Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Helsinki avaa koronatilanteen vuoksi suljettuja tai rajoitetusti toimineita palvelujaan asteittain toukokuussa lapset ja nuoret edellä

Jaa
Pääkaupunkiseudun parantunut koronaepidemiatilanne mahdollistaa kaupungin tiettyjen palvelujen avaamisen rajoitetusti ja hallitusti toukokuussa. Rajoituksia ja suosituksia puretaan asteittain tarkkaan kokonaisharkintaan perustuen. Palvelujen avaamisessa noudatetaan lapset ja nuoret ensin -periaatetta.

Vaikka tilanne on parempi, koronaepidemia ei ole vielä ohi ja Uusimaa on edelleen epidemian leviämisvaiheen aluetta. Tilojen ja palvelujen asteittaisesta avautumisesta huolimatta on tärkeää, että kaikki yhä noudattavat voimassa olevia rajoituksia ja suosituksia.

Osa koronaepidemian leviämisvaiheeseen liittyvistä tiukennetuista rajoituksista ja suosituksista on ollut Uudellamaalla voimassa jo kuukausia. Esimerkiksi toisen asteen oppilaitoksissa siirryttiin etäopetukseen 3.12.2020, joten rajoitus on ollut voimassa jo miltei viiden kuukauden ajan. Lisäksi alueen yläkoulut siirtyivät etäopetukseen 8.3.2021 alkaen. Nyt sekä toisen asteen, että yläkoulujen oppilaat ovat olleet huhtikuun puolivälistä alkaen vuorottelumallin mukaisesti vuoroviikoin lähiopetuksessa ja 3. toukokuuta tapahtuu paluu täysiaikaiseen lähiopetukseen.

Myös useita muita rajoituksia esimerkiksi palvelujen aukioloon liittyen päästään purkamaan Helsingissä toukokuussa.

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmän 20.4.2021 tekemän linjauksen mukaisesti peruskoulun 7.–10.-luokat ja toinen aste siirtyvät Helsingissä kokonaan lähiopetukseen 3.5.2021 alkaen. Tällä hetkellä opetus järjestetään vuorottelumallilla.

Kasvatuksen ja koulutuksen hallinnoimissa sisätiloissa toteutettava vuonna 2001 syntyneiden ja tätä nuorempien ohjattu harrastustoiminta käynnistetään toukokuun alussa. Avaamisen ehtona on toiminnalle laadittu kaupungille toimitettu terveysturvallisuussuunnitelma. Suunnitelmassa tulee muun muassa kuvata, miten toiminnassa vältetään tai vähennetään kontakteja ja miten ryhmän koko on suhteutettu tilaan.

Leikkipuistojen avoimen varhaiskasvatuksen kesätoiminta ja kesäruokailu järjestetään ajalla 7.6.–10.8. voimassaolevien koronarajoitusten ja ohjeiden mukaisesti. Kaupungin 65:stä leikkipuistosta 31:ssä järjestetään kesätoimintaa kuten puistoruokailua. Näissä leikkipuistoissa järjestetään myös päiväleiritoimintaa 1.–3.-luokkalaisille rajoitusten mukaisesti. Leikkipuistojen pihat ja kiinteät ulkovälineet ovat kuntalaisten käytössä. Kahluualtaat pysyvät kuitenkin suljettuina.  

Stadin ammatti- ja aikuisopiston palvelupisteet avataan 3. toukokuuta alkaen huomioiden tartuntatilanne.

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan asiakaspalvelupisteet avautuvat 3. toukokuuta osoitteissa Töysänkatu 2 ja Teollisuuskatu 21–23.

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

Kulttuuri- ja vapaa-ajan toimialan osalta rajoituksia puretaan pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmässä erikseen päätettävällä tavalla. Helsinki omalta osaltaan toimeenpanee pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmässä 20.4.2021 ja 27.4.2021 tehdyt linjaukset:

• 2001 syntyneiden ja tätä nuorempien ohjattu harrastustoiminta on mahdollistettu ulkotiloissa rajoitetusti. Ulkoliikuntapaikkojen pukukoppitilat pidetään kuitenkin yhä suljettuina (WC-tilat avoinna). Myös muut kuin liikuntaharrastukset ovat mahdollisia ulkotiloissa. Lisäksi nuorisotyön toteuttaminen rajatuissa ryhmissä ulkona on mahdollista.
• 2001 syntyneiden ja tätä nuorempien ohjattu harrastustoiminta mahdollistetaan myös sisätiloissa 3. toukokuuta alkaen rajoitetusti.
• Mahdollisuus uimahallikäynteihin avataan erityisuimakortin haltijoille 3. toukokuuta alkaen Helsingin kaupungin Pirkkolan ja Itäkeskuksen uimahalleissa normaalien aukioloaikojen mukaisesti. Myös Urheiluhallit Oy:n halleista Mäkelänrinteen ja Vuosaaren uimahallit avautuvat erityisuimakortin haltijoille rajoitetusti. Saunat kuitenkin pidetään toistaiseksi suljettuina.
• Nuorisotilat avataan pääkaupunkiseudulla rajoitetusti 3. toukokuuta. Nuorisotyön painopiste säilyy ulkona tapahtuvassa toiminnassa. Nuorisotyössä noudatettavia terveysturvallisuusperiaatteita ovat, että nuorisotiloissa edellytetään maskin käyttöä yli 12-vuotiailta, jos maskin käytölle ei ole terveydellistä estettä, osallistujamäärä rajataan tilakohtaisesti niin, että väljyys tiloissa voidaan varmistaa ja osallistujamäärää seurataan ja tarvittaessa rajataan.  

Nykyisen päätöksen mukaisesti kirjastojen palvelut, nuorisotyö, vuonna 2001 syntyneiden sisä- ja ulkoliikuntamahdollisuudet sekä erityisuimakortin haltijoiden uintimahdollisuus jatkuvat rajoitetusti 16. toukokuuta saakka. Uimahallit, museot ja kulttuuritalot on suljettu 16. toukokuuta saakka. Viikoittain tarkastellaan, mitä rajoituksia voidaan seuraavaksi purkaa.

Sosiaali- ja terveystoimiala

Vierailut sairaaloissa, seniorikeskuksissa, palvelutaloissa ja hoivakodeissa jatkuvat 19. huhtikuuta linjattujen lievennettyjen erillisten ohjeiden mukaisesti. Lievennyksiä tehdään edelleen asteittain koronatilanteen mukaisesti ja Etelä-Suomen aluehallintoviraston sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen linjausten mukaisesti yhteistyössä pääkaupunkiseudun kuntien kanssa. Vierailut vammaispalveluissa jatkuvat nykyisten vierailuohjeiden mukaisina toukokuun loppuun asti.

Uusix-verstaiden työtoiminnan kaupat ja palvelupisteet avataan asteittain 3. toukokuuta alkaen.

Kaupunkiympäristön toimiala

Kaupunkiympäristön toimialan asiakaspalvelupisteen tilat osoitteessa Työpajankatu 8 avautuvat 3. toukokuuta julkisten tilojen asiakasmäärärajoitukset ja toimialan terveysturvallisuusohjeet huomioiden. Asiakaspalvelupiste palvelee kesäkauden ajan maanantaista tiistaihin kello 8.15–12 ja keskiviikosta perjantaihin kello 12–15.

Harakan luontokeskus avautuu ulkotoiminnan osalta yleisölle 3. toukokuuta alkaen ja on avoinna viikonloppuisin kello 10–17. Aukiolo on riippuvainen yhteysaluksesta, joka liikennöi toukokuussa vain viikonloppuisin. Lisäksi otetaan vastaan esimerkiksi luontokouluryhmiä ja kursseja. Kesäkuun alusta alkaen luontokeskus on koronatilanteen salliessa avoinna kaikkina viikonpäivinä kello 10–17.

Kaupunginkanslia

Helsingin työllisyyspalvelujen kuntakokeilun asiakkaille suunnattu neuvontapalvelu avataan Pasilan toimipisteessä (Ratapihantie 7) 3. toukokuuta alkaen välttämättömänä julkisena palveluna siten, että asiakastiloissa on kerrallaan vain kymmenen asiakasta mukaan lukien henkilöstö.

Uudet yritykset -yksikön NewCo Helsingin palvelut ja tapahtumat järjestetään pääasiallisesti etänä loppukevään aikana. Maahanmuuttajataustaisille asiakkaille avataan mahdollisuus henkilökohtaisiin lähipalveluihin 3. toukokuuta alkaen.

Helsingin kaupungintalon tiloissa (Pohjoisesplanadi 11–13) toimivan kirjaamon asiakaspalvelu jatkaa nykyisellä toimintamallilla ainakin toukokuun loppuun asti. Kirjaamo toimii sähköisten palvelujen kautta siten, että asiakkaiden on mahdollista noutaa asiakirjoja kaupungintalon aulan postilaatikosta ja palauttaa niitä siihen.

Helsingin sovittelutoiminnan palvelupiste avattiin rajoitetusti 3.2.2021 alkaen siten, että asiakastiloihin otetaan kerralla vain yhden tapauksen osapuolet. Sovittelussa jatketaan ainakin toukokuun loppuun asti nykyisellä toimintamallilla, kuitenkin siten, että kolmen osapuolen verkkovälitteiset sovittelut käynnistetään toukokuun alusta alkaen. Nämä tilaisuudet aikataulutetaan siten, ettei sovittelutoimistolla yhtäaikaisesti olevien lukumäärä ylitä suosituksia.

Kaupungintalon aula ja kaupunginarkiston tutkijasali pidetään suljettuna ainakin toukokuun loppuun asti.

Lisätiedot:

Viestinnän yhteyshenkilöt toimialoittain

Tämä tiedote julkaistaan mahdollisimman pian Hel.fi-sivustolla käännösversiona ruotsiksi ja englanniksi.

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

PL 1,00099 Helsingin kaupunki

09 310 1641https://www.hel.fi

Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Kaupunginhallitus sai katsauksen Ilmalan hallin tilanteeseen28.3.2024 11:01:11 EET | Tiedote

Helsingin kaupunginhallitus kuuli kokouksessaan 28. maaliskuuta katsauksen Ilmalan hallin tilanteesta. Ilmalan halli on ollut suljettuna vuoden 2022 helmikuun lopusta lähtien, jolloin Venäjä aloitti hyökkäyssotansa Ukrainassa. Tilanne on pitkittyessään monella tapaa haastava. Hallin auki saamisella on tärkeä merkitys kulttuuri- ja liikunta-aloille sekä suurtapahtumille ja muulle elinkeinoelämälle.

Helsingin kumppaneina pohjoismaisten Michelin-ravintoloiden julkistamistilaisuudessa ovat Fazer, The Helsinki Distilling Company, Kespro ja Valio Aimo27.3.2024 10:00:00 EET | Tiedote

Pohjoismaisten ravintoloiden Michelin-tähdet julkistetaan Helsingissä 27. toukokuuta 2024 MICHELIN Guide Ceremony Nordic Countries -tilaisuudessa. Helsingin kanssa yhtä ravintola-alan tärkeimmistä tapahtumista ovat toteuttamassa Visit Finlandin rinnalla Fazer, The Helsinki Distilling Company, Kespro ja Valio Aimo.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye