Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala

Helsingin sosiaali- ja terveyslautakunnan ennakkotiedote  

Jaa
Lautakunnan syyskauden ensimmäinen kokous on tiistaina 13. elokuuta klo 16.15. alkaen. Lautakunta aloittaa tässä kokouksessa sosiaali- ja terveystoimen ensi vuoden talousarvioehdotuksen käsittelyn.

Sosiaali- ja terveystoimen talousarvioehdotus vuodelle 2020

Tulevat vuodet ovat sosiaali- ja terveystoimelle suurten muutosten aikaa. Vuonna 2020 Helsingissä otetaan käyttöön uusi asiakas- ja potilastietojärjestelmä Apotti ja valmistaudutaan jatkamaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen uudistamista uuden hallitusohjelman linjausten mukaisesti.

”Haluamme osallistua aktiivisesti kansallisen sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen valmisteluun ja varmistaa, että maan eri alueiden erot ja etenkin pääkaupunkiseudun erityispiirteet otetaan huomioon”, toimialajohtaja Juha Jolkkonen toteaa.

Sosiaali- ja terveyspalveluja uudistetaan ensi vuonnakin määrätietoisesti kilpailukykyisiksi ja sellaisiksi, että helsinkiläiset haluavat niitä jatkossakin käyttää. Parannamme esimerkiksi terveysasemalle ja hammashoitoon pääsyä kiireettömissä tilanteissa ja selvitämme palvelujen aukioloaikojen laajentamista.

”Omien palvelujemme uudistaminen on sisällöllisesti hyvin linjassa nykyisen hallitusohjelman sote-palvelujen uudistamisen tavoitteiden kanssa”, Jolkkonen jatkaa.

Sosiaali- ja terveystoimen ensi vuoden kokonaismenoiksi esitetään 2,2 miljardia euroa. Talousarvioehdotus koostuu viidestä eri talousarviokohdasta: 1) sosiaali- ja terveyspalvelut, 2) toimeentulotuki, 3) vastaanottokeskukset, 4) Apotti ja 5) HUS-kuntayhtymä.

Ehdotus sosiaali- ja terveyspalvelujen menoiksi on laadittu kaupunginhallituksen linjausten mukaisesti. Siinä on otettu huomioon väestönkasvu, yleinen kustannustason nousu sekä kaupungin puolen prosentin tuottavuustavoite.

”Tuottavuustavoitteeseen pyrimme muun muassa lisäämällä sähköisiä palveluja, jatkamalla palvelurakenteen keventämistä, tuottamalla palveluja entistä kustannustehokkaammin ja etsimällä ennakkoluulottomasti vaihtoehtoisia tapoja tuottaa palveluja. Olemme myös valmiita laajentamaan palveluseteleiden käyttöä uusiin palveluihin”, toimialajohtaja Jolkkonen kuvaa.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen osalta menoihin esitetään yhteensä 57,6 miljoonan euron lisäystä. Siitä 8,2 miljoonaa euroa on varattu Apotin käyttöönottoon liittyviin sijaistarpeisiin. Muilta osin toimintamenot kasvavat yhteensä 49,4 miljoonaa euroa (3,47 prosenttia). Sen arvioidaan kattavan vuoden 2020 väestönkasvun, asiakasmäärien kasvun ja kustannustason nousun aiheuttamat menolisäykset.

Ehdotus sosiaali- ja terveyspalvelujen menoiksi ei sisällä muita merkittäviä lisäkustannuksia aiheuttavia toiminnan muutoksia, eikä ehdotuksessa ole varauduttu mahdollisiin hallitusohjelman mukaisiin muutoksiin, kuten vanhuspalvelulain ympärivuorokautisen hoivan mitoituksen nostamiseen tai perusterveydenhuollon kiireettömän hoidon hoitotakuun tiukentamiseen.

Tarkemmat suunnitelmat, miten helsinkiläisten sosiaali- ja terveyspalveluja parannetaan ensi vuonna kuvataan syksyllä valmisteltavassa ensi vuoden käyttösuunnitelmassa.

Lisätietoa: sosiaali- ja terveystoimialan talousarvioehdotus 2020 ja talousarviosuunnitelma 2020 - 2022

Lisätietoa medialle: toimialajohtaja Juha Jolkkonen, p. 09 310 42215, juha.jolkkonen@hel.fi ja talous- ja suunnittelupäällikkö Sampo Pajari, p. 09 310 42246, sampo.pajari@hel.fi

Kokouksen esityslista on sosiaali- ja terveystoimialan verkkosivuilla. Päätöstiedote julkaistaan verkkosivuilla heti kokouksen jälkeen.

Yhteyshenkilöt

Jaana Juutilainen-Saari
viestintäpäällikkö
jaana.juutilainen-saari@hel.fi
p. 09 310 42240


Markus Snellman
tiedottaja
markus.snellman@hel.fi
p. 09 310 42619

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala
Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala
Toinen linja 4A
PL 6000 00099 Helsingin kaupunki

09 310 5015 (vaihde)http://www.hel.fi/sotepe

Hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta helsinkiläisille yhteistyöllä ja vahvalla osaamisella.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye