Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Helsinki jatkaa sote-palvelujen ja pelastustoimen järjestäjänä – rahoituksen ongelmat on ratkaistava

Jaa
Eduskunta hyväksyi sote-uudistusta koskevat lakiehdotukset. Helsinki jatkaa ainoana kaupunkina asukkaidensa sote-palvelujen ja pelastustoimen järjestäjänä. Uudistuksen rahoitusmalliin liittyy kuitenkin huomattavia riskejä ja rahoituksen riittävyyteen on kiinnitettävä uudistuksen toimenpanossa erityistä huomiota.

Vuodesta 2023 lähtien sote-palveluista ja pelastustoimesta vastaavat Uudellamaalla Helsinki ja neljä hyvinvointialuetta. HUS vastaa jatkossakin omalta osaltaan erikoissairaanhoidon palveluista Uudellamaalla.

Helsingissä on vuosia kehitetty määrätietoisesti sosiaali- ja terveyspalveluja kansallisten Tulevaisuuden sote-keskuksen -linjausten mukaisesti. Helsinki haluaa tulevaisuudessakin tarjota kuntalaisille laadukkaita ja kuntalaisten tarpeiden mukaisia sote-palveluja.

Lain hyväksyminen ei aiheuta välittömiä muutoksia palveluihin tai palveluja koskevaan päätöksentekoon. Sosiaali- ja terveystoimi ja pelastustoimi jatkavat osana kaupunkiorganisaatiota.

Helsinki on varautunut tulevaan uudistukseen arvioimalla lainsäädännön muutosvaikutuksia kaupunkiin ja kartoittamalla lain edellyttämän toimeenpanon tehtävät. Lakien tultua voimaan käynnistetään elokuussa 2021 tarvittavien hallinnollisten muutosten valmistelu. Tarvittavat kaupungin sisäiset muutokset sosiaali- ja terveystoimen, pelastustoimen ja mahdollisten muiden palvelujen toimintaan ja organisaatioon 1.1.2023 alkaen valmistellaan syksystä 2021 alkaen kaupungin muutos- ja yhteistoimintamenettelyjen mukaisesti.

”Palvelujen rahoitus ja sen riittävyys vuodesta 2023 lähtien huolestuttaa meitä Helsingissä. Valtionvarainministeriön laskelmien mukaan uudistuksen myötä sote-palvelujen ja pelastustoimen järjestämiseen varatut rahat vähenevät Helsingissä nykyiseen verrattuna. Kaupungin euromääräinen verokertymä pienenee, koska valtio leikkaa kunnallisveroprosenttia ja yhteisöveroa. Tämä sekä muut rahoituksen ongelmat heikentävät kaupungin investointikykyä”, kansliapäällikkö Sami Sarvilinna toteaa.


Lisätietoa:

Kansliapäällikkö Sami Sarvilinna
Puh. 09 310 36050

Sosiaali- ja terveystoimen toimialajohtaja Juha Jolkkonen
Puh. 050 547 2428

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

PL 1,00099 Helsingin kaupunki

09 310 1641https://www.hel.fi

Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Kaupunginhallitus sai katsauksen Ilmalan hallin tilanteeseen28.3.2024 11:01:11 EET | Tiedote

Helsingin kaupunginhallitus kuuli kokouksessaan 28. maaliskuuta katsauksen Ilmalan hallin tilanteesta. Ilmalan halli on ollut suljettuna vuoden 2022 helmikuun lopusta lähtien, jolloin Venäjä aloitti hyökkäyssotansa Ukrainassa. Tilanne on pitkittyessään monella tapaa haastava. Hallin auki saamisella on tärkeä merkitys kulttuuri- ja liikunta-aloille sekä suurtapahtumille ja muulle elinkeinoelämälle.

Helsingin kumppaneina pohjoismaisten Michelin-ravintoloiden julkistamistilaisuudessa ovat Fazer, The Helsinki Distilling Company, Kespro ja Valio Aimo27.3.2024 10:00:00 EET | Tiedote

Pohjoismaisten ravintoloiden Michelin-tähdet julkistetaan Helsingissä 27. toukokuuta 2024 MICHELIN Guide Ceremony Nordic Countries -tilaisuudessa. Helsingin kanssa yhtä ravintola-alan tärkeimmistä tapahtumista ovat toteuttamassa Visit Finlandin rinnalla Fazer, The Helsinki Distilling Company, Kespro ja Valio Aimo.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye