.6., 2.9., 8.10. ja 2.12. Kauppakamari julkaisi torstaina 4. helmikuuta kyselyn rokotuksia koskevan osion. Siihen voi tutustua täältä. Vastaukset ja tiedotteet aiemmista kyselyistä löytyvät osoitteesta www.helsinki.chamber.fi.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Markku Lahtinen, Helsingin seudun kauppakamari, johtaja, p. 050 571 3564, markku.lahtinen@helsinki.chamber.fi


Tiina Tikander, Helsingin seudun kauppakamari viestintäpäällikkö, p. 046 878 7540, tiina.tikander@helsinki.chamber.fi

Kuvat

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin seudun kauppakamari
Helsingin seudun kauppakamari
Kalevankatu 12
00100 Helsinki

http://helsinki.chamber.fi/fi/

Helsingin seudun kauppakamari vahvistaa yritysten menestystä osallistumalla aktiivisesti Helsingin seudun kehittämiseen. Kauppakamariin kuuluu 21 kunnan alueelta yli 7000 palveluja, kauppaa ja teollisuutta edustavaa yritystä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin seudun kauppakamari

Suhdannepulssi: Helsingin seudun yritysten näkymät yhä heikot – reilu kolmannes arvioi poliittisten lakkojen vähentävän mahdollisuuksiaan tarjota töitä3.4.2024 07:00:00 EEST | Tiedote

Yritykset Helsingin seudulla arvioivat seuraavan kolmen kuukauden suhdannenäkymät heikoiksi. Negatiivisiksi ne arvioivat myös yrityksensä liikevaihdon, kannattavuuden ja työvoimatarpeiden kehityksen seuraavan kolmen kuukauden aikana, käy ilmi Helsingin seudun kauppakamarin Suhdannepulssista. Vaimeat suhdannenäkymät eivät ole kohentuneet joulukuusta. Kyselyyn vastanneista alueen yrityksistä 39 prosenttia arvioi, että poliittisten lakkojen suma vähentää niiden mahdollisuuksia tarjota työpaikkoja vuonna 2024.

Uudellamaalla yhä liian vähän korkeakoulupaikkoja alueen tarpeeseen nähden – ”Uusimaalaiset nuoret selkeästi huonommassa asemassa kuin koko Suomessa keskimäärin”13.3.2024 00:10:00 EET | Tiedote

Suomessa on 0,93 korkeakoulun aloituspaikkaa yhtä toisen asteen tutkinnon suorittanutta kohti. Uudellamaalla suhdeluku on 0,76, selkeästi pienempi kuin suurissa tai keskisuurissa korkeakoulumaakunnissa, selvitti Helsingin seudun kauppakamari. Tilanne ei ole korjaantunut edellisestä selvityksestä vuonna 2022.

Helsingin seudun kauppakamari arvioi: Pääkaupunkiseudulla lopetti viime vuonna ennätysmäärä yrityksiä – ”Kaupan alan yritysten määrän väheneminen huolestuttavaa”21.2.2024 07:00:00 EET | Tiedote

Pääkaupunkiseudulla lopetti toimintansa 9 450 yritystä vuonna 2023, arvioi Helsingin seudun kauppakamari Tilastokeskuksen alkuvuoden lukuihin perustuen. Lopettaneita yrityksiä olisi arvion mukaan 17 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Luvuissa ei ole huomioitu alkutuotantoa ja kiinteistöalan yrityksiä. Kaupan alalla lopettaneiden yritysten määrä on ollut suuri kahtena edellisvuonna. Lopettaneiden kaupan alan yritysten määrä pääkaupunkiseudulla oli suurempi kuin aloittaneiden tammikuusta 2022 syyskuuhun 2023.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye