Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Helsingissä selvitettiin lähes 20 ruokamyrkytysepidemiaa vuonna 2017

Jaa
Helsingin ympäristöpalveluihin ilmoitetaan yksittäisiä ruokamyrkytysepäilyjä jokaisena työpäivänä. Varsinaisia ruokamyrkytysepidemioita selvitettiin vuonna 2017 yhteensä 18, joista suurin osa todettiin ravintoloissa. Suurimmassa osassa yksittäisiä ruokamyrkytysepäilytapauksia ei aiheuttajaa saada selville tai sairastumisen ei voida osoittaa liittyneen ruokailuun.
Mediumpaistetuissa jauhelihapihveissä voi piillä terveysriski. Kuva: Helsingin kaupungin aineistopankki.
Mediumpaistetuissa jauhelihapihveissä voi piillä terveysriski. Kuva: Helsingin kaupungin aineistopankki.

Kolme epidemiaa oli kampylobakteerin aiheuttamia. Ruokamyrkytysten lähteeksi epäiltiin broileria ja ankkaa. Tavallisimmin kampylobakteerin saa huonosti kypsennetystä siipikarjanlihasta tai ristisaastumisen kautta, jos esimerkiksi raa’an siipikarjanlihan käsittelyyn ei ole erillisiä välineitä tai keittiötyöntekijöiden käsihygieniassa on puutteita.

Neljällä henkilöllä todettiin EHEC-bakteeri. Syynä oli todennäköisesti ruoan käsittelyvirhe: kotona valmistetut jauhelihapihvit oli jätetty tarkoituksella osittain raa’oiksi.

Helsinki osallistui myös laajan salmonellaepidemian selvittämiseen, jossa päävastuullisina olivat Terveyden ja hyvinvoinninlaitos (THL) sekä Elintarviketurvallisuusvirasto (EVIRA). Suomessa todettiin kesä-elokuussa 20 kotimaista Salmonella Bareilly -tapausta, joissa merkittävä osa sairastuneista oli ruokaillut helsinkiläisissä ravintoloissa. Epidemian aiheuttanut raaka-aine jäi kuitenkin epäselväksi.

Nykyisin tarjotaan jauhelihapihvejä osittain kypsennettynä, ja osa siipikarjanlihasta opastetaan jättämään punertavaksi.

”Jauheliha ja siipikarjanliha tulisi aina kypsentää kauttaaltaan kypsäksi, jotta mahdolliset taudinaiheuttajat kuten kampylobakteeri tai salmonella kuolevat”, elintarviketurvallisuusyksikön päällikkö Riikka Åberg muistuttaa.

Mahdollisia muita syitä ruokamyrkytysepidemiaan olivat saastunut raaka-aine tai epäkohdat ravintolan toiminnassa kuten ruokien riittämätön kuumennus ja jäähdytys.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

elintarviketurvallisuusyksikön päällikkö
Riikka Åberg
p. 09 310 32010, 040 1873135, riikka.aberg@hel.fi


elintarviketarkastaja
Pirkko Hokkanen
p. 09 310 31527, 050 4026003, pirkko.hokkanen@hel.fi.

Kuvat

Mediumpaistetuissa jauhelihapihveissä voi piillä terveysriski. Kuva: Helsingin kaupungin aineistopankki.
Mediumpaistetuissa jauhelihapihveissä voi piillä terveysriski. Kuva: Helsingin kaupungin aineistopankki.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki

09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto

Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye