Finnboat

Helsingin Uiva venenäyttely 2021 on peruttu

Jaa
Etelä-Suomen aluehallintovirasto on 12.8.2021 tehnyt päätöksen, jonka myötä kokoontumisrajoitukset kiristyvät ja asiakastilojen käyttöä rajoitetaan Espoon, Helsingin, Kauniaisten ja Vantaan kuntien alueilla 20.8.2021 alkaen. Päätös on voimassa 12.9.2021 saakka. Tästä johtuen Finnboat joutuu perumaan Helsingin Uivan venenäyttelyn, joka oli tarkoitus järjestää Lauttasaaressa 19.–22.8.2021.

Päätöksen myötä voidaan Espoossa, Helsingissä, Kauniaisissa ja Vantaalla järjestää yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia, joihin osallistuu alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa enintään 50 henkilöä.

Yhteisyleisömäärää koskevista rajoista voi poiketa eriyttämisjärjestelyin. Tämä edellyttää, että

  • tiloissa on käytettävissä useita katsomolohkoja tai yleisölle tarkoitettuja rajattavissa olevia alueita
  • tilaisuuteen osallistuva yleisö voidaan sijoittaa omille istumapaikoille tai omille alueille ulkotiloissa enintään 50 henkilön erillisiin katsomolohkoihin tai yleisölle tarkoitettuihin alueisiin ja
  • niissä asiakkaiden ja toimintaan osallistuvien sekä seurueiden on tosiasiallisesti mahdollista välttää lähikontakti toisiinsa ja turvallisuus voidaan varmistaa noudattamalla opetus- ja kulttuuriministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen 31.5.2021 antamaa ohjetta.

Lisäksi käytössä olevien lohkojen välille on järjestettävä selkeä suojavyöhyke. Jokaiselle lohkolle tulee olla omat kulkureitit, palvelut (kuten mahdolliset tarjoilupalvelut ja saniteettitilat) sekä tapahtumahenkilökunta. Lohkot voivat käyttää samoja palveluja, jos niiden käyttö voidaan porrastaa ja pintojen puhdistuksesta huolehditaan lohkojen välillä asianmukaisesti.

”Tämän viranomaisten tekemän viime hetken päätöksen myötä on Helsingin Uiva venenäyttely 2021 mahdoton toteuttaa. Meillä on selkeä näkemys, miten ulkotiloissa voidaan rauhallinen messutapahtuma toteuttaa koronaturvallisesti siten, että osallistujien on tosiasiallisesti mahdollista välttää lähikontakti, joka tartuntatautilain määritelmän mukaan tarkoittaa ulkotiloissa fyysistä kontaktia. Tämän Finnboat myös kommunikoi päättäville viranomaisille, mutta viranomaisten ymmärrys eri tapahtumien erityispiirteistä ei näytä olevan riittävä ja heijastelee festivaalikesän aiheuttamia tartuntaketjuja", kertoo Finnboatin toimitusjohtaja Jarkko Pajusalo.

”Tartuntatautilain 58d§ mukaan päätöksestä on käytävä ilmi, että toimija voi toteuttaa velvoitteensa asiakasmäärää rajoittamalla, asiakaspaikka- tai tilajärjestelyin taikka muulla toimintansa erityispiirteet huomioon ottavalla tavalla. Päätöksessä ei kuitenkaan oteta huomioon mainittuja muita toiminnan erityispiirteitä, joten pidämme Etelä-Suomen AVI:n 12.8. tekemää päätöstä Tartuntatautilain 58 d§ vastaisena. Harkitsemme toimenpiteitä asian johdosta. Joudumme valitettavasti perumaan Helsingin uivan venenäyttelyn vedoten Etelä-Suomen Aluehallintoviraston 12.8.2021 tekemään päätökseen", Pajusalo toteaa. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Finnboat
Finnboat
Käenkuja 8 A 47
00500 Helsinki

http://www.finnboat.fi/

Finnboat on maamme venealan teollisuuden ja kaupan toimialajärjestö. Finnboatin jäsenkunta vastaa lähes sataprosenttisesti alan kotimaan liikevaihdosta ja Suomen veneviennistä. Sivulta www.suomiveneilee.fi löydät nopeasti ajan tasalla olevat tiedot jäsenyritysten uusista ja käytetyistä veneistä ja moottoreista sekä tarvikkeista ja muista palveluista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Finnboat

Utmanande år för Finlands båtsektor, trots ökning i exportvärdet9.2.2024 06:00:00 EET | Tiedote

Konsumenternas försvagade köpkraft och den osäkra situationen återspeglades i båtsektorns försäljningssiffror. Enligt statistik över registrering och leveranser i grossistledet minskade antalet sålda nya båtar med nästan trettio procent jämfört med föregående år, och omsättningen för båtbranschens företag sjönk med 7 procent. Båtbranschen sysselsätter cirka 3 500 personer i Finland. Medlemsföretagen i Finnboat genererade en omsättning på över 800 miljoner euro.

Challenging year for Finnish boating industry, but value of exports rise9.2.2024 06:00:00 EET | Press release

The weakened purchasing power of consumers and the uncertain economic situation were reflected in the sales of the Finnish boating industry in 2023. According to statistics for registrations and wholesale deliveries, the number of new boats sold decreased by almost thirty percent from the previous year, while the net sales of boating industry companies decreased by 7 percent. The boating industry employs approximately 3500 people in Finland, and according to preliminary estimates, the net sales of Finnboat’s member companies exceeded EUR 800 million in 2023.

Suomen venealalla haastava vuosi, vaikka viennin arvo kasvoi9.2.2024 06:00:00 EET | Tiedote

Kuluttajien heikentynyt ostovoima ja epävarma tilanne heijastui venealan vuoden 2023 myyntiin. Myytyjen uusien veneiden määrä väheni rekisteröinti- ja tukkutoimitustilastojen mukaan lähes kolmekymmentä prosenttia edellisestä vuodesta ja venealan yritysten liikevaihto laski 7 prosenttia. Veneala työllistää Suomessa noin 3500 henkeä ja Finnboatin jäsenyritysten liikevaihto ylitti alustavan arvion mukaan 800 miljoonaa euroa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye