Tekniikan akateemiset - TEK

Helsingin yliopistolle lahjoitus TEKiltä

Jaa
Tekniikan akateemiset TEK lahjoitti 120-vuotisjuhlavuotensa merkeissä 20 000 euroa Helsingin yliopiston matemaattis-luonnontieteellisen koulutuksen ja tutkimuksen kehittämiseen.

Kun valtio on luvannut pääomittaa yliopistoja enintään kolminkertaisesti suhteessa vuoden 2017 loppuun mennessä hankittuun yksityiseen rahoitukseen, TEKin 20.000 euron lahjoitus voi käytännössä merkitä jopa 80.000 euron lisärahoitusta.

- Helsingin yliopisto on Suomen monialaisin, suurin ja kansainvälisissä vertailuissa menestynein yliopisto, ja toivomme, että se on maailman huippuyliopistojen joukossa jatkossakin, sanoi TEKin puheenjohtaja Marjo Matikainen-Kallström luovuttaessaan lahjoituksen 1.2.

- Helsingin yliopiston tieteenaloista TEKin sydäntä lähinnä on ymmärrettävästi matemaattis-luonnontieteellinen tutkimus ja koulutus, jotka osaltaan luovat pohjaa teknillisille tieteille. Elinkeinoelämän ja julkisen sektorin palveluksessa asiantuntijoina työskentelevät matemaatikot, fyysikot ja tietojenkäsittelytieteilijät muodostavat myös merkittävä osan jäsenkunnastamme.

Lahjoituksen vastaanottivat Helsingin yliopiston kansleri Thomas Wilhelmsson ja matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan dekaani Jouko Väänänen.

- Lahjoittajien tuki on yliopistoille erittäin tärkeä, erityisesti näinä yliopistolaitokselle haastavina aikoina, Wilhelmsson totesi.

- Olemme kiitollisuudella todenneet lahjoittajan kantavan huolta yliopistomme tulevaisuudesta ja haluavan tukea sitä. Matemaattis-luonnontieteiden ala on yliopistossamme tutkimuksellisesti vahva, ja sen kehittäminen on yhteiskunnan kannalta hyvin tärkeää. Toivomme, että nuoret, opiskelijat ja tulevat tutkijat, vielä nykyistä suuremmassa määrin kiinnostuisivat alasta. Lahjoituksen ja siihen liittyvän vastinrahoituksen avulla voimme kehittää alan näkyvyyttä ja houkuttelevuutta, Wilhelmsson sanoi.

TEK osoitti juhlavuotensa aikana mieltään koulutusleikkauksia vastaaan tekemällä muillekin yliopistoille vastaavat, tekniikan ja matemaattis-luonnontieteellisten alojen valmistuvien määrään suhteutetut lahjoitukset. Lahjoitukset tehtiin TEKin sijoitetusta pääomasta, joten ne eivät vaikuta jäsenmaksun suuruuteen.

- Kannustan muitakin Suomen tulevaisuudesta huolestuneita tekemään tämän vuoden aikana lahjoituksia yliopistoille, sillä yliopistot tuottavat meille sitä osaamispääomaa, jonka varassa vähäväkinen kansamme voi voida hyvin ja menestyä, puheenjohtaja Matikainen-Kallström sanoi.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:


TEKin hallituksen
puheenjohtaja
Marjo Matikainen-Kallström
050 5121 578


TEKin koulutuspoliittinen
asiamies Juhani Nokela
0400 914 839

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Tekniikan akateemiset - TEK
Tekniikan akateemiset - TEK
Ratavartijankatu 2
00520 HELSINKI

09 229 121http://www.tek.fi

Tekniikan akateemiset TEK on tekniikan alan yliopistokoulutettujen etu- ja palvelujärjestö. Jäsenet ovat tekniikan, tietojenkäsittelyn, arkkitehtuurin tai luonnontieteiden yliopistotutkinnon suorittaneita ja näiden alojen opiskelijoita. TEK tukee jäseniään työuralla, edistää ammattikunnan osaamista ja yhteisöllisyyttä sekä rakentaa kestävää hyvinvointiyhteiskuntaa. Noin 80 000 jäsenellään TEK on Akavan toiseksi suurin jäsenliitto ja Suomen kahdeksanneksi suurin ammattiliitto.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tekniikan akateemiset - TEK

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye