Helsingin yksityisten kansalaisopistojen syksyn kattauksesta löytyy kaikkea sukututkimuksesta shiatsuun ja huonekalujen korjauksesta koodaukseen sekä ryhmä, joka ei osaa laulaa

Jaa
Etelä-Helsingin kansalaisopisto / Helsingin aikuisopisto / Kalliolan kansalaisopisto, lehdistötiedote 2.8.2018. Helsingin kolme yksityistä kansalaisopistoa ovat kaikille avoimia kaupunkiopistoja, jotka tarjoavat oppimiseen ja hyvinvointiin liittyvää kurssitoimintaa Punavuoressa, Töölössä ja Kalliossa. Kolmen opiston yhteensä n. 1 885 kurssilla on vuosittain n. 22 000 osallistujaa, mikä kattaa noin kolmanneksen Helsingin kansalaisopistotoiminnasta. Suomessa toimii yhteensä 181 kansalaisopistoa, joiden kursseille osallistuu vuosittain noin 650 000 opiskelijaa.
”Puukkokurssilla työstetään perinteisiä suomalaisia puukkoja.” Kuva: Aku Kihlberg.
”Puukkokurssilla työstetään perinteisiä suomalaisia puukkoja.” Kuva: Aku Kihlberg.

Syksyn uutuuskursseja ja perinteisiä vetonauloja

Etelä-Helsingin kansalaisopiston syyskauden uutuuskursseilla työstetään mm. japanilaista keittiöveistä, kirjoitetaan laululyriikoita, maalataan elävää kissamallia ja tutustutaan Rööperin historiaan Punavuori Akatemian luennoilla. Opiston perinteisiä suosikkikursseja ovat oopperatiedon piiri, huonekalujen korjaus ja entistäminen, navigointi, keramiikka, grafiikka, mehiläistarhaus, asahi ja pop&jazz-laulu.

Helsingin aikuisopiston uutuuskursseilla harrastetaan polkujuoksua metsäreiteillä, suunnitellaan tapettikuosia, opiskellaan videoiden tekstitystä ja rock-laulun perusteita, haetaan työvälineitä stressin purkamiseen sekä suoritetaan avoimen yliopiston kauppatieteen opintoja. Englanninkielistä opetusta tarjoaa mm. Theatre Workshop in English. Kurssisuosikkeja vuodesta toiseen ovat espanjan ja italian alkeiden lisäksi mm. akrobatia, impro, shiatsu, päivämaalarit ja kitaransoitto.

Kalliolan kansalaisopiston kurssiuutuudet opastavat mm. bloggaamiseen, koodaukseen ja johdattavat senioreita someen. Lapset ja aikuiset pääsevät yhdessä leikkimään ranskaksi tai opiskelemaan nuolenpääkirjoitusta. Tarjolla on DNA-sukututkimusta ja musiikin ystäville etnolaulun lisäksi musiikin historiaa bluesista progressiiviseen rockiin. Nopeimmin täyttyvät kurssit ovat vuosien varrella olleet keramiikka, hopeakorut, puutyöt, Italia, jooga ja sopivasti itseironinen Ryhmä, joka ei osaa laulaa.

Kurssi-ilmoittautuminen on avautunut

Opistojen kurssi-ilmoittautuminen on avautunut kesäkauden alussa, mutta suurin ryntäys kursseille tapahtuu perinteisesti elokuun aikana. Ilmoittautua voi opistojen verkkosivuilla ja toimipisteissä. Painetut opinto-ohjelmat ilmestyvät toimipisteisiin ja kirjastoihin elokuun alussa. Opetus käynnistyy syyskuun alkupuolella.

Helsingin yksityiset kansalaisopistot ovat lujasti ajassa kiinni

Etelä-Helsingin kansalaisopisto

Etelä-Helsingin kansalaisopisto on 80 vuotta toiminut urbaani vapaan sivistystyön oppilaitos, jonka ydintoiminta-aluetta on eteläinen Helsinki. Kaupunkielämän ilmentymät, kuten ruoan kasvattaminen, kierrättäminen, liikkumisen hiilijalanjäljen vähentäminen, lapsiperheiden keskusta-asuminen, ikääntyvien kaupunkilaisten tai maahanmuuttajien opinnolliset tarpeet, suuntaavat toimintaa ja palveluita. Helsinkiläisittäin pienenä toimijana opisto hakee aktiivisesti yhteistyöratkaisuja, joiden avulla kehittää ja luoda uudenlaista kaupunkiopistokulttuuria. Paikallisuus on omaleimaisuuden perusta, ja sitä kautta tarjoutuu myös oiva kokeiluympäristö läheltä ja kaukaa haetuille kiinnostaville malleille.

Vuonna 1938 perustetun opiston juuret juontavat Munkkiniemen palstapuutarhan puutarhureiden perustamiin opintopiireihin. Nykyisin opetusta järjestetään Isolla Roobertinkadulla, Laivurinkadulla ja Punavuorenkadulla. Opiston ylläpitäjä on Toimela ry, jonka puheenjohtajana toimii työelämäprofessori Pekka Sauri. Opiston yli 250 kurssilla on vuosittain n. 3 700 osallistujaa.

Rehtori Minna Prunnila / Puh. 050 344 7830 / minna.prunnila@etko.fi
Iso Roobertinkatu 20-22, 00120 Helsinki / Toimisto, puh. 09 622 9580 / www.etko.fi 

Helsingin aikuisopisto

Helsingin aikuisopisto on tunnettu runsaasta ja ajassa elävästä koulutustarjonnastaan jo 1960-luvulta lähtien. Opisto palvelee tavoitteellisena opiskeluyhteisönä, jossa jokainen voi edistää elinikäistä, jatkuvaa oppimistaan ja henkistä kasvuaan. Vuoden 2020 aikana Helsingin aikuisopisto ja opiston peruskoulu muuttavat uusiin tiloihin Runeberginkatu 22-24:n Chydenia-rakennukseen, joka valmistui vuonna 1923 tyttölyseoksi. Muuton myötä opisto haluaa kehittyä uuden helsinkiläisen 2020-luvun oppimisen ja hyvinvoinnin keskukseksi.

Helsingin aikuisopisto on yksi Suomen suurimmista yksityisistä kansalaisopistoista. Opisto tarjoaa kansalaisopistokurssien lisäksi työvoimakoulutusta ja peruskoulutusta aikuisille maahanmuuttajille. Avointa yliopisto-opetusta toteutetaan yhteistyössä suomalaisten yliopistojen kanssa. Opisto toimii Töölöntullinkadulla ja perusopetuksen talossa Arkadiankadulla sekä liikuntatilassa Annankadulla. Opiston ylläpitäjä on Toimihenkilöjärjestöjen Opintoliitto ry, jonka puheenjohtajana toimii Tehy ry:n järjestöpäällikkö Tanu Heikkinen. Kansalaisopiston n. 1 050 kurssilla on vuosittain n. 10 600 osallistujaa.

Rehtori Kari Karvonen / Puh. 045 848 6900 / kari.karvonen@helao.fi
Töölöntullinkatu 8, 00250 Helsinki / Toimisto, puh. 09 41 500 300. www.helao.fi 

Kalliolan kansalaisopisto

Kalliolan kansalaisopisto on laajaan kielitarjontaan sekä liikunta- ja hyvinvointiaineisiin erikoistunut opisto. Eniten kasvava aihealue on viime vuosina ollut lasten ja aikuisten yhteiset kurssit, joita löytyy niin tanssin, liikunnan kuin kädentaitojenkin alueilla. Opistolle on ominaista tiivis yhteistyö Kalliolan muiden toimintojen sekä ulkopuolisten järjestöjen kanssa. Tällä tavoin opisto tavoittaa myös erityisryhmiä, jotka muuten jäisivät toimintojen ulkopuolelle. Opisto on myös tarttunut vapaalle sivistystyölle tarjottuihin uusiin haasteisiin, kuten maahanmuuttajien luku- ja kirjoitustaidon opetukseen.

Kohta 100-vuotias Kalliolan setlementti tuottaa myös sosiaalialan palveluja sekä järjestää kansalais- ja vapaaehtoistoimintaa. Opetusta järjestetään Sturenkadun päätoimipaikan lisäksi useissa pisteissä, Töölössä, Meilahdessa, Ruskeasuolla, Kalasatamassa ja Järvenpäässä. Opiston ylläpitäjä on Kalliolan Setlementti ry, jonka puheenjohtajana toimii strategiakonsultti Mikko Leskelä. Opiston 585 kurssilla on vuosittain n. 7 800 osallistujaa.

Rehtori Ilona Maaperä / Puh. 040 583 0178 / ilona.maapera@kalliola.fi
Sturenkatu 11, 00510 Helsinki / Toimisto, puh. 010 279 5080. www.kalliolankansalaisopisto.fi 

Kuvat liitteenä:

”Puukkokurssilla työstetään perinteisiä suomalaisia puukkoja.”
Kuva: Aku Kihlberg

”Visuaalisesti virikkeisellä vauvojen värikylpy -kurssilla itseilmaisu saa kukoistaa.”
Kuva: Anna Riikonen

”Verhoilukurssilla puetaan huonekaluja uuteen kuosiin perinteisin menetelmin.”
Kuva: Laura Pihlajamäki

Kuvat

”Puukkokurssilla työstetään perinteisiä suomalaisia puukkoja.” Kuva: Aku Kihlberg.
”Puukkokurssilla työstetään perinteisiä suomalaisia puukkoja.” Kuva: Aku Kihlberg.
Lataa
”Visuaalisesti virikkeisellä vauvojen värikylpy -kurssilla itseilmaisu saa kukoistaa.” Kuva: Anna Riikonen.
”Visuaalisesti virikkeisellä vauvojen värikylpy -kurssilla itseilmaisu saa kukoistaa.” Kuva: Anna Riikonen.
Lataa
”Verhoilukurssilla puetaan huonekaluja uuteen kuosiin perinteisin menetelmin.” Kuva: Laura Pihlajamäki.
”Verhoilukurssilla puetaan huonekaluja uuteen kuosiin perinteisin menetelmin.” Kuva: Laura Pihlajamäki.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin aikuisopisto



http://www.helao.fi

Helsingin aikuisopisto on kaikille avoin oppimisen ja hyvinvoinnin keskus sekä yksi Suomen suurimmista yksityisistä kansalaisopistoista. Vuonna 1961 perustettu opisto on vapaan sivistystyön lain piiriin kuuluva kansalaisopisto.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye