Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

Helsingin ulkoluistelukausi alkaa jälleen Oulunkylästä

Jaa
Helsingin tekojääkausi avataan yleisöluisteluiden osalta tänä vuonna Oulunkylässä maanantaina 21. marraskuuta kello 8.00 aamulla.
Perinteisesti Oulunkylän tekojääkenttä avataan Helsingin tekojäistä ensimmäisenä, niin tänäkin vuonna. Kuva: Helsingin kaupunki
Perinteisesti Oulunkylän tekojääkenttä avataan Helsingin tekojäistä ensimmäisenä, niin tänäkin vuonna. Kuva: Helsingin kaupunki

Leudon sään takia olosuhteet eivät olleet marraskuun alkupuolella optimaaliset tekojäiden jäädyttämisen kannalta, minkä lisäksi Helsingin kaupungin energiansäästötoimenpiteet vaikuttavat myös tekojääkenttien jäädytysaikatauluihin.

Brahenkentän tekojääkentän jäädytys on myös aloitettu tällä viikolla. Brahenkentällä on uusi kesällä asennettu bioflex-keinonurmipinnoite joustoalustalla, jollaista ei ole kyseisellä kentällä aiemmin jäädytetty, joten kenttä vaatii hieman stabiilimman olosuhteen jäädytykseen. Tavoitteena on, että Brahenkentällä päästäisiin luistelemaan viikon 47 aikana.

Helsingin muiden tekojääkenttien, eli Jätkäsaaren, Käpylän, Laajasalon, Lassilan, Lauttasaaren ja Pukinmäen, jäädyttäminen aloitetaan porrastetusti viikosta 47 lähtien. Kontulan tekojääkenttä on puolestaan remontissa, jonka jälkeen jäädytys on tarkoitus näillä näkymin aloittaa joulun välipäivinä sään salliessa.

Oulunkylän ja Brahenkentän tekojäitä lukuun ottamatta Helsingin tekojääkenttien jäädyttäminen aloitetaan, kun vuorokauden keskilämpötila on alle kaksi astetta. Aiemmin jäädytys aloitettiin, kun keskilämpötila alitti viiden asteen rajan.

Tekojäiden avaamisista tiedotetaan vielä erikseen muun muassa Helsingin kaupungin nettisivuilla ja Helsingin kaupungin liikuntapalveluiden sosiaalisen median kanavissa.

Brahenkentän ja Oulunkylän tekojääkentän luistelukausi jatkuu sääolosuhteiden salliessa maaliskuun 2023 puoleenväliin. Muiden Helsingin tekojäiden kausi päätetään helmikuun 2023 loppuun mennessä.

Helsingin tekojääkentät (linkki)

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:
Teijo Korva
tiimiesihenkilö
Helsingin kaupunki, liikuntapalvelut
puh. 0403346740
sähköposti teijo.korva@hel.fi

Kuvat

Perinteisesti Oulunkylän tekojääkenttä avataan Helsingin tekojäistä ensimmäisenä, niin tänäkin vuonna. Kuva: Helsingin kaupunki
Perinteisesti Oulunkylän tekojääkenttä avataan Helsingin tekojäistä ensimmäisenä, niin tänäkin vuonna. Kuva: Helsingin kaupunki
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala



https://www.hel.fi/kulttuurin-ja-vapaa-ajan-toimiala/fi/

Helsinki on elämyksellinen ja vetovoimainen kaupunki täynnä tekemistä ja osallistumisen mahdollisuuksia. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala tarjoaa kaupungin asukkaille ja vierailijoille vuodessa yli 20 miljoonaa kokemusta – taidetta, tapahtumia, kursseja, harrastuksia, tiloja, ulkoilualueita ja palveluja liikkumiseen sekä tukea kulttuurille ja kansalaistoiminnalle.

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala muodostuu viidestä palvelukokonaisuudesta: kirjasto, kulttuuri, liikunta, nuoriso ja hallinto. Toimialan 1 800 työntekijää ylläpitää ja parantaa helsinkiläisten mahdollisuuksia hyvään elämään ja aktiiviseen kansalaisuuteen. Helsingissä on helppoa ja houkuttelevaa lähteä liikkeelle. Joka päivä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye