Helsingin yliopisto

Helsingin yliopiston päärakennuksen peruskorjaus käynnistyy

Jaa

Peruskorjauksessa tiloja korjataan vastaamaan nykyisiä teknisiä ja toiminnallisia vaatimuksia. Urakan on määrä valmistua heinäkuussa 2021.

Helsingin yliopiston päärakennus. Kuva: Linda Tammisto.
Helsingin yliopiston päärakennus. Kuva: Linda Tammisto.

Helsingin yliopiston päärakennuksen peruskorjauksen ensimmäisen vaiheen työt ovat alkamassa heinäkuussa. Yliopiston rehtori on tehnyt Helsingin yliopiston päärakennuksen peruskorjauksesta rakentamispäätöksen ja työt voidaan aloittaa, kun rakennuslupa on myönnetty. Peruskorjauksen ensimmäiseen vaiheeseen kuuluu Senaatintorin puoleisen Engelin suunnitteleman osan lisäksi J. S. Sirénin suunnittelemat Yliopistonkadun ja Aleksanterinkadun suuntaiset kaksikerroksiset osat.

Peruskorjauksessa tiloja korjataan vastaamaan nykyisiä teknisiä ja toiminnallisia vaatimuksia. Urakan on määrä valmistua heinäkuussa 2021. 

─ Päärakennuksessa uudistetaan talotekniikkaa, parannetaan esteettömyysasioita sekä modernisoidaan opetustiloja. Tavoitteenamme on historiaa kunnioittaen päivittää tilat vastaamaan nykyaikaisia opetuksen, opiskelun ja työskentelyn tarpeita, sanoo yliopiston vararehtori Tom Böhling.

Hanketta on valmisteltu tiiviissä yhteistyössä Museoviraston ja rakennusvalvonnan kanssa. Suunnittelua ja toteutusta varten on perustettu projektiallianssi, jonka osapuolina ovat Helsingin yliopiston rahastot, arkkitehtitoimisto Jeskanen-Repo-Teränne Arkkitehdit Oy ja päätoteuttaja YIT Oyj. Peruskorjauksen investoinnin kokonaiskustannukset ovat noin 40 miljoonaa euroa ja niistä vastaa Helsingin yliopiston rahastot.

─ Helsingin yliopistolla on tärkeä tehtävä ylläpitää ja suojella suomalaista kulttuuriperintöä. Päärakennuksen peruskorjaus juuri nyt on välttämätöntä tästä tehtävästä huolehtimiseksi. Olemme hyvin tyytyväisiä saadessamme YIT:n ja Jeskanen-Repo-Teränne Arkkitehdit Oy:n osaajien ammattitaidon käyttöömme, sanoo Böhling.

Muutoksia kulkureiteissä ja päärakennuksen palveluissa

Peruskorjausta varten päärakennusta ympäröivä työmaa aidataan ja rakennuksen sisällä suojataan säilytettäviä rakenteita korjattavissa tiloissa heinäkuussa. Varsinaiset työt alkavat elokuussa purkutöillä Yliopistonkadun puoleisesta matalasta osasta alkaen.

Työmaan ajaksi Yliopistonkatu suljetaan läpiajolta Unioninkadun ja Fabianinkadun välisellä osuudella ja kadulle sijoitetaan työmaakoppeja. Jalankulkuyhteys kaduilla säilyy ja Kansalliskirjaston sisäpihalle pääsee edelleen ajamaan. Päärakennuksen Fabianinkadun puoleinen osa pysyy käytössä peruskorjauksen ajan, mutta rakennuksen aukioloaikoja on lyhennetty.

Henkilöstö- ja opiskelijaravintolat ovat vielä toiminnassa ainakin loppuvuoteen 2019 asti. Päärakennuksen sisäpihat ovat työmaa-aluetta ja sisäänkäynti rakennuksen käytössä oleviin tiloihin on Fabianinkadun puoleisista ovista.

Yhteyshenkilöt

Jaana Ihalainen
kiinteistöjohtaja
jaana.ihalainen@helsinki.fi
puh: 050 5709 580

Teppo Salmikivi
toimitilajohtaja
teppo.salmikivi@helsinki.fi
puh: 050 5664 398

Kuvat

Helsingin yliopiston päärakennus. Kuva: Linda Tammisto.
Helsingin yliopiston päärakennus. Kuva: Linda Tammisto.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Helsingin yliopisto
Helsingin yliopisto
PL 3
00014 Helsingin yliopisto

02941 911 (vaihde)http://www.helsinki.fi/yliopisto

Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen tiedeyhteisö, joka toimii neljällä kampuksella Helsingissä ja usealla muulla paikkakunnalla Suomessa. Se on toistuvasti maailman sadan parhaan yliopiston joukossa. Helsingin yliopisto on perustettu vuonna 1640.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme