Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Helsinki valmistelee kansainvälistä haastekilpailua kivihiilen korvaamiseksi

Jaa
Helsinki valmistelee kansainvälistä Helsinki Energy Challenge -haastekilpailua, jolla haetaan ratkaisua kivihiilen korvaamiseen Helsingin lämmityksessä mahdollisimman kestävästi ja mahdollisimman vähäisellä biomassan käytöllä.

Helsinki on sitoutunut kantamaan vastuunsa ilmastonmuutoksen hillinnässä. Helsingin kaupunkistrategiassa 2017–2021 tavoitteeksi on asetettu hiilineutraali Helsinki vuoteen 2035 mennessä. Tällä hetkellä merkittävä osuus, noin 56 prosenttia, Helsingin hiilidioksidipäästöistä aiheutuu lämmittämiseen käytetyn energian tuotannosta. Hiilineutraaliuden saavuttaminen edellyttääkin muiden toimenpiteiden lisäksi myös lämmöntuotannon päästöjen merkittävää vähentämistä nykyisestä.

Kivihiiltä käyttävät voimalaitokset sijaitsevat Hanasaaressa ja Salmisaaressa. Hanasaaren voimalaitoksen sulkemisesta vuoteen 2024 mennessä on tehty jo päätös. Hallituksen kiellettyä kivihiilen polton vuodesta 2029 alkaen, myös Salmisaaressa kivihiileen perustuva tuotanto on ajettava alas vuoteen 2029 mennessä. Päätökset tulevaisuuden energiantuotannon investoinneista tuleekin tehdä lähivuosina.

Merkittävä osa kivihiilellä tuotetusta lämmöstä on tähän mennessä suunniteltu korvattavan biomassaan perustuvalla tuotannolla. Biomassan käyttö lämmöntuotantoon ei ole kuitenkaan ongelmatonta. Biomassa on päästötöntä vain laskennallisesti eikä se tule ratkaisemaan globaalia ilmasto-ongelmaa myöskään sen rajallisen saatavuuden vuoksi. Lisäksi sen käyttö aiheuttaisi todennäköisesti logistisia haasteita. Pitkän tähtäimen vastuullisten energiaratkaisujen tuleekin perustua muihin, päästöttömiin tuotantomuotoihin biomassan sijaan. Helsinki ei halua korvata yhtä kyseenalaista polttoainetta toisella kyseenalaisella polttoaineella vaan etsiä kauaskantoisia vastuullisia ratkaisuja.

Helsingin kaupungin omistama energiayhtiö Helen on jo tehnyt suunnitelmia kivihiilen korvaavien ratkaisujen löytymiseksi ja osaratkaisuja on jo löytynyt. Helsingin kaupungin kannalta ideaalia ratkaisujen yhdistelmää ei ole kuitenkaan vielä löytynyt. Helsinki Energy Challenge -kilpailulla haetaan olemassa olevia suunnitelmia mahdollisesti täydentäviä ratkaisuja ja myös täysin uusia mahdollisuuksia, joilla biomassan käyttö saadaan mahdollisimman vähäiseksi.

Avoin kilpailu uusien ratkaisujen löytämiseksi

Helsingin kaupunki haluaa kunnianhimoisesti löytää uusia ratkaisuja lämmön tuottamiseen päästöttömästi, ilman kivihiiltä ja mahdollisimman vähällä biomassalla. Ratkaisujen löytämiseksi valmisteilla on kansainvälinen haastekilpailu Helsinki Energy Challenge, jossa tullaan hakemaan uusia innovaatioita, teknologioita ja ratkaisuja Helsingin tulevaisuuden lämmöntuotantoon. Kilpailun palkinto on miljoona euroa.

Haastekilpailun avulla halutaan tarjota kaikille tahoille tasapuolinen mahdollisuus saattaa omat ratkaisunsa arvioitavaksi yhtenäisin ehdoin sekä rohkaista asian tiimoilta poikkitieteelliseen ja innovatiiviseen keskusteluun. Kilpailu on avoinna kaikille, kuten kotimaisille ja kansainvälisille yrityksille, tutkimuslaitoksille, yliopistoille ja eri tahojen muodostamille konsortioille. Kilpailua kehitetään suunnitteluvaiheessa kotimaisilta ja kansainvälisiltä tahoilta saadun palautteen avulla.

Helsinki tulee myös haastamaan muita kaupunkeja mukaan ratkaisemaan päästöttömän lämmityksen kysymystä. Kilpailun avulla saatujen ratkaisumallien toivotaan hyödyttävän myös muita Helsingin kaltaisia haasteita omaavia kaupunkeja.

”Ilmastonmuutos on ihmiskunnan tämän ajan suurin haaste ja Helsinki on eturintamassa sen vastaisessa taistelussa. Helsinki Energy Challenge -kilpailun myötä saatavista ratkaisuista on hyötyä myös omaa kaupunkiamme laajemmin, sekä kotimaassa että kansainvälisesti. Tämän tavoitteen saavuttamisessa yhteistyökumppaneilla tulee olemaan suuri merkitys. Maailman johtavien kaupunkien C40-ilmastoverkosto tukee hankettamme jo nyt valmisteluvaiheessa. Myös Maailman talousfoorumi, World Economic Forum, osallistuu tähän ponnistukseen Helsingin rinnalla”, sanoo pormestari Jan Vapaavuori.

Kilpailun valmistelu on käynnissä. Työn alla ovat muun muassa yhteistyökumppaneiden ja arviointiraadin kartoittaminen ja kilpailun aikataulu. Kilpailusta suunnitellaan noin vuoden mittaista. Kilpailun aloituspäivämäärä ja ilmoittautumisohjeet julkistetaan myöhemmin.

Verkkosivuilla energychallenge.hel.fi on julkaistu taustatiedot Helsingin nykyisestä lämmitysjärjestelmästä, jotta aiheesta kiinnostuneet voivat alkaa jo valmistautua kilpailuun. Kilpailun järjestäjät toivottavat myös palautteen tervetulleeksi.

Lisätietoa:

Laura Uuttu-Deschryvere, projektinjohtaja, Helsingin kaupunginkanslia, puh. 040 717 6415, laura.uuttu-deschryvere (at) hel.fi

Pormestarin haastattelupyynnöt: Sanna-Mari Jäntti, yhteysjohtaja, Helsingin kaupunginkanslia, puh. 0400 536 581, sanna-mari.jantti (at) hel.fi


energychallenge.hel.fi

Anne Hämäläinen
Helsingin kaupunginkanslia
Viestintä
Puh. 040 849 6065
anne.hamalainen@hel.fi



Avainsanat

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

PL 1,00099 Helsingin kaupunki

09 310 1641https://www.hel.fi

Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Kaupunginhallitus sai katsauksen Ilmalan hallin tilanteeseen28.3.2024 11:01:11 EET | Tiedote

Helsingin kaupunginhallitus kuuli kokouksessaan 28. maaliskuuta katsauksen Ilmalan hallin tilanteesta. Ilmalan halli on ollut suljettuna vuoden 2022 helmikuun lopusta lähtien, jolloin Venäjä aloitti hyökkäyssotansa Ukrainassa. Tilanne on pitkittyessään monella tapaa haastava. Hallin auki saamisella on tärkeä merkitys kulttuuri- ja liikunta-aloille sekä suurtapahtumille ja muulle elinkeinoelämälle.

Helsingin kumppaneina pohjoismaisten Michelin-ravintoloiden julkistamistilaisuudessa ovat Fazer, The Helsinki Distilling Company, Kespro ja Valio Aimo27.3.2024 10:00:00 EET | Tiedote

Pohjoismaisten ravintoloiden Michelin-tähdet julkistetaan Helsingissä 27. toukokuuta 2024 MICHELIN Guide Ceremony Nordic Countries -tilaisuudessa. Helsingin kanssa yhtä ravintola-alan tärkeimmistä tapahtumista ovat toteuttamassa Visit Finlandin rinnalla Fazer, The Helsinki Distilling Company, Kespro ja Valio Aimo.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye