Finnboat

Helsingin Uiva venenäyttely esittelee veneitä ja vesielämää Lauttasaaressa elokuussa

Jaa
Venealan Keskusliitto Finnboat järjestää Helsingin Uivan Venenäyttelyn 13.–16.8.2020 tuttuun tapaan HSK:n kerhosatamassa Lauttasaaressa. Tapahtumajärjestelyt ovat edenneet koronakeväästä huolimatta vauhdilla.
Vuoden 2019 näyttelyssä oli yli 155 näytteilleasettajaa ja yli 280 venettä sekä paljon  tarvikkeita, varusteita ja venealan palveluita.
Vuoden 2019 näyttelyssä oli yli 155 näytteilleasettajaa ja yli 280 venettä sekä paljon tarvikkeita, varusteita ja venealan palveluita.

”Näyttelyn sijainti Helsingin keskustan välittömässä läheisyydessä on erinomainen ja yli hehtaarin kokoinen merenranta-alue tarjoaa riittävän väljät tilat turvalliselle yleisötapahtumalle. Maaosastoille on jo ennestään hyvät tilat ja keväällä valmistuneet uudet laiturit nostavat paikan tasoa näyttelyalueena entisestään”, kertoo Finnboatin toimitusjohtaja Jarkko Pajusalo.

Helsingin Uiva venenäyttely on viime vuosina kasvanut venenäyttelystä koko perheen kesätapahtumaksi, johon tullaan koko päiväksi viihtymään perheen ja ystävien kanssa. Kiinnostus tapahtumaa kohtaan on kasvanut vuosi vuodelta, ja viime vuonna kävijämäärä kasvoi edellisvuodesta peräti seitsemän prosenttia.

Turvallisuudesta ei poikkeusaikana tingitä

Kahden hehtaarin kokoinen näyttelyalue varmistaa, että ihmistiheys pysyy esimerkiksi ravintolaterasseja ja kauppakeskuksia alhaisempana ja merituuli puolestaan huolehtii luonnollisesta ilmanvaihdosta.

Helsingin Uivaan Venenäyttelyyn kulkua valvotaan, joten alueella olevien henkilöiden määrä pysyy järjestäjän tiedossa koko ajan. Hygieniasta huolehditaan tänä vuonna AVI:n uusien ohjeistuksen puitteissa entistäkin tarkemmin ja tapahtumavieraat saavat halutessaan esim. maskin ja kertakäyttökäsineet tapahtumavierailun ajaksi. Myös käsidesiä on tarjolla useammassa pisteessä.

”Luonnollisesti toivomme, että sairaana ei tulla tapahtumaan ollenkaan, yleisen ohjeistuksen mukaisesti yskimishygieniasta huolehditaan ja säilytetään etäisyydet muihin ihmisiin näyttelyalueella”, Pajusalo toteaa.

Kattava venevalikoima, vesielämää ja ainutlaatuinen koeajomahdollisuus

”Uivassa näyttelyssä on jokaiselle vesielementissä viihtyvälle jotakin. Suomalaisten suosikkimoottoriveneitä on todella laaja valikoima, mutta näyttely on myös Suomessa ainutlaatuinen tapahtuma nähdä purjeveneitä omassa elementissään: purjehduskunnossa, mastot, purjeet ja köydet paikoillaan. Kalastuksen ystäville esitellään kalastusvarusteltuja veneitä sekä viimeisimmät uutuudet. Mukana ovat kaikki merkittävimmät venemerkit, joten Uiva on erinomainen paikka vertailla venetarjontaa. Näytillä on koko vesielämän kirjo jollista jahteihin, varmasti nähtävää ja koettavaa koko perheelle”, Pajusalo jatkaa.

Helsingin Uiva Venenäyttely tarjoaa Suomessa ainutlaatuisen mahdollisuuden koeajaa veneitä näyttelytilaisuudessa. Kippari-lehden järjestämät moottoriveneiden koeajot järjestetään kaikkina näyttelypäivinä, mutta laajin valikoima veneitä on koeajettavissa perjantaina 14.8. iltapäivällä, jolloin koeajettavana on myös näyttelyveneitä: näin kattavaa venemerkkien ja -mallien koeajomahdollisuutta ei Suomessa ole missään muualla. Veneiden koeajot suositellaan tehtäväksi perhekunnittain tai sillä seurueella, kenen kanssa tapahtumaan on tultu.

Näkemistä, kokemista ja tekemistä koko perheelle

Vuoden 2019 näyttelyssä oli yli 155 näytteilleasettajaa ja yli 280 venettä sekä paljon  tarvikkeita, varusteita ja venealan palveluita. Tulevan näyttelyn ennakkomyynti on sujunut hyvin ja näyttelyn odotetaan kooltaan ja valikoimaltaan pysyvän viime vuotta vastaavalla tasolla.

Näyttelyalueella on tuttuun tapaan päivittäin monipuolista ohjelmaa, koeajoja sekä erilaisia näytöksiä ja esityksiä koko perheelle. Lava-ohjelmia seuratessa voi nauttia maittavaa katuruokaa ohjelma-aluetta reunustavista ruokarekoista.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Vuoden 2019 näyttelyssä oli yli 155 näytteilleasettajaa ja yli 280 venettä sekä paljon  tarvikkeita, varusteita ja venealan palveluita.
Vuoden 2019 näyttelyssä oli yli 155 näytteilleasettajaa ja yli 280 venettä sekä paljon tarvikkeita, varusteita ja venealan palveluita.
Lataa
Uiva venenäyttely on Suomessa ainutlaatuinen tapahtuma nähdä purjeveneitä omassa elementissään: purjehduskunnossa, mastot, purjeet ja köydet paikoillaan.
Uiva venenäyttely on Suomessa ainutlaatuinen tapahtuma nähdä purjeveneitä omassa elementissään: purjehduskunnossa, mastot, purjeet ja köydet paikoillaan.
Lataa
Venealan Keskusliitto Finnboat järjestää Helsingin Uivan Venenäyttelyn 13.–16.8.2020 tuttuun tapaan HSK:n kerhosatamassa Lauttasaaressa.
Venealan Keskusliitto Finnboat järjestää Helsingin Uivan Venenäyttelyn 13.–16.8.2020 tuttuun tapaan HSK:n kerhosatamassa Lauttasaaressa.
Lataa
Uivassa näyttelyssä on jokaiselle vesielementissä viihtyvälle jotakin. Suomalaisten suosikkimoottoriveneitä on todella laaja valikoima.
Uivassa näyttelyssä on jokaiselle vesielementissä viihtyvälle jotakin. Suomalaisten suosikkimoottoriveneitä on todella laaja valikoima.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Finnboat
Finnboat
Käenkuja 8 A 47
00500 Helsinki

http://www.finnboat.fi/

Finnboat on maamme venealan teollisuuden ja kaupan toimialajärjestö. Finnboatin jäsenkunta vastaa lähes sataprosenttisesti alan kotimaan liikevaihdosta ja Suomen veneviennistä. Sivulta www.suomiveneilee.fi löydät nopeasti ajan tasalla olevat tiedot jäsenyritysten uusista ja käytetyistä veneistä ja moottoreista sekä tarvikkeista ja muista palveluista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Finnboat

Utmanande år för Finlands båtsektor, trots ökning i exportvärdet9.2.2024 06:00:00 EET | Tiedote

Konsumenternas försvagade köpkraft och den osäkra situationen återspeglades i båtsektorns försäljningssiffror. Enligt statistik över registrering och leveranser i grossistledet minskade antalet sålda nya båtar med nästan trettio procent jämfört med föregående år, och omsättningen för båtbranschens företag sjönk med 7 procent. Båtbranschen sysselsätter cirka 3 500 personer i Finland. Medlemsföretagen i Finnboat genererade en omsättning på över 800 miljoner euro.

Challenging year for Finnish boating industry, but value of exports rise9.2.2024 06:00:00 EET | Press release

The weakened purchasing power of consumers and the uncertain economic situation were reflected in the sales of the Finnish boating industry in 2023. According to statistics for registrations and wholesale deliveries, the number of new boats sold decreased by almost thirty percent from the previous year, while the net sales of boating industry companies decreased by 7 percent. The boating industry employs approximately 3500 people in Finland, and according to preliminary estimates, the net sales of Finnboat’s member companies exceeded EUR 800 million in 2023.

Suomen venealalla haastava vuosi, vaikka viennin arvo kasvoi9.2.2024 06:00:00 EET | Tiedote

Kuluttajien heikentynyt ostovoima ja epävarma tilanne heijastui venealan vuoden 2023 myyntiin. Myytyjen uusien veneiden määrä väheni rekisteröinti- ja tukkutoimitustilastojen mukaan lähes kolmekymmentä prosenttia edellisestä vuodesta ja venealan yritysten liikevaihto laski 7 prosenttia. Veneala työllistää Suomessa noin 3500 henkeä ja Finnboatin jäsenyritysten liikevaihto ylitti alustavan arvion mukaan 800 miljoonaa euroa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye