Helsingin yliopisto

Helsinki Health Week Tiedekulmassa nostaa lääketieteen, psykologian ja elämäntieteiden tutkimusta

Jaa

Ensimmäistä kertaa järjestettävä Helsinki Health Week esittelee Helsingin yliopiston geeneihin, aivoihin ja suolistomikrobeihin liittyvää tutkimusta. Ohjelmassa on muun muassa debatti geeniteknologian etiikasta, tietoa siitä, miten koirien geenitutkimus voi auttaa ihmissairauksien tutkimuksessa sekä Beninissä tehtävän ripulirokotetutkimuksen esittely. Lisäksi perehdytään unen, tanssin ja musiikin aivovaikutuksiin.

Helsinki Health Week on Helsingin yliopiston Tiedekulman uusi, kaikille avoin lääketieteeseen ja elämäntieteisiin keskittyvä tapahtumaviikko. Tänä vuonna se järjestetään 30.1.–6.2. Tiedekulmassa (Yliopistokatu 4, Helsinki). Tapahtumat ovat katsottavissa myös verkossa.

Viikon avaa Yhteinen terveys -tapahtuma, jossa lääketiede ja eläinlääketiede lyövät kättä. Professori Hannes Lohi kertoo siitä, miten koiran geenejä tutkimalla on mahdollista selvittää myös ihmisten sairastumista. Koirilla ja ihmisillä on paitsi saman tyyppinen geeni- ja tautiperimä myös yhteiset ympäristötekijät – elämmehän lemmikkiemme kanssa rinnakkain.

Lisätiedot: Yhteinen terveys Tiedekulmassa 30.1. klo 17

Fresh from Campus -tapahtumaformaatti tarjoilee jatkossa tuoretta tutkimusta myös videomuodossa. Ensimmäisessä tapahtumassa 31.1. esiintyy Helsinki Challenge -voittaja iCombine, joka kehittää keinoälyyn perustuvaa päätöksentukijärjestelmää lääkäreille. Tavoitteena on antaa geenitietoon ja lääkeherkkyysdataan perustuvia yksilöllisiä syöpälääkesuosituksia. Lisäksi äänessä on akatemiaprofessori Anu Wartiovaara, joka tutkii mitokondriosairauksia. Näihin vakaviin sairauksiin ei juurikaan ole tällä hetkellä parannuskeinoja.

Lisätiedot: Fresh from Campus Tiedekulmassa 31.1. klo 17

1.2. teemana ovat geenit. Päivällä Helsingin Biopankin tutkijat kertovat, mitä kaikkea lääketieteessä voidaan saada aikaan, kun veri- ja kudosnäytteistämme poimittu tieto yhdistetään terveysrekisteritietoihimme. Illalla jatketaan samasta teemasta, kun luvassa on tiededebatti geenitiedon ja -teknologian käytön etiikasta. Äänessä silloin kantasolubiologian dosentti Kirmo Wartiovaara, VTM Karri Liikkanen ja THL Biopankin johtaja Sirpa Soini. Päivän päätteksi kuullaan suomalaisten geenien erityisyydestä sekä FinnGen-hankkeesta, jonka tavoitteena on kerätä puolen miljoonan suomalaisen näytteet biopankkeihin.

Lisätiedot: Biopankkitoiminta Tiedekulmassa 1.2. klo 13 ja Elämän koodi Tiedekulmassa 1.2. klo 17

Teemaviikko jatkuu 5.2. jolloin aivojen toimintaa tarkastellaan musiikin, tanssin ja unen kautta. Professori Anu-Katriina Pesonen tutkii suomalaisnuorten unta ja tuoreimmat tulokset liittyvät unen aikaisiin aivojen aktivaatiopyrähdyksiin, unisukkuloihin, jotka tukevat oppimista. Dosentti Teppo Särkämö tutkii musiikkia kuntoutusmuotona neurologisista sairauksista ja aivovaurioista kärsiville ja Hanna Poikonen tarkastelee väitöskirjassaan tanssin vaikutusta aivoihin.

Lisätiedot: Ihmeelliset aivot Tiedekulmassa 5.2. klo 17 

Helsinki Health Weekin päättää kattava kimara Helsingin yliopiston suolistobakteereihin liittyvästä tutkimuksesta. Tapahtuman avaa alan guru professori Willem De Vosin videotervehdys, jonka jälkeen on luvassa tietoiskuja mm. ravinnon suolistovaikutuksista, ulosteensiirrosta hoitomuotona sekä lapsen suolistobakteeriston kehityksestä. Päivän päätteeksi kuullaan vielä professori Anu Kantelen suomalaisturisteilla Beninissä tehtävästä ripulirokotetutkimuksesta.

Lisätiedot: Jännä kakka Tiedekulmassa 6.2. klo 17

Tarkemmat tiedot, livestream ja tallenteet osoitteessa: www.tiedekulma.fi

Tiedeteeman aihetunniste on #HelsinkiHealth

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Helsingin yliopisto
Helsingin yliopisto
PL 3
00014 Helsingin yliopisto

02941 911 (vaihde)http://www.helsinki.fi/yliopisto

Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen tiedeyhteisö, joka toimii neljällä kampuksella Helsingissä ja usealla muulla paikkakunnalla Suomessa. Se on toistuvasti maailman sadan parhaan yliopiston joukossa. Helsingin yliopisto on perustettu vuonna 1640.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme