Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Helsingin tulokehitys kääntyi kasvuun vuonna 2017

Jaa
Helsingissä ansaittiin vuonna 2017 veronalaisia tuloja yhteensä 19,8 miljardia euroa. Tulokehitys kääntyi edellisvuosien vaimean kasvun jälkeen nousuun lisääntyen vajaa 5 prosenttia eli noin 514 miljoonaa euroa. Tiedot selviävät Helsingin kaupunginkanslian kaupunkitutkimus ja -tilastot -yksikön tuoreesta julkaisusta.

Kun tuloihin lasketaan mukaan aiemmin verotuksen piiriin kuuluneet ja vuonna 2005 verovapaiksi muuttuneet osingot ja korot, Helsingissä tulojen kokonaismäärä nousee 20,2 miljardiin euroon. Määrä kasvoi edellisvuodesta 928 miljoonaa euroa, ja kasvuvauhti oli huomattavasti edellisvuosia suurempi.

Helsingin mediaanitulo vuonna 2017 oli 27 600 euroa eli 1,5 prosenttia edellisvuotta korkeampi. Mediaanitulo tarkoittaa keskimmäisen tulonsaajan arvoa eli puolet tulonsaajista ansaitsee mediaania enemmän ja puolet vähemmän.

Mediaanitulon kasvuvauhti oli pysähdyksissä vuosina 20152016, mutta vuonna 2017 tapahtui palautuminen heikolle kasvu-uralle. Helsingissä mediaanitulo oli edellisvuosien tapaan pääkaupunkiseudun alhaisin, mutta noin 3 200 euroa korkeampi kuin koko maassa. Mediaanitulon kasvu oli Helsingissä korkeimmillaan viime vuosikymmenen puolivälin jälkeen, 45 prosenttia vuodessa.

Ansio- ja pääomatulojen määrät kasvussa

Vuonna 2017 tuloista ansiotuloja oli 17,9 miljardia (90 prosenttia) ja pääomatuloja 1,9 miljardia euroa (10 prosenttia). Ansiotulojen kokonaissumma kasvoi edellisvuodesta miltei 3 prosenttia ja pääomatulojen määräkin huomattavasti. Palkkojen osuus ansiotuloista oli 72 prosenttia ja eläkkeiden 18 prosenttia.

Tulonsaajia oli yhteensä 549 800, joista naisia oli 291 300 ja miehiä 258 500. Ansiotulon saaneita oli 535 700 ja pääomatulon saajia 341 300.

Vaikka pääomatulojen määrä nousi edellisvuodesta reilusti, on huomattava että 83 prosentilla pääomatulojen saajista tulot olivat alle 500 euroa. Pääomatuloluokkaan 5004 999 euroa kuului joka kymmenes ja vain 5 prosenttia sai 5 00019 999 euroa pääomatuloja. Yli miljoonan pääomatulot oli vähän alle 200 helsinkiläisellä.

Helsinkiläiset maksoivat kunnallisveroa keskimäärin 5 700 euroa

Vuonna 2017 Helsingissä maksettiin veroja ja veroluonteisia maksuja yhteensä 4,6 miljardia euroa ja tulonsaajaa kohti 9 450 euroa. Kaikista kerätyistä veroista ja maksuista kunnallisveron osuus oli 55 prosenttia ja valtionveron 37 prosenttia. Kunnallisvero oli keskimäärin 5 700 euroa maksajaa kohti.

Kaikista helsinkiläisistä tulonsaajista 23 prosenttia eli miltei joka neljäs oli alle 30-vuotias ja joka viides kuului ikäluokkaan 3039-vuotta vuonna 2017. Tulonsaajista 30 prosenttia oli 4060-vuotiaita ja yli 60-vuotiaita oli 27 prosenttia.

Lisätiedot:

Tutkija Leena Hietaniemi, leena.hietaniemi@hel.fi, 040 3344 804

Linkki julkaisuun Yksityishenkilöiden tulot ja verot Helsingissä vuonna 2017 (pdf)

Viestinnän yhteyshenkilö:

Johanna Snellman
viestintäasiantuntija
kaupunginkanslia, viestintä
puh. 040 843 0915
johanna.snellman@hel.fi 

Avainsanat

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

PL 1,00099 Helsingin kaupunki

09 310 1641https://www.hel.fi

Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Kaupunginhallitus sai katsauksen Ilmalan hallin tilanteeseen28.3.2024 11:01:11 EET | Tiedote

Helsingin kaupunginhallitus kuuli kokouksessaan 28. maaliskuuta katsauksen Ilmalan hallin tilanteesta. Ilmalan halli on ollut suljettuna vuoden 2022 helmikuun lopusta lähtien, jolloin Venäjä aloitti hyökkäyssotansa Ukrainassa. Tilanne on pitkittyessään monella tapaa haastava. Hallin auki saamisella on tärkeä merkitys kulttuuri- ja liikunta-aloille sekä suurtapahtumille ja muulle elinkeinoelämälle.

Helsingin kumppaneina pohjoismaisten Michelin-ravintoloiden julkistamistilaisuudessa ovat Fazer, The Helsinki Distilling Company, Kespro ja Valio Aimo27.3.2024 10:00:00 EET | Tiedote

Pohjoismaisten ravintoloiden Michelin-tähdet julkistetaan Helsingissä 27. toukokuuta 2024 MICHELIN Guide Ceremony Nordic Countries -tilaisuudessa. Helsingin kanssa yhtä ravintola-alan tärkeimmistä tapahtumista ovat toteuttamassa Visit Finlandin rinnalla Fazer, The Helsinki Distilling Company, Kespro ja Valio Aimo.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye