Kirkko Helsingissä

Helsingin seurakunnat teki miljoonapäätöksiä

Jaa
Helsingin yhteinen kirkkovaltuusto hyväksyi torstaina 11.6. Kirkko ja kaupunki -median uuden sopimuksen, myönsi Lauttasaaren kirkon peruskorjauksen lisää rahaa ja vahvisti samalla urakoitsijan valinnan sekä nuiji Helsingin seurakuntayhtymän vuoden 2019 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen.
Lauttasaaren kirkko
Lauttasaaren kirkko

Helsingin seurakuntien yhteinen kirkkovaltuusto kokoontui viralliseen kokoukseen torstaina 11.6. ensimmäistä kertaa sitten koronaepidemian puhkeamisen. Erikoisjärjestelyin Team-kokouksena toteutetun istunnon asialistalla oli useita miljoonaluokan päätöksiä.

Yhteinen kirkkovaltuusto vahvisti vuoden 2019 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen. Tilikauden tulos ilman rahasijoitusten arvon muutosta oli -2,8 milj. euroa alijäämäinen. Arvonmuutos mukaan lukien tulos on 10,2 milj. euroa ylijäämäinen.

Toimintakulut olivat 101,9 milj. euroa vuonna 2019. Ne kasvoivat edellisestä vuodesta 7,6 milj. euroa: tästä henkilöstökulujen osuus oli lähes puolet. Toimintatuottoja saatiin viime vuonna 18,2 milj. euroa.

Verotulot säilyivät suurin piirtein edellisvuosien tasolla (kasvua 0,7 prosenttia), joskin tulojen arvioidaan kääntyvän pysyvästi laskuun lähitulevaisuudessa. Kirkollisverotulot olivat nyt 80,0 milj. euroa. Helsingissä kirkollisveroprosentti on tasan 1, joten kirkon helsinkiläisjäsenet maksoivat kirkollisveroa viime vuonna keskimäärin 276 euroa. Valtion rahoitus kirkon yhteiskunnallisiin tehtäviin oli Helsingin tilinpäätöksessä 12,3 milj. euroa.

Talousarvioon 2019 oli varattu 22,9 milj. euroa kiinteistöjen rakennus-, korjaus- ja kehitysinvestointeihin. Vuoden loppuun mennessä tästä käytettiin 8,1 milj. euroa, mikä käytännössä tarkoitti korjausvelan lisääntymistä.

Rahoitustoiminnan tuotto sijoitusten arvonmuutokset huomioiden oli +19,9 milj. euroa (edellisenä vuonna -10,6 milj. euroa). Keskimäärin viime vuosina rahoitustoiminnan nettotulos on ollut 10 milj. euroa vuodessa plussan puolella.

Lauttasaaren kirkon remontti alkaa

Yhteinen kirkkovaltuusto hyväksyi Lauttasaaren kirkon peruskorjaushankkeen enimmäiskustannusarvion korottamisen 2,5 milj. eurolla yhteensä 17,8 milj. euroon. Summat sisältävät arvonlisäveron. Kustannuksista kohdistuu tähän vuoteen noin 4 milj. euroa, ensi vuoteen noin 10 milj. euroa ja urakan viimeiseen vuoteen eli 2022 noin 3 milj. euroa.

Yhteinen kirkkoneuvosto oli jo aiemmin toukokuussa valinnut urakoitsijaksi halvimman tarjouksen jättäneen Lujatalo Oy:n. Tämä päätös oli ehdollinen, ja se astuu nyt voimaan valtuuston korotettua kustannusarviota.

Valtuusto valitsi myös Seurakuntien talon sekä Honkanummen ja Malmin hautausmaiden lounasravintoloiden palveluntuottajat. Kaksivuotisten sopimusten ja mahdollisten optiokausien arvioitu kokonaisarvo ilman arvonlisäveroa on yhteensä lähes 3,5 milj. euroa.

Myyntilistalla puolestaan oli Maununnevan entinen, käytöstä poistettu kerhotalo. Kauppa vaatii vielä Kirkkohallituksen hyväksynnän.

Kirkko ja kaupunki -mediaan leikkauksia

Valtuusto hyväksyi pääkaupunkiseudun seurakuntien yhteisen Kirkko ja kaupunki -median uuden sopimuksen. Talvella 2019–20 käydyt sopimusneuvottelut tulivat ajankohtaisiksi, kun Vantaan seurakuntayhtymä irtisanoi viime kesänä nykyisen sopimuksen.

Uudessa sopimuksessa lehden ilmestymistiheydeksi määritellään 20 numeroa vuodessa, joskin osapuolet voivat jatkossa itse vähentää lehtien määrää ja saada tästä koituvat paino- ja jakelukulujen säästöt itselleen. Median ja mediatoimituksen tehtäviin ja linjaan tuli muutamia lisäyksiä ja muutoksia. Seurakuntayhtymien maksuosuuksia eli kustannusten ns. jyvityksistä päivitetään vuodesta 2022 alkaen, minkä arvellaan pienentävän Helsingin kuluja. Sopimuksessa määritellään mittava säästöohjelma vuosiksi 2021–24 ja varaudutaan lisäsäästöihin vuosikymmenen loppuun mennessä. Median digiulottuvuutta kehitetään.

Uusi sopimus astuu voimaan vuoden 2021 alusta. Espoo, Kauniainen ja Vantaa ovat tahoillaan jo hyväksyneet sopimuksen.

Lisätietoja: Yhteisen kirkkovaltuustoj pj. Hanna Mithiku, p. 040 724 1274, hanna.mithiku@gmail.com

Hallintojohtaja Juha Tuohimäki, p. 050 347 4628, juha.tuohimaki@evl.fi

Kiinteistöjohtaja Kai Heinonen, p. 09 2340 2700, kai.heinonen@evl.fi

Yhtymänjohtaja, Lauttasaaren kirkkoherra Juha Rintamäki, p. 050 593 1944, juha.rintamaki@evl.fi

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Lauttasaaren kirkko
Lauttasaaren kirkko
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kirkko Helsingissä
Kirkko Helsingissä
Kolmas linja 22 B
00530 HELSINKI

09 234 00http://www.helsinginseurakunnat.fi

Kirkko Helsingissä – ihmistä varten. Uskon, rakkauden ja ympäristön puolesta.

Kirkko Helsingissä muodostuu 20 ev.-lut. seurakunnasta, joista 17 on suomenkielistä ja kolme ruotsinkielistä. Helsingin seurakunnissa on lähes 340 000 jäsentä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kirkko Helsingissä

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye