Kiinteistömaailma

Helsingin seutukunnalla lähes 60 000 ihmistä vaihtoi kotikuntaa alueen sisällä viime vuonna

Jaa

Helsingin seutukunnan 17 kuntaa ja kaupunkia muodostavat muuttoalueen, jossa keskinäiset kuntarajat ylittyivät viime vuonna yli 58 000 ihmisen muutossa. Määrä oli yli 1,5-kertainen muualta maasta Helsingin seutukunnalle muuttaneisiin (35 000) verrattuna. ”Helsingin seutukunnalla on korostuneen tärkeää, ettei kuntarajoja ole kodinvaihtajien palvelussa lainkaan”, sanoo Kiinteistömaailman toimitusjohtaja Erkki Heikkinen.

Käsitys suomalaisten halusta muuttaa mahdollisimman lähelle vanhaa kotia on vakiintunut uskomus. Viime vuonna toteutuneiden muuttojen tilastotarkastelu Helsingin seutukunnalla muuttaa kuvaa moninaisemmaksi.

Yksittäisissä Helsingin seutukunnan kaupungeissa/kunnissa kunnan rajat ylittäneitä muuttoja voi olla jopa kunnan sisäisiä muuttoja enemmän, ja lukuisilla muillakin paikkakunnilla muuttoliike kuntaan muodostaa merkittävän osan muutoista.

- Helsingin seutukunta on käytännössä iso muuttoalue, jossa kuntarajoja ylitetään jatkuvasti. Yksittäisen vuodenkin aikana kymmenetuhannet muuttajat päätyvät uudelle asuinalueelle yli seutukunnan kuntarajojen, sanoo Kiinteistömaailman toimitusjohtaja Erkki Heikkinen.

Ilmiön kokoa voi peilata muualta Suomesta Helsingin seutukunnalle muuttaneiden määrään. Heitä oli 35 000, mikä tarkoittaa että kotikunnan vaihto Helsingin seutukunnan sisällä oli selvästi mittavampaa kuin muuttaminen muualta Suomesta seutukunnalle. Yli kolme neljästä Helsingin seutukunnan kuntaan muuttaneesta tuli toisesta Helsingin seutukunnan kunnasta.

Kodinvaihdon ketjuissa ihmisiä useilta paikkakunnilta

Sipoossa, Tuusulassa, Kauniaisissa, Siuntiossa ja Pornaisissa liki joka toinen (yli 40 prosenttia muuttajista) tuli viime vuonna jostakin toisesta Helsingin seutukunnan kunnasta. Yli 30 prosenttiin yltävät myös Järvenpää, Kerava, Kirkkonummi ja Mäntsälä, ja hiuskarvan sen alle jäävät mm. Vantaa, Nurmijärvi ja Vihti. Isovolyymisessä Helsingissä kaupungin sisäisiä muuttoja on paljon, mutta lähtijöitä riittää myös seutukunnan muihin kuntiin.

- Kun muuttoketju pyörähtää liikkeelle vaikkapa Helsingistä, voi se sysätä liikkeelle ketjun, jossa on osallisia useiden kuntien alueella, Heikkinen toteaa.

- Suomen oloissa Helsingin seutukunta on ihan omanlaisensa muuttoalue, jossa saumaton yhteispeli paikallisten asiantuntijoitten välillä korostuu: tarvitaan onnistuneita syöttöjä ja oikea-aikaisia ohjauksia yli kuntarajojen, jotta ihmiset välttyvät nollan tai kahden asunnon loukulta tai hankalilta välivaiheasumisilta. Alueen markkinajohtajana ja alueen reilusti yli 40 asuntomyymälän verkostolla meillä on erityisen hyvä tilanne asiakkaitten palveluun, kun aluekohtaista osaamista ja tuntemusta löytyy laajasti, Heikkinen lisää. 

Graafin tilastolähde: Tilastokeskus / Tilastot / Muuttoliike

Helsingin seutukunnan muodostavat Espoo, Helsinki, Hyvinkää, Järvenpää, Karkkila, Kauniainen, Kerava, Kirkkonummi, Lohja, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen, Sipoo, Siuntio, Tuusula, Vantaa ja Vihti.

Yhteyshenkilöt

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Kiinteistömaailma
Kiinteistömaailma
Aku Korhosen tie 8
00440 HELSINKI

info@kiinteistomaailma.fihttps://www.kiinteistomaailma.fi

Kiinteistömaailma on vuonna 1990 perustettu valtakunnallinen kiinteistönvälitysketju, jossa työskentelee lähes 700 asuntokaupan ammattilaista yli 50 eri paikkakunnalla reilussa 100 asuntomyymälässä. Brändin omistaa Danske Bank ja asuntomyymälät ovat itsenäisten franchising-yrittäjien omistamia osakeyhtiöitä. Useilla alueilla – esimerkiksi pääkaupunkiseudulla – Kiinteistömaailma on alansa kiistaton markkinajohtaja.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kiinteistömaailma

Kiinteistömaailman hintaennuste kunnittain vuosille 2018 -2020: Kaupunkien ja kuntien sisäinen hintahaitari selvässä kasvussa2.5.2018 09:00Tiedote

Koko Suomessa mutta erityisesti maan suurimmissa kasvukeskuksissa kaupungin sisäinen hintahaitari on kasvanut tällä vuosituhannella voimakkaasti ja sama kehitys jatkuu, käy ilmi Kiinteistömaailman, eCraftin ja Etuovi.comin tänään julkaisemasta päivityksestä asuntojen hintaennusteeseen vuosille 2018 -2020. Esimerkiksi Helsingissä kalleimpien asuntojen neliöhinnat ovat jo reilusti yli kolminkertaiset halvimpiin nähden.

KUTSU KIINTEISTÖMAAILMAN, ETUOVI.COMIN JA ECRAFTIN ENNUSTEAAMUUN: Asuntojen hintakehitys Suomen kunnissa vuoteen 202026.4.2018 08:00Kutsu

Kiinteistömaailma, Etuovi.com ja eCraftin julkaisivat alkuvuodesta uuden mallin, joka ennustaa asuntojen hintakehityksen kunnittain vuoteen 2020 asti. Neljännesvuosittaisen ennustepäivityksen yhteydessä julkaisemme nyt myös uutta paikkakuntakohtaista tietoa asuntojen hintojen kasvavasta erilaistumisesta erityyppisten kuntien sisällä. Toimituksenne edustaja on lämpimästi tervetullut aamukahvitilaisuuteen keskiviikkona 2.5.2018 klo 9.00 Scandic Simonkenttään (Simonkatu 9, Helsinki) Tilaisuudessa uudet ennusteet ja hajontamallit esittelevät Kiinteistömaailman toimitusjohtaja Erkki Heikkinen ja eCraftin johtava data-analyytikko Tommi Vilkamo. Paikalla kommenttipuheenvuorollaan on myös Etuovi.comin liiketoimintajohtaja Heikki Huttunen. Ilmoittautumiset ma 30.4.2018 kello 12 mennessä: hanna.lantto@kiinteistomaailma.fi tai puh. 044 714 0090

Kiinteistönvälittäjäbarometri: vahvana käynyt uudisasuntokauppa jatkaa kasvuaan – Selvitys ensiasunnoista: alle 25-vuotiaiden ostajien määrä kasvaa mentäessä kasvukeskusten ulkopuolelle11.4.2018 09:15Tiedote

Vuosi 2017 oli uudiskohteiden huippuvuosi, ja vuoden 2018 ensimmäinen vuosineljännes näyttää samansuuntaista kehitystä myös tälle vuodelle. Välittäjät näkevät, että tilanne asuntomarkkinoilla on pysynyt lähes samanlaisena viime syksyyn verrattuna: pienille asunnoille on kysyntää ja siten myös hinnoissa nousupainetta. Selvitys ensiasunnoista kertoo, että kasvukeskusten ulkopuolella ensiasunnot ostetaan nuorempana, ja ensiasunnot ovat isompia kuin kasvukeskuksissa.

Kutsu Kiinteistömaailman ja Danske Bankin yhteiseen mediatilaisuuteen 11.4.2018 - aiheena tuore Kiinteistönvälittäjäbarometri sekä selvitys ensiasunnon ostajista9.4.2018 12:40Tiedote

Kiinteistömaailman puolivuosittainen Kiinteistönvälittäjäbarometri julkaistaan 11.4.2018. Mediatilaisuudessa käydään läpi asuntomarkkinoiden tilannetta sekä kiinteistönvälittäjien näkemyksiä seuraavan puolen vuoden jaksolle. Lisäksi tämän syksyn erikoisteemana on laaja selvitys ensiasunnoista ja ensiasunnon ostajista.

Kutsu Kiinteistömaailman ja Danske Bankin yhteiseen mediatilaisuuteen 11.4.2018 - aiheena tuore Kiinteistönvälittäjäbarometri sekä selvitys ensiasunnon ostajista5.4.2018 08:45Kutsu

Kiinteistömaailman puolivuosittainen Kiinteistönvälittäjäbarometri julkaistaan 11.4.2018. Mediatilaisuudessa käydään läpi asuntomarkkinoiden tilannetta sekä kiinteistönvälittäjien näkemyksiä seuraavan puolen vuoden jaksolle. Lisäksi tämän syksyn erikoisteemana on laaja selvitys ensiasunnoista ja ensiasunnon ostajista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme