Helsingin yliopisto

Helsingin yliopisto nousi sijalle 107 QS-yliopistovertailussa

Jaa

Helsingin yliopisto on vertailussa paras suomalainen ja neljäs pohjoismainen yliopisto.

Helsingin yliopisto on arvioitu maailman 107. parhaaksi yliopistoksi kansainvälisessä QS-rankingissa. Viime vuonna Helsingin yliopisto oli vertailussa sijalla 110, eli nousua on kolme sijaa.

Suomen yliopistoista Helsingin yliopisto on edelleen ykkönen ja pohjoismaisista neljänneksi paras kuten viime vuonna. Euroopassa sijoitus oli 36, jossa on parannusta kaksi sijaa. 

Koko yliopistovertailun paras on kahdeksatta vuotta peräkkäin yhdysvaltalainen Massachusetts Institute of Technology (MIT). Rankingin kärjessä ovat yhä USA:n ja Britannian yliopistot, mutta keskimäärin näiden maiden yliopistojen sijoitukset ovat heikentyneet. Pohjoismaiden paras on Kööpenhaminan yliopisto, jonka sijoitus maailmassa on 72.

QS-rankingissa on kuusi mittaria: akateeminen maine, työnantajien arvioima maine, tutkimusten viittausten määrä suhteessa akateemisen henkilökunnan määrään, opiskelija/opettaja-suhdeluku, ulkomaisen henkilökunnan ja opiskelijoiden osuus.
Mainetutkimukset perustuvat maailmanlaajuiseen kyselyyn tutkijoille ja työnantajille. Niiden uusimmat tiedot ovat tämän vuoden keväältä. Mainetutkimusten paino QS-rankingissa on suuri, yhteensä 50 prosenttia. Tutkimusten viittaustiedot perustuvat Elsevierin Scopus-tietokantaan.

Helsingin yliopiston sijoitus parani kummassakin mainetekijässä ja tärkeässä tutkimusten vaikuttavuutta kuvaavassa viittausindikaattorissa. Laskua oli opiskelija/opettaja-suhdeluvussa sekä ulkomaisten opiskelijoiden ja henkilökunnan osuudessa.

QS Rankings on yksi tunnetuimmista kansainvälisistä yliopistovertailuista.

Lue lisää:

Helsingin yliopiston sijoitukset ja tietoa yliopistorankingeista

QS World University Rankings

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kati Salmivaara, viestinnän asiantuntija, kati.salmivaara@helsinki.fi, p. 050 317 5782

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin yliopisto
Helsingin yliopisto
PL 3
00014 Helsingin yliopisto

02941 911 (vaihde)http://www.helsinki.fi/yliopisto

Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen tiedeyhteisö, joka toimii neljällä kampuksella Helsingissä ja usealla muulla paikkakunnalla Suomessa. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa se on ollut toistuvasti maailman sadan parhaan yliopiston joukossa. Helsingin yliopisto on perustettu vuonna 1640.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme