Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Helsinki istuttaa lapsille omistetun vaahteran Puun päivänä – lasten puusta syntymässä vuotuinen perinne

Jaa
Helsingin kaupunki aloittaa uuden perinteen ja istuttaa Puun päivänä 27. syyskuuta puun lasten kunniaksi.

Ensimmäinen lapsille omistettu puu on vaahtera, ja sen istuttaa apulaispormestari Nasima Razmyar Kalasataman puistoon lähelle puiston leikkialuetta.

Juhlavieraiksi istutustilaisuuteen saapuu päiväkoti Kalasataman esikoululaisia, jotka kastelevat vastaistutetun taimen. Helsingin kaupungin oma ympäristökasvattaja Täti Vihreä vetää lapsille opettavaisen puujumpan sekä yhteislaulun puun kunniaksi.

Lapsille puu joka vuosi

Helsingin kaupunki alkaa istuttaa joka vuosi Puun päivänä puun, joka on omistettu kyseisenä vuonna syntyville helsinkiläisille lapsille. Puu valitaan pitkäikäisistä lajeista ja se istutetaan johonkin kaupungin uusista tai peruskorjattavista puistoista. Lasten puu merkitään omistuslaatalla ja kirjataan erityistunnuksella kaupungin puurekisteriin. Idea sai alkunsa valtuustoaloitteesta.

Puun päivä on teemapäivä, joka kannustaa ihmisiä ja yhteisöjä istuttamaan puita sekä muistuttaa puiden ja metsien tärkeydestä. Sen ajankohta vaihtelee eri maissa. Suomessa Puun päivää on vietetty vuodesta 2004 alkaen Vesan nimipäivänä 27. syyskuuta.

 

 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Elina Nummi
projektisuunnittelija
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
050 3881410
elina.nummi@hel.fi

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki

09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto

Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Proposal for an architectural programme for Helsinki published – next step is political decision-making19.4.2024 09:48:22 EEST | Tiedote

High-quality architecture and the planning of public urban spaces increase residents’ wellbeing and Helsinki’s appeal. The newly published proposal for the Helsinki architectural programme, titled Helsinki rakentaa hyvää elämää (Helsinki builds good life), is a discussion opener on the significance of architecture in Helsinki and a tool for developing architecture further. The proposal was launched at Central Library Oodi on Thursday 18 April. Next it will enter the political decision-making process.

Utkastet till Helsingfors arkitekturprogram offentliggjordes – framskrider näst till beslutsfattandet19.4.2024 09:45:27 EEST | Tiedote

Högklassig arkitektur och planering av det offentliga stadsrummet ökar stadsbornas välbefinnande och Helsingfors dragningskraft. Helsingfors nya utkast till arkitekturprogram, Helsinki rakentaa hyvää elämää, är en samtalsöppning om arkitekturens betydelse i Helsingfors och ett verktyg för vidareutveckling av arkitekturen. Utkastet offentliggjordes torsdagen den 18 april i Ode. Utkastet framskrider till det politiska beslutsfattandet nästa vecka.

Helsingin arkkitehtuuriohjelman luonnos julkistettiin – etenee seuraavaksi päätöksentekoon19.4.2024 09:43:11 EEST | Tiedote

Laadukas arkkitehtuuri ja julkisen kaupunkitilan suunnittelu lisäävät kaupunkilaisten hyvinvointia ja Helsingin vetovoimaa. Helsingin uusi arkkitehtuuriohjelmaluonnos, Helsinki rakentaa hyvää elämää, on keskustelunavaus arkkitehtuurin merkityksestä Helsingissä ja työkalu sen edelleen kehittämiseksi. Luonnos julkistettiin Oodissa torstaina 18. huhtikuuta. Luonnos etenee poliittiseen päätöksentekoon ensi viikolla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye