Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Helsingin uusille asuinalueille tulee muovinkeräysjärjestelmät

Jaa

Jätkäsaaressa, Kalasatamassa ja Kruunuvuorenrannassa alkaa alueellinen kiinteistökohtainen muovinkeräys ensi syksynä. Muovipakkausten keräysmahdollisuus on ollut erityisesti toivottua alueen asukaspalautteessa. Alueiden jätteenkeräysjärjestelmiin tehdään muutoksia, jotka mahdollistavat muovinkeräyksen etupainotteisesti velvoittavaan lainsäädäntöön nähden. Muovipakkausten erilliskeräys ei ole vielä velvoitteena HSY:n jätehuoltomääräyksissä eikä EU:n jätedirektiivissä, mutta esimerkiksi EU tullee edellyttämään muovipakkausten kierrätysasteen nostoa lähivuosina.

Helsingin strategisena tavoitteena on 60 prosentin päästövähennystavoite vuoteen 2030 mennessä ja hiilineutraalisuus vuoteen 2035 mennessä. Ilmastovastuun edelläkävijyys tarkoittaa muun muassa tämänkaltaisia laidansäädäntöä etupainotteisempia käytännön ilmastotekoja. Päästövähennyksiä ja kiertotalouden hankkeita toteutetaan Helsingissä yhteistyössä yritysmaailman ja kaupunkilaisten kanssa.

Kerätty muovi jalostetaan ja käytetään uusiomuovituotteissa

Muovin kierrättämisen suurin hyöty on, ettei neitseellisiä raaka-aineita kulu uuden muovin tuotantoon ja kerättyjen muovipakkausten materiaali saadaan takaisin hyötykäyttöön. Kerätty materiaali jalostetaan ja käytetään mahdollisuuksien mukaan uusiomuovituotteiden valmistamiseen.

Jätteenä kerättyä muovia hyödyntää Suomen Uusiomuovi Oy. HSY tulee toimittamaan kerätyt muovipakkaukset Suomen Uusiomuovi Oy:n ja Fortumin välisellä sopimuksella Riihimäelle Fortumin mekaaniseen lajittelulaitokseen, missä muovilajit erotellaan toisistaan edelleen jalostettaviksi materiaalihyötykäyttöön. Kierrätettävyyden kannalta tärkeää on myös muovin puhtaus.

”On todella hienoa, että Helsingin uusilla ja nopeasti kasvavavilla alueilla ihmiset pääsevät lajittelemaan muovijätteen erikseen. Kertoo hyvää helsinkiläisistä, että kiinnostus muovijätteen lajitteluun on ollut suurta. Ihmiset haluavat kantaa vastuuta ympäristöstään ja nyt se tehdään arjessa helpoksi. Näin askel askeleelta vähennämme uusiutumattomien luonnonvarojen käyttöä”, kaupunkiympäristön toimialan apulaispormestari Anni Sinnemäki iloitsee.

Kierrätys tehdään asukkaille mahdollisimman helpoksi

Kierrätys tehdään taloyhtiöille ja asukkaille helpoksi, sillä jätteen Jätkäsaaren Rööri-, Kalasataman Imu- ja Kruunuvuorenrannan Rode -putkikeräysjärjestelmät tuovat uuden teknologian jätteiden keräämiseen. Alueen jätteet sujahtavat maanalaista putkistoa pitkin keräysasemille, josta ne jatkavat matkaansa uudelleen kierrätettävänä raaka-aineena. Nyt muutostöissä yksi jätteen syöttöpisteistä muutetaan muovinkeräykseen ja näin kierrätys on kaikkien ulottuvilla.

”Kaikki kolme Helsingin uutta isoa asuinaluetta eli Jätkäsaari, Kalasatama ja Kruunuvuorenranta pääsevät ottamaan muovinkeräyksen käyttöön samoihin aikoihin. Muovinkeräysmahdollisuutta on uusille alueille haluttu ja on hienoa päästä näin vastaamaan asukkaiden toiveisiin”, Jätkäsaaren jätteen putkikeräys Oy:n toimitusjohtaja Jarmo Mattila toteaa.

Muovipakkausten keräyksen valmistelut aloitetaan alueilla alkusyksyllä 2018 ja viimeistään joulukuun alussa järjestelmä on muovinkeräyksen osalta täysin valmis. Muovipakkausten keräys ei aiheuta taloyhtiöille lisäkustannuksia.

Lisätietoa muovinkeräyksen etenemisestä Jätkäsaaressa tulee osoitteeseen www.roori.fi, Kalasatamaan osoitteeseen http://kalasatamanimu.fi/ ja Kruunuvuorenrantaan osoitteeseen http://rode.fi/.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Viestin välitti:
Tiedottaja Tero Lahti, p. 09 310 36376, e-mail: tero.j.lahti@hel.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

PL 1,00099 Helsingin kaupunki

09 310 1641https://www.hel.fi

Helsingin kaupunginkanslia on kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen suunnittelu-, valmistelu- ja toimeenpanoelin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme