SDP

Helsingin sosialidemokraatit esittää Nasima Razmyaria kasvatuksen ja koulutuksen apulaispormestariksi

Jaa

Helsingin sosialidemokraattien piirikokous päätti luottamushenkilövalinnoista kokouksessaan 1.7. Kasvatuksen ja koulutuksen apulaispormestariksi päätettiin esittää Nasima Razmyaria.

”Olen valtavan kiitollinen Helsingin sosialidemokraateille tuesta. Koulutuksen ja varhaiskasvatuksen painoarvo on merkittävä. Varhaiskasvatuksen laatuun ja resursseihin tulee panostaa. Lasten ja nuorten hyvinvointi sekä koulutuksen tasa-arvo ovat SDP:lle aivan keskeisiä teemoja. Myös alueellisen eriytymisen ehkäisyssä kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla on merkittävä rooli. Tätä näkökulmaa haluan entisestään vahvistaa”, Razmyar kertoo.

Razmyar on toiminut aikaisemmin kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan apulaispormestarina sekä kansanedustajana vuosina 2015-2017. Razmyar on koulutukseltaan kulttuurituottaja (YAMK) ja yhteisöpedagogi (AMK, kansalaistoiminta ja nuorisotyö).

Piirikokous päätti myös muista luottamushenkilövalinnoista. Kaupunginhallituksen jäseneksi valittiin Razmyarin lisäksi Elisa Gebhard. Koko luottamuspaikkaesityksen löydät täältä.

Lisätietoja:

Laura Ylitalo
toiminnanjohtaja
SDP Helsinki
p. 045 1655 011

Tietoja julkaisijasta

SDP
SDP
Siltasaarenkatu 18-20 C
00530 HELSINKI

09 478 988 (vaihde)http://www.sdp.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP

SDP: Hoitoa on saatava aina tarvittaessa7.10.2021 10:57:43 EEST | Tiedote

SDP pitää tärkeänä, että jokainen suomalainen saa hoitoa aina tarvittaessa. Lisäksi henkilöstön jaksamisesta on huolehdittava, sillä hyvinvoiva henkilöstö turvaa laadukkaat palvelut. - Jokaisella ihmisellä on yhdenvertainen oikeus laadukkaisiin ja toimiviin palveluihin. SDP:lle oikea-aikainen hoitoon pääsy sekä sote-henkilöstön hyvinvointi ovat näiden vaalien keskeisimmät tavoitteet, linjaa SDP:n puheenjohtaja, pääministeri Sanna Marin. Oikea-aikaiset palvelut sekä luovat hyvinvointia että säästävät rahaa. Korona-ajalta kertyneen hoivavelan purkaminen on ensiarvoisen tärkeää. Tarvitsemme hoitotakuun, riittävät ja laadukkaat palvelut ja palveluverkon, jotta hoitolupaus on toteutettavissa. SDP:lle hoitolupaus tarkoittaa sitä, että perusterveydenhuollossa kiireettömään hoitoon pääsee 7 päivässä hoidontarpeen arvioinnista. Hoitolupaus koskee sekä fyysisiä että psyykkisiä terveysongelmia, eli myös mielenterveyden haasteiden kanssa hoitoon tulee päästä viikossa. Myös suunterveydenhoito on ol

SDP Helsingin valtuustoryhmän puheenjohtaja Heinäluoma: Kaupunkistrategian keskiössä helsinkiläisten hyvinvoinnin vahvistaminen ja eriarvoisuuden torjunta29.9.2021 11:15:37 EEST | Uutinen

Helsingin kaupunkistrategiasta käytävät neuvottelut on saatu suurimpien valtuustoryhmien toimesta päätökseen. SDP:n valtuustoryhmä on tyytyväinen tärkeimpien tavoitteidensa näkymiseen strategiassa ja kannattaa strategian hyväksymistä. Helsingin kasvu on tuonut pääkaupungin toimintaan ja kaupungin päättäjille paljon uusia haasteita. Ilmastonmuutos, väestön ikääntyminen ja eriarvoistuminen ovat tulevalla valtuustokaudella myös Helsingin kaupunkistrategian keskiössä. ”Valtuustokaudella toteutetaan SDP:n esitys 2-vuotisesta koronan elpymisohjelmasta. Lisärahoituksella panostamme hoitojonojen purkamiseen, terapiatakuun toteuttamiseen ja koulujen oppimisvajeen paikkaamiseen”, SDP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja Eveliina Heinäluoma painottaa. Alueellinen eriytyminen on Helsingin suurimpia haasteita. Eriytymisen uhkaan tullaan puuttumaan kaupunkilaisia kuunnellen ja tutkimusyhteisöä hyödyntäen. ”SDP:n tavoitteesta Helsinki jatkaa pitkäjänteistä työtä tasa-arvoisen kaupunkikehityksen puolesta.

SDP:n viestintäpäälliköksi Miia Järvi ja viestintäsuunnittelijaksi Laura Paatelainen16.8.2021 10:19:52 EEST | Tiedote

SDP:n viestinnässä on tapahtunut muutoksia elokuun aikana. Viestintäpäällikkönä on aloittanut Miia Järvi ja viestintäsuunnittelijana Laura Paatelainen. Järvi siirtyi tehtävään Palvelualojen ammattiliiton viestintäpäällikön tehtävästä. Paatelainen puolestaan on viestinnän väitöskirjatutkija, jonka tutkimuskohteena on erityisesti poliittinen viestintä sosiaalisessa mediassa. – Avoimuus ja kohderyhmälähtöisyys ovat tärkeä osa toimivaa viestintää ja onkin hienoa päästä edistämään näitä uudessa roolissa. Lisäksi koen merkitykselliseksi SDP:n tulevaisuuslinjan näkyväksi tekemisen sekä valmistautumisen tammikuisiin hyvinvointialuevaaleihin. Edessä on mielenkiintoinen ja työntäyteinen syksy, sanoo Järvi. – Poliittinen viestintä ja keskustelu ovat olleet intohimoni jo pitkään. SDP:llä on rakentava, tulevaisuuteen katsova linja, ja olen todella innostunut mahdollisuudesta päästä omalta osaltani tekemään tätä viestiä näkyväksi, Paatelainen kertoo. – Miian pitkän kokemus vastuullisista viestintäte

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme