Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Helsinki nostaa kansainvälisessä kilpailussa pärjäämisen keskiöön - tavoitteena tasoloikka ulkomaisten investointien, vierailijoiden ja osaajien houkuttelussa, sekä kaupungin brändin kehityksessä

Jaa
Koronakriisin jälkeisessä ajassa kaupunkien kansainvälinen kilpailu investoinneista, vierailijoista ja osaajista kiristyy entisestään. Kaupunkien kansainvälinen tunnettuus ja kyky erottautumiseen nousevat menestyksen keskiöön. Helsingin kaupunki varautuu koronan jälkeiseen aikaan sekä kiihtyvään kansainväliseen kilpailuun, ja yhdistää Helsinki Business Hubin ja Helsinki Marketingin toiminnot uuteen Helsinki Partners kaupunkimarkkinointi- ja invest in -yhtiöön. Samalla kaupungin elinkeino-osastolle perustetaan matkailun kehittämiseen keskittyvä Destination management -yksikkö.
Kuva: Jussi Hellsten / Helsinki Marketing
Kuva: Jussi Hellsten / Helsinki Marketing

Helsingin kaupunkistrategian mukaan kaupungin tavoitteena on olla Euroopan kiehtovimpia sijaintipaikkoja uutta luovalle startup-toiminnalle ja houkuttelevin osaamiskeskittymä yrityksille ja yksilöille, jotka haluavat tehdä maailmasta paremman paikan. Helsinki pärjää nykyisellään hyvin monissa kansainvälisissä vertailuissa. Ulkomaiset investoinnit ja matkailijamäärät olivat ennen pandemiaa hyvällä kasvu-uralla. Silti etenkin Tukholma ja Kööpenhamina onnistuvat edelleen houkuttelemaan Helsinkiä enemmän esimerkiksi osaajia ja matkailijoita. 

Kaupunki on selvittänyt viimeisen puolen aikana miten kaupungin kansainvälisen kilpailukyvyn ja vetovoiman kehittämiseen liittyvät toiminnot tulisi järjestellä niin, että toiminta tukisi parhaalla mahdollisella tavalla kaupungin strategiaa ja tavoitteita sekä pärjäämistä yhä kovenemassa kansainvälisellä kilpailussa kaupunkien välillä. Tavoitteena on tasoloikka kansainvälisen vetovoiman kehittymisessä.

Selvitystyön johtopäätöksenä kaupunki yhdistää Helsinki Business Hub Oy:n ja Helsinki Marketing Oy:n toiminnot uudeksi kaupunkimarkkinointi- ja invest-in-yhtiöksi, jonka tehtävänä on edistää kaupungin kestävää kasvua, investointien, yritysten, osaajien ja vierailijoiden houkuttelua, kaupungin kansainvälistä myyntiä ja markkinointia sekä kansainvälisen tunnettuuden ja brändin rakentamista. Tavoitteena on ketterästi, joustavasti ja asiakaslähtöisesti toimiva yhtiö, joka pystyy entistä paremmin reagoimaan toimintaympäristön muutoksiin. Samaan aikaan matkailun kehittämiseen panostaminen edelleen on tärkeää ja tätä varten kaupungin elinkeino-osastolle perustetaan Destination management -yksikkö, johon aiemmin Helsinki Marketingissa olleet matkailutoiminnot myös siirtyvät.

- Helsingin tulevan menestyksen ehto on kiihtyvässä kansainvälisessä kilpailussa pärjääminen. Investointien, yritysten, osaajien ja vierailijoiden houkuttelu Helsinkiin on yhä tärkeämpää. Samaan aikaan näiden toimintojen onnistuminen on kiinni siitä, että onnistumme tätä kautta luomaan lisäarvoa nimenomaan Helsingille ja helsinkiläisille. Helsinki Business Hub ja Helsinki Marketing ovat tehneet hienoa työtä. Uuden yhtiön tavoitteena ei ole korjata mitään, mikä olisi rikki, vaan mahdollistaa toiminnan tasoloikka osaamista yhdistämällä, päällekkäisyyksiä poistamalla ja invest-in ja brändinrakennustoimintojen tiukemmalla yhdistämisellä. Samaan aikaan matkailun kehittämiseen halutaan edelleen panostaa lisää, sanoo Helsingin pormestari Jan Vapaavuori.

Elinkeino-osastolle perustettava Destination management -yksikkö kehittää muun muassa matkailuun liittyvää tiedolla johtamista, kestävän matkailun toimintamalleja, tuotekehitystä sekä uusia innovaatioita läheisessä yhteistyössä koko matkailun ekosysteemin ja Helsingin matkailuyritysten ja -verkostojen kanssa. Uusi yksikkö toimii läheisessä yhteistyössä uuden kaupunkimarkkinointi ja invest-in -yhtiön ja Helsingin kaupungin muiden matkailuun liittyvien toimintojen kanssa. 

Helsinki Marketingin nykyisten destinaatiopalvelujen sekä sisällönhallinnan parissa työskentelevä henkilöstö siirtyy vanhoina työntekijöinä Helsingin kaupungille elinkeino-osastolle. Destination management -yksikköön perustetaan uusi vakanssi matkailupäällikölle, joka johtaa yksikön toimintaa. Uuden yksikön resursointia ja muutoksen aikataulua valmistellaan parhaillaan.

Kaupunginhallitus hyväksyi 15.3.2021 uuden yhtiön perustamisen. Yhtiön toiminta alkaa kevään aikana. Toimitusjohtajan rekrytointi aloitetaan mahdollisimman pian.

Helsinki Business Hub

Helsinki Business Hub on Helsingin kaupungin omistama yhtiö, joka houkuttelee ulkomaisia investointeja ja osaajia pääkaupunkiseudulle sekä edistää kansainvälistä liiketoimintaa alueella. Autamme kansainvälisiä yrityksiä sijoittumaan, kasvamaan ja kehittymään sekä kansainvälisiä sijoittajia löytämään kasvuyhtiöitä Suomesta.

Helsinki Marketing

Helsinki Marketing on Helsingin kaupungin omistama yhtiö. Helsinki Marketing vastaa Helsingin operatiivisesta kaupunkimarkkinoinnista ja yritysyhteistyöstä. Yhtiö toimii tiiviissä yhteistyössä helsinkiläisten, vierailijoiden, päättäjien ja asiantuntijoiden kanssa.

 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Yhteysjohtaja Sanna-Mari Jäntti, p. 0400 536581, sanna-mari.jantti@hel.fi
Konserniohjauksen päällikkö Atte Malmström, p. 310 25472, atte.malmstrom@hel.fi
Elinkeinojohtaja Marja-Leena Rinkineva, p. +358 50 5599183, marja-leena.rinkineva@hel.fi
Toimitusjohtaja Laura Aalto, Helsinki Marketing Oy, +358 40 507 9660
laura.aalto@hel.fi
Toimitusjohtaja Miska Hakala, Helsinki Business Hub, +358 40 737 4697
miska.hakala@hbh.fi


Viestinnän yhteyshenkilö: Maisa Hopeakunnas, Helsingin kaupunginkanslia, p. +358 9 310 27821, maisa.hopeakunnas@hel.fi

Kuvat

Kuva: Jussi Hellsten / Helsinki Marketing
Kuva: Jussi Hellsten / Helsinki Marketing
Lataa

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

PL 1,00099 Helsingin kaupunki

09 310 1641https://www.hel.fi

Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Kaupunginhallitus sai katsauksen Ilmalan hallin tilanteeseen28.3.2024 11:01:11 EET | Tiedote

Helsingin kaupunginhallitus kuuli kokouksessaan 28. maaliskuuta katsauksen Ilmalan hallin tilanteesta. Ilmalan halli on ollut suljettuna vuoden 2022 helmikuun lopusta lähtien, jolloin Venäjä aloitti hyökkäyssotansa Ukrainassa. Tilanne on pitkittyessään monella tapaa haastava. Hallin auki saamisella on tärkeä merkitys kulttuuri- ja liikunta-aloille sekä suurtapahtumille ja muulle elinkeinoelämälle.

Helsingin kumppaneina pohjoismaisten Michelin-ravintoloiden julkistamistilaisuudessa ovat Fazer, The Helsinki Distilling Company, Kespro ja Valio Aimo27.3.2024 10:00:00 EET | Tiedote

Pohjoismaisten ravintoloiden Michelin-tähdet julkistetaan Helsingissä 27. toukokuuta 2024 MICHELIN Guide Ceremony Nordic Countries -tilaisuudessa. Helsingin kanssa yhtä ravintola-alan tärkeimmistä tapahtumista ovat toteuttamassa Visit Finlandin rinnalla Fazer, The Helsinki Distilling Company, Kespro ja Valio Aimo.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye