Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Helsinki kehittää tekoälyä hyödyntävää kokeilutoimintaa

Jaa
Helsingin kaupunki kehittää sisäisiä innovaatioita uudessa kaupungin Kokeilukiihdyttämössä. Kiihdyttämö lanseerattiin syksyllä 2019 kampanjalla, jossa kaupungin työntekijöitä rohkaistiin ideoimaan ketteriä ja tekoälyä hyödyntäviä kokeiluja. Talven aikana kaupunki teetti seitsemän kokeiluprojektia, joissa tutkittiin tekoälyn mahdollisuuksia kaupungin palvelujen parantamiseen. Monipuolisia kokeiluja tehtiin muun muassa palautejärjestelmän asiakaspalautteen tekoälyavusteisesta analysoinnista palotarkastusten parempaan kohdentamiseen.
Helsingin kaupungin palvelujen digitalisaatiolla pyritään helpottamaan helsinkiläisten arkea ja että kaupunkilaiset löytäisivät palvelunsa nykyistä paremmin. Kuva: Maija Astikainen
Helsingin kaupungin palvelujen digitalisaatiolla pyritään helpottamaan helsinkiläisten arkea ja että kaupunkilaiset löytäisivät palvelunsa nykyistä paremmin. Kuva: Maija Astikainen

Helsingin kaupungin digitalisaatiokehityksen lähtökohtana on, että palvelujen digitalisaatiolla pyritään helpottamaan helsinkiläisten arkea ja että kaupunkilaiset löytäisivät palvelunsa nykyistä paremmin. Sama koskee myös kaupungin työntekijöitä: digitalisaatio helpottaa päivittäistä työntekoa automatisoimalla rutiinitehtäviä. Tässä tekoälyavusteisilla palvelusuosittelijoilla, palauteanalysoinnin avustajilla ja palotarkastusten kohdentamisilla voi olla tulevaisuudessa iso merkitys.

”Kokeilukiihdyttämön avulla pyrimme jalostamaan innovaatioita ja tukemaan digitalisaatiota hyödyntävää ketterää kokeilutoimintaa kaupunkiorganisaation sisällä. Tavoite on myös oppia kokeiluista ja skaalata niitä koko kaupungin käyttöön”, sanoo hankepäällikkö Ville Meloni Helsingin kaupungin digitalisaation muutostoimistosta.

Tekoälystä apua suojateiden tunnistamiseen ja kulttuuripalveluiden suositteluun

Pari erilaista esimerkkiä koneoppimisen hyödyntämisestä ovat suojateiden tunnistaminen ja kulttuuripalvelujen suosittelija. Suojateiden koneellisen tunnistamisen avulla Helsingissä voidaan tukea jatkossa paremmin esimerkiksi älyliikenteen kehitystä. Löytö-niminen kulttuuripalvelujen älykäs suosittelija puolestaan auttaa tuomaan kulttuuritapahtumat lähemmäs asukasta. Se vinkkaa asukkaan omien kiinnostuksen kohteiden perusteella häntä mahdollisesti kiinnostavista palveluista.

Paikkatietoasiantuntija Fanny Taxellin vetämän hankkeen tarkoituksena oli tunnistaa tekoälyavusteisesti kaikki kaupungin suojatiet ilmakuvista ja saada niistä koordinaatit.

"Opimme, että opetusdatan laadun ja määrän merkitys on erittäin tärkeää. Datan määrän kasvaessa myös epäonnistuneen tunnistuksen riski pienenee. Mallin opettamiseen tarvittiin paljon merkittyä dataa eli meidän tapauksessamme kuvia suojateistä – sekä opetusmielessä myös kuvia, joissa suojateitä ei ollut”, Taxell selittää.

Kulttuuripalvelujen suosittelijaa suunnitellut viestintäasiantuntija Sari Lehikoinen toteaa, että kaupungin palveluilla on paljon erilaisia käyttäjäryhmiä ja siksi ohjaaminen palveluiden luokse on digikanavissa usein hankalaa. Toisaalta jos suosittelualgoritmi saadaan toimimaan kulttuuripalveluissa, voitaisiin suosittelutoimintoa soveltaa samalla tekniikalla myös muidenkin toimialojen palvelujen markkinoinnissa.

"Tekoälyn avulla voimme tuoda palvelut lähemmäs asiakasta, parantaa niiden löydettävyyttä ja lyhentää asiakaspolkuja. Löydettävyys lisää myös palvelutyytyväisyyttä. Samalla voimme miettiä, miten voisimme tarjota asukkaille mukavia yllätyksiä ja löytämisen riemua", Lehikoinen pohtii.

Erityisesti suosittelupalveluissa tulee muistaa myös kaupungin toiminnan läpinäkyvyys: asukkaat voivat kiinnostua myös siitä, miksi jotain tapahtumaa ja palvelua suositellaan juuri hänelle. Algoritmin täytyykin olla läpinäkyvä.

Tekoälykokeilujen tekijät ovat huomanneet, että tekoäly on yhtä älykäs kuin sen opettaja. Ihmistä tarvitaan opettamaan konetta ja vinoumat opetusdatassa tai opettajan ajattelussa näkyvät myös tekoälyn toiminnassa. Lehikoisen ja Taxellin mukaan on tärkeä myös katsoa tulevaa tekoälyyn perustuvaa palvelua tai tuotetta heti hankkeen alussa eri näkökulmista. Näistä näkökulmista asiakasnäkökulma on keskeisin, jotta tuloksena olisi selkeä ja helppokäyttöinen tuote. Hankalaa ja epäloogista palvelua ei käytä lopulta kukaan.

Kokeilukiihdyttämön toiminta jatkuu uusilla tekoälykokeiluilla vielä tänä keväänä

Kokeilukiihdyttämötoiminnassa kaupungin kumppaneina ovat olleet myös useat alan yritykset. Kokeilujen suunnitteluun apua tarjosivat Aiwo.ai, Ai4Value, CGI, Deloitte, Digitalist Group, Futurice, Gofore, Helsinki Intelligence, Microsoft, SAS ja Taito United. Kokeilujen toteutuksessa kumppaneina olivat Deloitte, Helsinki Intelligence, Integrify, ja SAS.

Kaupungin toinen tekoälykokeilujen ja ohjelmistorobotiikan kampanja alkaa Kokeilukiihdyttämössä toukokuussa 2020. Rahoituksen kokeilut saavat Helsingin kaupungin digitalisaatio-ohjelman budjetista.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoa Kokeilukiihdyttämöstä ja tekoälykokeiluista:
hankepäällikkö Ville Meloni, puh. 0400 260 000, e-mail: ville.meloni(at)hel.fi
projektipäällikkö Pasi Rautio, puh. 040 833 2528, email: pasi.rautio(at)hel.fi


Viestin välitti:
viestintäasiantuntija Tero Lahti, puh. 040 3344 801, e-mail: tero.j.lahti(at)hel.fi

Kuvat

Helsingin kaupungin palvelujen digitalisaatiolla pyritään helpottamaan helsinkiläisten arkea ja että kaupunkilaiset löytäisivät palvelunsa nykyistä paremmin. Kuva: Maija Astikainen
Helsingin kaupungin palvelujen digitalisaatiolla pyritään helpottamaan helsinkiläisten arkea ja että kaupunkilaiset löytäisivät palvelunsa nykyistä paremmin. Kuva: Maija Astikainen
Lataa
Sari Lehikoinen (vas.) ja Fanny Taxell kehuvat Kokeilukiihdyttämön toimintaa. Lehikoinen edisti Löytö-kulttuuripalvelujen suosittelijaa ja Taxell hanketta, joka tunnistaa tekoälyavusteisesti suojateitä ilmakuvista. Kuva: Tero Lahti
Sari Lehikoinen (vas.) ja Fanny Taxell kehuvat Kokeilukiihdyttämön toimintaa. Lehikoinen edisti Löytö-kulttuuripalvelujen suosittelijaa ja Taxell hanketta, joka tunnistaa tekoälyavusteisesti suojateitä ilmakuvista. Kuva: Tero Lahti
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

PL 1,00099 Helsingin kaupunki

09 310 1641https://www.hel.fi

Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Syötävä Helsinki valtaa kaupungin touko-kesäkuussa17.4.2024 09:30:00 EEST | Tiedote

Ensimmäistä kertaa järjestettävät Syötävä Helsinki -ruokaviikot kutsuvat tutustumaan Helsingin monipuoliseen ruoka- ja juomatarjontaan 24.5.–16.6.2024. Paikallisten ravintola-, matkailu- ja tapahtuma-alojen toimijoiden yhteistyöllä on saatu kokoon lähes sadan tapahtuman kattaus, josta löytyy herkullisia maistiaisia niin fine diningin, burgereiden, perinteisten ja etnisten makujen kuin juomakulttuurinkin ystäville.

Feast Helsinki to shine a light on local food scene in May and June17.4.2024 09:30:00 EEST | Press release

This summer, the City of Helsinki is joining operators in the local restaurant, tourism and event sectors to arrange a celebration of the capital’s unique culinary culture. Scheduled for 24 May to 16 June 2024, the Feast Helsinki food festival will showcase the city’s eclectic range of delicious food and beverages. A programme of close to 100 events has been put together offering taste experiences for lovers of fine dining and burgers as well as traditional and ethnic dishes.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye