Kirkko Helsingissä

Helsingin seurakunnat varautuvat pienenevään talouteen

Jaa
Helsingin seurakuntien yhteinen kirkkovaltuusto hyväksyi 10.12. kokouksessaan vuoden 2021 talousarvion sekä talous- ja toimintasuunnitelman vuosiksi 2021-23. Talousarvio on alijäämäinen.

Tulojen ja menojen erotuksen eli vuosikatteen arvioidaan olevan 1,3 milj. euroa positiivinen. Poistot ovat näillä näkymin 8,5 milj. euroa, joten tilikauden tulokseksi tullee -7,2 milj. euroa.

Helsingin seurakuntayhtymän tuloiksi ensi vuonna arvioidaan 117 milj. euroa. Jos koronapandemia ei muuta taloustilannetta nykyisistä arvioista, jäsenten maksamat kirkollisverotulot näyttäisivät kasvavan noin 2 % (1,6 milj. euroa) eli ne ovat ensi vuonna 78,1 milj. euroa. Jatkossa verotulojen odotetaan pienenevän hieman yli miljoona euroa vuosittain. Tulopuolelle kirjautuvat kirkollisverotulon lisäksi valtionrahoitus, toiminnasta saatavat tulot sekä korko- ja sijoitustuotot. Kirkollisveroprosentti on Helsingissä 1,0.

Toimintamenojen suurimmat erät ovat henkilöstömenot sekä kiinteistöjen ylläpidosta aiheutuvat aine- ja tarvikemenot sekä palvelujen ostot. Vuoden 2021 budjetissa toimintamenoja on 115 milj. euroa. Vuonna 2021 seurakunnat ja yhteinen seurakuntatyö aikovat käyttää aiempien vuosien säästöjä noin 4,7 milj. euroa.

Investointeihin vuodelle 2021 on varattu yhteensä 29,7 milj. euroa. Näistä suurin osa tarkoittaa käytännössä kiinteistöjen peruskorjauksia, esimerkiksi Lauttasaaren kirkkoa ja Johanneksen kirkon julkisivua. Helsingin seurakuntien rahavarat vähenevät ensi vuonna lähes 27 milj. euroa. Investoinnit syövät kassaa kolmevuotisen talous- ja toimintasuunnitelman mukaan aiempia vuosia enemmän, mutta sen jälkeen investointien on tarkoitus vakiintua vajaan 15 milj. euron tasolle.

Helsingin seurakuntayhtymä on Suomen suurin seurakuntatalous. Budjetti on noin kymmenes osa koko Suomen evankelis-luterilaisen kirkon taloudesta. Myös koko kirkon jäsenistä lähes joka kymmenes on helsinkiläisiä.

Seurakuntayhtymälle valittiin johtaja ja henkilöstöjohtaja

Lauttasaaren kirkkoherra Juha Rintamäki jatkaa seurakuntayhtymän johtajana. Yhteinen kirkkovaltuusto valitsi Rintamäen seurakuntayhtymän johtajan tehtävään ajalle 1.1.2021-31.12.2022. Yhteinen kirkkovaltuusto päätti, että henkilöstöjohtajan virkaan valitaan VTM Riitta Kajander 1.1.2021 lukien tai sopimuksen mukaan. Yhteinen kirkkoneuvosto valitsi hallintojohtajan sijaiseksi Juha Silanderin. Puolen vuoden mittainen sijaisuus alkaa 1.2.2021.

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kirkko Helsingissä
Kirkko Helsingissä
Kolmas linja 22 B
00530 HELSINKI

09 234 00http://www.helsinginseurakunnat.fi

Kirkko Helsingissä – ihmistä varten. Uskon, rakkauden ja ympäristön puolesta.

 

Kirkko Helsingissä muodostuu 20 ev.-lut. seurakunnasta, joista 17 on suomenkielistä ja kolme ruotsinkielistä. Helsingin seurakunnissa on lähes 340 000 jäsentä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kirkko Helsingissä

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye