Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Helsinki kunnostaa Vanhankaupunginlahden lintuvettä

Jaa
Kaupunkistrategiansa mukaisesti kaupunki vaalii arvokasta luontoaan ja toimii kaupunkiluonnon monimuotoisuuden lisäämiseksi. Vanhankaupunginlahden lintuvesi Natura 2000 -alueen hoito- ja käyttösuunnitelmaa 2015–2024 toteutetaan kunnianhimoisesti nyt käynnissä olevalla valtuustokaudella. Apulaispormestari Anni Sinnemäki puhuu lauantaina 24.8. Viikissä Birdlife Suomen järjestämillä Lintumessuilla alueen hoidosta ja tavoitteista linnuston olosuhteiden parantamiseksi.
Vanhankaupunginlahti. Kuva: Teemu Saloriutta.
Vanhankaupunginlahti. Kuva: Teemu Saloriutta.

”Vanhankaupunginlahden alue on kansainvälisesti merkittävä kosteikkolinnuston suojelualue, jonka arvo on hoitotoimenpiteiden ansiosta edelleen kasvamassa. Kunnostamalla Vanhankaupunginlahtea lintualueena Helsinki voi vaikuttaa sen linnustoon ja siten toimia uhanalaisen linnuston suojelemiseksi”, sanoo apulaispormestari Anni Sinnemäki.

Monet vesilinnut ovat vähentyneet jo pitkään ja erityisen selvästi viimeisen 10–15 vuoden aikana. Hoitotoimet auttavat myös kahlaajia, jotka ovat toinen suuri linturyhmä, jossa populaatiokoot ovat pienentyneet ja lajien uhanalaisuus lisääntynyt viime vuosina.

Vanhankaupunginlahdella tehtäviä hoitotoimenpiteitä ovat muun muassa ruoppaukset avovesialueiden laajentamiseksi, laidunnuksen laajentaminen, puuston poistot avoimen alueen lisäämiseksi, pienpetojen vähentäminen sekä tekosaarien rakentaminen. Lisäksi tehdään uusia piilokojuja linnuston tarkkailua varten.

”Vanhankaupunginlahden alue on tärkeä yhä suuremmalle joukolle kaupunkilaisia. Uudet piilokojut palvelevat kasvavaa määrää luonnosta ja linnuista kiinnostuneita kaupunkilaisia”, sanoo Sinnemäki.

Lintuvedet vaativat jatkuvaa hoitoa, koska ilman sitä saavutetut parannukset menetetään melko pian, aikaisimmillaan jo muutaman vuoden kuluttua hoitotoimista.

Vanhankaupunginlahti on laaja ruovikkoinen merenlahti Vantaanjoen suulla. Linnustollisesti tärkeään kokonaisuuteen kuuluvat vesialueet, rantaniityt, lähiseudun pellot ja rantametsät. Vanhankaupunginlahden kosteikkolinnustossa on useita lajeja, joiden parimäärä ja tiheys ovat huippuluokkaa Suomessa. Vanhankaupunginlahti on myös merkittävä linnuston muutonaikainen levähdyspaikka. Alue on erittäin tärkeä virkistys- ja luontoharrastuskohde pääkaupunkiseudulla.

Lintumessut Viikissä (Koetilantie 1) lauantaina 24.8. klo 10–17 
https://www.birdlife.fi/tapahtumat/lintumessut/

Vanhankaupunginlahden lintuvesi Natura 2000 -alueen hoito- ja käyttösuunnitelma 2015–2024 
https://www.hel.fi/static/ymk/julkaisut/julkaisu-10-16.pdf

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Apulaispormestari
Anni Sinnemäki
puh. 050 5113166
anni.sinnemaki@hel.fi


Ympäristöjohtaja
Esa Nikunen
puh. 09 310 3200, 040 504 5175
esa.nikunen@hel.fi

Kuvat

Vanhankaupunginlahti. Kuva: Teemu Saloriutta.
Vanhankaupunginlahti. Kuva: Teemu Saloriutta.
Lataa
Vanhankaupunginlahti. Kuva: Teemu Saloriutta.
Vanhankaupunginlahti. Kuva: Teemu Saloriutta.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki

09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto

Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston päätöstiedote 18.4.202418.4.2024 18:04:52 EEST | Tiedote

Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto kokoontui torstaina 18.4.2024. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston seuraava kokous on torstaina 2.5.2024.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye