Helsingin kaupunki, kaupunginkansliaHelsingin kaupunki, kaupunginkansliaHelsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Helsingin Vene 19 Båt -messutiedotekooste: Suosikkisaaret ensi kesänä helposti haltuun HSL:n Reittioppaan avulla

Jaa
Helsinki ja Espoo hyödyntävät merellisyyttä entistä konkreettisimmin edistysaskelin. Palveluja on monipuolistettu ja lähisaariston avaamista yleiseen käyttöön on jatkettu. Tulevana kesänä Helsingin Vasikkasaari on ensimmäisen vaiheen uudistustöiden jälkeen entistä toimivampi vierailukohde. Saavutettavuuden parantamisessa yksi merkittävä askel on HSL:n Reittiopas, johon lisätään vakituisen vesiliikenteen piirissä olevat saarikohteet. Palvelukartta puolestaan tutustuttaa kohteiden tarjontaan, ja Helsingin osalta siihen päivitetään parhaillaan tulevaa kautta ajatellen noin 30 saarikohteen tiedot.
Kuva: HSL Reittiopas
Kuva: HSL Reittiopas

Kun Helsingin ja Espoon saaristolautat keväällä aloittavat liikennöinnin, Reittiopas kertoo saariin suuntaaville muiden liikenneyhteyksien ohella yhteysaluksen lähtösataman ja liikennöintiaikataulun. Palvelu sujuvoittaa merkittävästi ilman omaa venettä saaristossa liikkuvien mahdollisuuksia suunnitella merellinen retkipäivä.

”Helsingissä asuvat ovat aina alle kymmenen kilometrin päässä merenrannasta ja nyt Palvelukartan sekä Reittioppaan avulla jokaisen on mahdollista ottaa saaristo helposti omakseen. Toivomme erityisesti uusien kävijöiden löytävän ainutlaatuisen saaristomme tarjonnan. Kaupunkiveneet tulevat jo ensi kesänä Helsingin rannoille”, merellisen strategian projektipäällikkö Minttu Perttula kertoo.

”Kun lumet sulavat, voi suunnitella reittinsä kesään. Huhti-toukokuusta alkaen Reittiopas kertoo parhaan reitin perille myös maailmankuuluun saaristoomme. Liikkuminen on sujuvaa, kun matkaan voi lähteä vaikka kaupunkipyörällä, jatkaa matkaa metrolla ja hypätä satamassa saaristolautan kyytiin”, sanoo HSL:n hallituksen puheenjohtaja Risto Rautava.

Saaristolauttojen reitit ilmestyvät kaikkien nähtäväksi Reittioppaaseen noin kuukautta ennen kuin lautat aloittavat liikennöinnin. 

Helsingin Vasikkasaaresta entistä toimivampi lähiluontokohde

Jo aiemmin avattujen Vallisaaren ja Isosaaren jälkeen vain vartin päässä Kauppatorista sijaitsevaa Vasikkasaarta kehitetään entistä toimivampana lähiluontokohteena. Tälle kesäkaudelle saaren vanhoja kulkureittejä kunnostetaan ja uusitaan, opasteita lisätään ja palveluja kehitetään yhteistyössä yrittäjien ja saaren mökkiläisten kanssa. 

”Avaamme lisää Helsingin kauniita ja monimuotoisia saaria kohde kerrallaan. Vasikkasaarta rakennetaan turvallisuus ja viihtyisyys huomioiden, luontoarvoja kunnioittaen”, korostaa apulaispormestari Anni Sinnemäki.

Uusia elämyksiä tarjoaa myös klassikkokohde Pihlajasaari, jonka uutena ravintolayrittäjänä aloittaa Theron Catering. Pääravintolan menu uudistuu teemalla ”satavuotias saaristolaiskartano kohtaa nykypäivän stadilaisuuden”. Saaren rantakioskia on tarkoitus laajentaa terassilla, jonka myötä ruokailu onnistuu kätevästi myös venesataman läheisyydessä.

Espoon Rantaraitilla positiivista pöhinää

Espoon Rantaraitti vie nauttimaan merestä, rauhoittumaan lähiluontoon ja virkistäytymään. Rantaraitin kehittämisprojekti on ollut käynnissä kaksi vuotta. Tänä aikana Rantaraitin varrelle on saatu merkittävä määrä uusia palveluita, muun muassa Nokkalan Majakka, Vesiurheilukeskus Laguuni ja Kaupunkisoutuveneet. 

Espoon saaristosta löytyy lukuisia mahdollisuuksia kesäpäivän viettoon. Kiinnostava kohde on esimerkiksi Pentalan saari, jossa on järvi, jossa on saari. Pentalassa voi samalla tutustua viime kesänä avattuun saaristomuseoon. Iso-Vasikkasaaressa voi nauttia saaristoravintolan antimista tai pysähtyä tulentekopaikalle grillaamaan omia eväitä. 

”Iloksemme olemme huomanneet, että kiinnostus merellisiä palveluita kohtaan kasvaa koko ajan. Tästä on hyvä jatkaa tulevaan kevääseen”, kertoo Espoon Rantaraitin kehittämisprojektin projektipäällikkö Lennart Pettersson.

Vallisaarta kehitetään kohti Helsinki Biennaalia 2020

Merkittävin merelliseen tapahtumallisuuteen liittyvä ponnistus on saaristoon toteutettava kansainvälinen nykytaiteen suurtapahtuma. Helsinki Biennaali järjestetään joka toinen vuosi kesästä 2020 alkaen.

Ensimmäisen biennaalin päätapahtumapaikkana on Vallisaari, jossa Helsingin taidemuseo HAM ja Metsähallitus kumppaneineen valmistautuvat tulevaan tapahtumaan muun muassa venesataman laajennuksella ja kunnallistekniikkaa parantamalla.

"Valmistelut Helsinki Biennaalia varten Vallisaaressa alkavat keväällä. Metsähallitus haluaa taata, että biennaali toteutetaan luontoa kunnioittavalla ja kestävällä tavalla, jotta Vallisaaren ainutlaatuinen tunnelma välittyy myös taidevieraille", toteaa aluejohtaja Henrik Jansson Metsähallituksesta.

Biennaaliin valmistautuvassa Vallisaaressa voi viime kesän tapaan yöpyä ekologisesti niin sanotussa Nolla-mökissä, jossa saa samalla testata, millaista tulevaisuuden nollapäästöinen mökkielämä voisi olla.

Helsinki tarjoaa uusia digipalveluja merellä liikkuville

Omalla veneellä vesillä liikkuvien palvelun parantamiseksi kaupunki on muuttanut uusien venepaikkojen haun sähköiseksi.

Veneettömien iloksi kaupunki kehittää Ahti-hankkeessa yhdessä veneilijöiden, venealan yritysten, venekerhojen ja muiden toimijoiden kanssa avoimen tietokannan, joka mahdollistaa esimerkiksi veneiden, venepaikkojen ja monien muiden veneilyyn liittyvien oheispalvelujen varaamisen verkossa. Hanke on osa laajempaa Vene Helsingissä -kokonaisuutta, jossa luodaan uusia veneilyyn liittyviä digitaalisia palveluja.

Lisäksi merelle pääsee Helsingissä viime syksynä pilotoidun Bout-sovelluksen avulla. Sovellus lisää merellisten kohteiden saavutettavuutta tarjoamalla alustan venekyytejä tarvitseville ja niitä tarjoaville.

Uutuuksia, veneilevä palomies ja paljon muuta Helsingin yhteisosastolla Vene 19 Båt -messuilla

Helsingin kesäkauden merelliseen tarjontaan voi tutustua Messukeskuksessa Vene 19 Båt -tapahtumassa 8.–17. helmikuuta Helsingin, Espoon ja Metsähallituksen yhteisosastolla (1f5) teemalla ”Meri kuuluu kaikille”.

Metsähallitus on vahvistanut pääkaupunkiseudun merellistä tarjontaa kehittämällä muun muassa Vallisaaren ja Porkkalan luonnonsuojelualueen palveluita.

Alueen uutuustarjonnan lisäksi osastolla voi kuulla Helsingistä Tallinnaan ja takaisin yksin soutaneen palomies Jari Saarion tulevista meriseikkailuista ja tutustuttavana on myös hänen käytössään oleva vene. Saarion seikkailuja seurataan tulevan kesän ajan Visit Espoon sosiaalisen median kanavissa. 

Yhteisosaston muut kumppanit ovat Helsingin seudun liikenne HSL, Suomen ympäristökeskus SYKE, Bout, Skipperi, Vallisaari ja Pihlajasaari. Viikonloppuisin osastolla toimii Harakan luontokoulu, jossa lapset pääsevät perehtymään Itämeren saloihin.

Lisäksi osastolla esitellään Suomen ympäristökeskuksen, Ilmatieteen laitoksen, Luonnonvarakeskuksen, Metsähallituksen ja Museoviraston Meriopas.fi-palvelu. Uudenlainen merellä liikkujan kartta on tarkoitettu erityisesti veneilijöille, mökkiläisille ja rannoilla liikkujille. Palvelun avulla saa tietoa muun muassa säästä, erilaisista rajoitusalueista, vierasvenesatamista, levätilanteesta ja vierailukohteista. Tarjolla on myös valokuvia, satelliittikuvia ja paljon muuta kiinnostavaa tietoa.

Selainpohjainen Meriopas.fi toimii myös mobiililaitteilla, ja se julkaistaan kolmella kielellä, suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Meriopas on ensimmäinen osa laajaa Meritietoportaali-hanketta, joka kokoaa suomalaisen meritiedon ja -aineistot yhteen, parantaen niiden löydettävyyttä ja käytettävyyttä. Kokonaisuudessaan meritietoportaalin verkkosivusto ja merellisten aineistojen latauspalvelu julkaistaan osoitteessa Itämeri.fi loppusyksystä 2019.


Sosiaalisessa mediassa

#merihelsinki #havshelsingfors #seahelsinki #espoonrantaraitti #merellinenespoo #HSL #reittiopas #HSLmerellä


Lisätietoja

Helsingin merellisen strategian projektipäällikkö Minttu Perttula, Helsingin kaupunginkanslia, elinkeino-osasto, puh. 040 183 1552, s-posti: minttu.perttula@hel.fi

Espoon Rantaraitin kehittämisprojektin projektipäällikkö, Lennart Pettersson, Espoo Marketing Oy, puh. 046 877 2082, s-posti: lennart.pettersson@espoo.fi

HSL:n hallituksen puheenjohtaja Risto Rautava, puh. 040 504 5851, s-posti: risto.rautava@elisanet.fi

HSL:n asiakkuus- ja myyntijohtaja Mari Flink, puh. 0407150440, s-posti: mari.flink@hsl.fi

Metsähallituksen puistonjohtaja Harri Karjalainen, puh. 0206 39 4720, s-posti: harri.karjalainen@metsa.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Viestinnän yhteyshenkilö:
viestintäkoordinaattori Laura Itävaara, Helsingin kaupunginkanslian viestintäosasto, puh. 050 547 5706, s-posti: laura.itavaara@hel.fi

Kuvat

Kuva: HSL Reittiopas
Kuva: HSL Reittiopas
Lataa
Muun muassa Vallisaareen ja Isosaareen pääsee kätevästi yhteysaluksella Kauppatorilta. Kuva: 110th Street Productions
Muun muassa Vallisaareen ja Isosaareen pääsee kätevästi yhteysaluksella Kauppatorilta. Kuva: 110th Street Productions
Lataa
Helsingin Venemessuosastolla voi kuulla Helsingistä Tallinnaan ja takaisin yksin soutaneen palomies Jari Saarion tulevista meriseikkailuista. Kuva: Mika Viitanen / Visit Espoo
Helsingin Venemessuosastolla voi kuulla Helsingistä Tallinnaan ja takaisin yksin soutaneen palomies Jari Saarion tulevista meriseikkailuista. Kuva: Mika Viitanen / Visit Espoo
Lataa
Espoon Rantaraitin merellisiä maisemia. Kuva: Joni Viitanen / Visit Espoo
Espoon Rantaraitin merellisiä maisemia. Kuva: Joni Viitanen / Visit Espoo
Lataa
Näkymiä Helsingin Sirpalesaaren tuntumassa. Kuva: 110th Street Productions
Näkymiä Helsingin Sirpalesaaren tuntumassa. Kuva: 110th Street Productions
Lataa
Helsingin Vartiosaareen kulkee vesireittiliikenne. Kuva: 110th Street Productions
Helsingin Vartiosaareen kulkee vesireittiliikenne. Kuva: 110th Street Productions
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

PL 1,00099 Helsingin kaupunki

09 310 1641https://www.hel.fi

Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Syötävä Helsinki valtaa kaupungin touko-kesäkuussa17.4.2024 09:30:00 EEST | Tiedote

Ensimmäistä kertaa järjestettävät Syötävä Helsinki -ruokaviikot kutsuvat tutustumaan Helsingin monipuoliseen ruoka- ja juomatarjontaan 24.5.–16.6.2024. Paikallisten ravintola-, matkailu- ja tapahtuma-alojen toimijoiden yhteistyöllä on saatu kokoon lähes sadan tapahtuman kattaus, josta löytyy herkullisia maistiaisia niin fine diningin, burgereiden, perinteisten ja etnisten makujen kuin juomakulttuurinkin ystäville.

Feast Helsinki to shine a light on local food scene in May and June17.4.2024 09:30:00 EEST | Press release

This summer, the City of Helsinki is joining operators in the local restaurant, tourism and event sectors to arrange a celebration of the capital’s unique culinary culture. Scheduled for 24 May to 16 June 2024, the Feast Helsinki food festival will showcase the city’s eclectic range of delicious food and beverages. A programme of close to 100 events has been put together offering taste experiences for lovers of fine dining and burgers as well as traditional and ethnic dishes.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye