Aalto-yliopisto

Helsinki Graduate School of Economicsin johtajiksi professori Otto Toivanen ja professori Hannu Vartiainen

Jaa
Helsinki Graduate School of Economicsin (Helsinki GSE) johtokunta on valinnut Helsinki GSE:n akateemiseksi johtajaksi professori Otto Toivasen Aalto-yliopistosta ja koulutuksesta vastaavaksi johtajaksi professori Hannu Vartiaisen Helsingin yliopistosta.

Aalto-yliopiston, Helsingin yliopiston ja Hanken Svenska handelshögskolanin perustaman Helsinki GSE:n tavoitteena on kilpailla tutkijoista ja opiskelijoista maailman johtavien taloustieteen yksiköiden kanssa, tarjota puitteet korkeatasoiselle maisteri- ja tohtorikoulutukselle sekä tuottaa kansainväliselle huipulle yltävää tutkimusta keskeisillä taloustieteen osa-alueilla.

Helsinki GSE:n akateemiseksi johtajaksi valittu Otto Toivanen on kilpailuun ja markkinoihin erikoistunut mikrotaloustieteen professori.

"Yhteiskunnallisten ilmiöiden kvantitatiivisen tarkastelun osaamisen merkitys kasvaa. Tämä johtuu datan määrän nopeasta lisääntymisestä ja analysointimenetelmien kehittymisestä. Kvantitatiivista tarkastelua tarvitaan myös markkinoiden laajempaan hyödyntämiseen. Esimerkiksi sote-uudistuksen valinnanvapausperiaatteiden tai avautuvien rautatiemarkkinoiden pelisääntöjen muotoilu edellyttää jäsentynyttä, empiiriseen tietoon pohjautuvaa taloustieteellistä tarkastelua. On oltava riittävä varmuus, että pelisäännöt ohjaavat yritykset kilpailemaan yhteiskunnan näkökulmasta oikeista asioista. Kvantitatiivisen tarkastelun jatkuva kehittäminen myös finanssi-, raha- ja kauppapolitiikan päätöksenteon pohjana on tärkeää", Toivanen sanoo.

"Kansainvälinen kilpailu osaajista on kovaa niin yksityisellä, julkisella kuin akateemisellakin sektorilla. Helsinki GSE:n tavoitteena on vastata tähän haasteeseen ja kasvaa arvostetuksi eurooppalaiseksi taloustieteen tutkimus- ja opetusyksiköksi", Toivanen linjaa.

Laajempia opintomahdollisuuksia ja vahva pohja tutkijayhteistyölle

Uusien professuurien, lisääntyvän yhteistyön ja osaajien tehokkaan keskittämisen avulla Helsinki GSE pystyy lisäämään maisterin- ja tohtorintutkintojen määrää ja vastaamaan osaajatarpeeseen taloustieteen alalla. 

Koulutuksesta vastaavaksi johtajaksi valittu Hannu Vartiainen on mikrotalousteoriaan erikoistunut professori. 

"Taloustieteen menetelmien kehitys ja yhteiskunnan muutos edellyttävät opetuksen rakenteiden, sisältöjen ja laadun uudelleenarviointia. Tavoitteenamme on kehittää maisteri- ja tohtoriohjelmista kokonaisuus, joka on kansainvälisesti kilpailukykyinen, ottaa kokonaisvastuun maan korkeimmasta taloustieteen koulutuksesta ja tuottaa merkittävää lisäarvoa yhteiskunnalle. Saavutamme tämän hyödyntämällä entistä tehokkaammin ja yhtenäisemmin kolmen yliopiston opetusresursseja ja kehittämällä muille aloille ulottuvaa tutkimus- ja opetusyhteistyötä", Vartiainen sanoo. 

Helsinki GSE toimii täydessä laajuudessaan vuonna 2022, mihin mennessä professuureja on tarkoitus lisätä alun 20:sta 35:een. Helsinki GSE:n tohtoriohjelma ja jatko-opintoihin valmistava Research Master  -ohjelma käynnistyvät syksyllä 2018.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja


Helsinki GSE:n johtokunnan puheenjohtaja, pääjohtaja Erkki Liikanen, Suomen Pankki, p. 09 183 2010, erkki.liikanen@bof.fi


Helsinki GSE:n akateeminen johtaja, professorri Otto Toivanen, Aalto-yliopisto, p. 050 353 7651, otto.toivanen@aalto.fi


Helsinki GSE:n opetuksesta vastaava johtaja, professori Hannu Vartiainen, Helsingin yliopisto, p. 040 720 6808, hannu.vartiainen@helsinki.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Aalto-yliopistossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Rakennamme kestävää tulevaisuutta saavuttamalla läpimurtoja avainalueillamme ja niiden yhtymäkohdissa. Samalla innostamme tulevaisuuden muutoksentekijöitä ja luomme ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin. Yliopistoyhteisöömme kuuluu noin 13 000 opiskelijaa ja yli 4 500 työntekijää, joista 400 on professoreita. Kampuksemme sijaitsee Espoon Otaniemessä.

aalto.fi

facebook.com/aaltouniversity

twitter.com/aaltouniversity

youtube.com/aaltouniversity

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aalto-yliopisto

Aalto-yliopisto erottui edukseen kansallisissa ja kansainvälisissä arvioinneissa vuonna 202321.3.2024 13:41:01 EET | Tiedote

Aalto-yliopiston hallitus hyväksyi kokouksessaan 19.3.2024 hallituksen toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen vuodelta 2023. Vuonna 2023 Aalto-yliopisto erottui edukseen sekä kansallisissa että kansainvälisissä arvioinneissa ja yliopistovertailuissa. Keväällä yliopisto läpäisi Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) toteuttaman laatujärjestelmän auditoinnin ja sai arvion erinomainen kaikilta arviointialueilta. Aalto nousi Suomen ykköseksi kansainvälisen QS-rankingin kokonaisvertailussa ja oli koko maailmassa sijalla 109. Alakohtaisissa vertailuissa taide ja muotoilu oli sijalla 6 maailmassa. Times Higher Education arvioi Aalto-yliopiston maailman 53. kansainvälisimmäksi yliopistoksi ja maailman 40. parhaaksi nuoreksi (alle 50-vuotiaaksi) yliopistoksi. Suomen Akatemian vuosittaisessa Tieteen tila -arvioinnissa Aalto-yliopiston kaikki keskeiset tutkimusalat ylittävät julkaisutoimintansa vaikuttavuudessa top 10 -indikaattorilla arvioituna suomalaisten yliopistojen keskiarvon, ja

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye