Helsingin yliopisto

Helsingin yliopiston päärakennus peruskorjataan

Jaa
Helsingin yliopiston hallitus on päättänyt yliopiston päärakennuksen korjaamisesta. Ensimmäinen korjausvaihe alkaa kesällä 2019 ja kestää noin kaksi vuotta. Peruskorjauksen tarkoituksena on korjata päärakennus vastaamaan nykyisiä teknisiä ja toiminnallisia vaatimuksia.
Helsingin yliopiston päärakennus. Kuva: Ari Aalto.
Helsingin yliopiston päärakennus. Kuva: Ari Aalto.

Ensimmäinen korjausvaihe sisältää Senaatintorin puoleisen Engelin suunnitteleman vanhan puolen sekä Yliopistonkadun ja Aleksanterinkadun puoleiset siipirakennukset.

– Peruskorjauksen tarkoituksena on muuttaa päärakennuksen tiloja moderneiksi opetustiloiksi eli vastaamaan yhä enemmän nykyisiä opiskelu- ja opetustapoja, sanoo Helsingin yliopiston tila-asioista vastaava vararehtori Tom Böhling.

Lisäksi peruskorjauksessa korjataan rakennuksen esteettömyyttä, tila- ja paloturvallisuutta sekä rakennuksen sisäilmaolosuhteita.

– Päärakennuksen vanha osa on valmistunut vuonna 1832 eikä se vastaa nykyaikaisia esteettömyyssäädöksiä. Myös rakennuksen julkisivut kunnostetaan ja vanhentuneet talotekniset järjestelmät uusitaan. Peruskorjauksen jälkeen tilat ovat nykyistä toimivampia ja saavutettavampia, kertoo yliopiston toimitilajohtaja Teppo Salmikivi.

Päärakennuksen ison juhlasalin on tarkoitus olla käytössä toukokuussa 2021 promootiossa ja opetustilojen on tarkoitus valmistua syyslukukauden 2021 alussa. Toisen korjausvaiheen osalta eli Fabianinkadun puoleisen uuden osan korjauksesta tehdään tarkempi suunnitelma myöhemmin ja siitä myös päätetään erikseen. Kokonaisuudessaan päärakennuksen peruskorjauksen arvioitu kesto on viisi vuotta.

Peruskorjaus toteutetaan allianssiurakkana, jossa allianssiosapuolina ovat Helsingin yliopisto, YIT Suomi Oy ja Jeskanen–Repo–Teränne Arkkitehdit Oy. Peruskorjausta on suunniteltu yhdessä yliopiston työntekijöiden, rakennuksen toimijoiden sekä lukuisten asiantuntijoiden kanssa. Muun muassa esteettömyysasioiden osalta on kuultu Kynnys ry:tä.

Yhteyshenkilöt

Helsingin Yliopistokiinteistöt Oy
Kiinteistöjohtaja Jaana Ihalainen
jaana.ihalainen@helsinki.fi
p. 050 5709 580

Kuvat

Helsingin yliopiston päärakennus. Kuva: Ari Aalto.
Helsingin yliopiston päärakennus. Kuva: Ari Aalto.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye