Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Helsinki hakee mukaan Unicefin Lapsiystävällinen kunta -kehittämistyöhön

Jaa
Helsingin kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 19.10.2020, että Helsinki hakee mukaan Suomen Unicef ry:n Lapsiystävällinen kunta -tunnustukseen tähtäävään kehittämistyöhön. Unicef tekee päätöksen mukaan valittavista kunnista tammikuussa 2021.

Lasten oikeuksia ja hyvinvointia edistetään Helsingin kaupungin rakenteissa monin tavoin eri toimialoilla ja yhteistyössä järjestöjen ja muiden toimijoiden kanssa. Lapsiystävällinen kunta -kehittämistyö liitetään osaksi Helsingin hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työtä, joka perustuu ihmisoikeuksien, tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden arvojen kunnioittamiseen. 

Unicef edellyttää kehittämistyöhön hakeutuvilta kunnilta lapsen oikeuksien edistämisen lisäksi riittävällä työajalla resursoitua koordinaattoria ja koordinaatioryhmää, lasten ja nuorten osallisuutta kehittämistyöhön sekä sitoutumista hyvään tiedottamiseen kehittämistyön tavoitteista ja tuloksista kuntalaisille.

Lapsiystävällinen kunta -malli on Suomen Unicefin kunnille tarjoama kokonaisuus, joka perustuu YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen ja Unicefin kansainväliseen Child Friendly City -malliin. Unicef tukee kehittämistyötä erilaisilla koulutuksilla, prosessinohjauksen digipalvelulla sekä kansallisella vertaiskehittämisellä.

Kahden vuoden kehittämistyön jälkeen kunnan on mahdollista saada Unicefin Lapsiystävällinen kunta -tunnustus, joka on voimassa kaksi vuotta.

Päiväkoti Pasilan uudisrakennukseen tilat 120 lapselle

Kaupunginhallitus hyväksyi päiväkoti Pasila pohjoisen uudisrakennuksen päivätyn hankesuunnitelman. Hankkeen laajuus on noin 1 352 brm² ja rakentamiskustannusten enimmäishinta on 6,2 miljoonaa euroa. Uudisrakennuksella saadaan noin 120 uutta varhaiskasvatuksen tilapaikkaa.

Hankesuunnitelma koskee Pasilan pohjoisosaan, nykyisen Maunulanpuiston alueelle rakennettavaa päiväkoti Pasila pohjoisen uudisrakennusta. Pohjois-Pasilaan rakentuu uusi asuinalue, jonka asukasmäärä on nopeassa kasvussa. Alueella ei ole tällä hetkellä palveluita. Väestöennusteen mukaan Pasilan peruspiirissä ja Maunulanpuiston osa-alueella, joka on tulevaisuudessa osa uutta Pasilan aluetta, tulee 1–6 -vuotiaiden lasten määrä kasvamaan noin 700 lapsella vuosina 2019–2033. Vuoteen 2024 mennessä varhaiskasvatusikäisten määrä kasvaa alueella noin 400 lapsella.

Laajasaloon suunnitteilla Suomen ensimmäinen raitiovaunuvarikon ja asumisen yhdistävä hybridikortteli

Kaupunginhallitus hyväksyi osaltaan myös Laajasaloon suunnitellun raitiovaunuvarikon ja asumisen yhdistävän korttelin asemakaavan. Kaavaratkaisu mahdollistaa raitiovaunuvarikon ja siihen liittyvien aputilojen sekä osittain varikon päälle tulevien asuinkortteleiden rakentamisen Reposalmentien eteläpuolelle. Kyseessä on Suomen ensimmäinen raitiovaunuvarikon ja asumisen yhdistävä hybridikortteli

Asemakaavan muutos luo edellytykset Kruunusillat-hankkeen raitiotielle ja sitä palvelevalle huolto- ja säilytysvarikolle. Samalla se mahdollistaa uutta asumista merelliseen Helsinkiin, palvelujen ja joukkoliikenteen läheisyyteen.

Lopullisen päätöksen kaavamuutoksesta tekee kaupunginvaltuusto.

Kaupunginvaltuuston käsittelyyn etenivät kaupunginhallituksesta myös Jätkäsaaren Saukonkadun asuinkorttelin asemakaavan muuttaminen ja Käpylän peruskoulun Untamo-rakennuksen perusparannuksen hankesuunnitelma.

Kaikki kaupunginhallituksen kokouksen päätökset ovat luettavissa päätöstiedotteet-sivulla. Päätöstiedote on luettavissa siihen saakka, kun pöytäkirja ilmestyy. Kaupunginhallituksen pöytäkirjat ovat luettavissa täällä.

Johanna Snellman
Viestintäasiantuntija
P. 040 843 09 15
johanna.snellman@hel.fi

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

PL 1,00099 Helsingin kaupunki

09 310 1641https://www.hel.fi

Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Kaupunginhallitus sai katsauksen Ilmalan hallin tilanteeseen28.3.2024 11:01:11 EET | Tiedote

Helsingin kaupunginhallitus kuuli kokouksessaan 28. maaliskuuta katsauksen Ilmalan hallin tilanteesta. Ilmalan halli on ollut suljettuna vuoden 2022 helmikuun lopusta lähtien, jolloin Venäjä aloitti hyökkäyssotansa Ukrainassa. Tilanne on pitkittyessään monella tapaa haastava. Hallin auki saamisella on tärkeä merkitys kulttuuri- ja liikunta-aloille sekä suurtapahtumille ja muulle elinkeinoelämälle.

Helsingin kumppaneina pohjoismaisten Michelin-ravintoloiden julkistamistilaisuudessa ovat Fazer, The Helsinki Distilling Company, Kespro ja Valio Aimo27.3.2024 10:00:00 EET | Tiedote

Pohjoismaisten ravintoloiden Michelin-tähdet julkistetaan Helsingissä 27. toukokuuta 2024 MICHELIN Guide Ceremony Nordic Countries -tilaisuudessa. Helsingin kanssa yhtä ravintola-alan tärkeimmistä tapahtumista ovat toteuttamassa Visit Finlandin rinnalla Fazer, The Helsinki Distilling Company, Kespro ja Valio Aimo.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye