Helsinkiin saapuu paljon kansainvälisiä matkailijoita ja kiinnostaa kongressikaupunkina
Svenskspråkig version på denna länk.
Elinkeinojaosto kuuli kokouksessaan matkailun ja tapahtumien tilannekatsauksen. Katsauksen mukaan matkailu on kuluneen vuoden aikana kasvanut ja näkymät tulevaisuuteen ovat yllättävän hyvät.
Viime vuonna valmistunut Helsingin matkailun ja tapahtumien toimintaohjelma vuosille 2022–2026 on lähtenyt pääosin hyvin käyntiin. Tiedolla johtamista on kehitetty ja kaupunkilaisia on osallistettu päätöksentekoon. Helsinkiin on myös saatu useita isoja tapahtumatuotantoja, ja kongressien varauskalenteri tuleville vuosille näyttää verrattain hyvältä. Samalla tapahtumatilojen puute vaikuttaa merkittävästi mahdollisuuksiin saada isoja tapahtumia kaupunkiin. Myös merellisen Helsingin edistäminen kaipaisi enemmän panostuksia, ja matkailun kokonaisvaltainen kehittäminen vaatii vahvempaa kaupunkitasoista yhteistyötä ja koordinaatiota. Elinkeinojaosto merkitsi katsauksen tiedoksi.
Lisäksi jaosto käsitteli aluevarauksia. Elinkeinojaosto päätti jatkaa HGR Property Partnersin varausta Hietalahdenrannassa 31.12.2024 saakka. Varauksensaajan tavoitteena on tehdä Hietalahden rannassa sijaitsevan huoltoaseman ja altaan alueesta houkutteleva kokonaisuus pääkonttoritasoisille toimitiloille. Alue koostuisi korkeatasoisista toimitiloista ja viihtyisästä jalankulkuympäristöstä. Alueen vetovoimaa tukisivat kortteliin sijoittuvat laadukkaat kaupalliset palvelut sekä uusi liikenneratkaisu, joka mahdollistaisi torin ja altaan ympäristön kehittämisen jalankulkijoiden ehdoilla, erilaisten virkistystoimintojen ja tapahtumien käyttöön.
Elinkeinojaostolle esiteltiin myös kaupungin Taloustutkimuksella teettämän yrityskyselyn tulokset. Kyselyyn vastasi viime tammi-maaliskuussa lähes tuhat helsinkiläisyritystä ja sen tarkoituksena oli selvittää yritysten näkemyksiä kaupungin elinvoimaan ja yritysmyönteisyyteen vaikuttavista tekijöistä sekä kaupungin palvelujen kehittämisen tarpeita. Jaosto merkitsi yrityskyselyn tulokset tiedoksi. Yrityskyselyn tuloksista uutisoidaan laajemmin erillisellä tiedotteella.
Kaupunginhallituksen elinkeinojaoston kokouksen päätökset ovat luettavissa päätöstiedotteet-sivulla täällä.
Elinkeinojaoston seuraava kokous on maanantaina 5. kesäkuuta 2023.
Taustatietoa
Elinkeinojaosto on strateginen, laajoja linjauksia määrittelevä toimielin, jolla on merkittävä ohjausrooli kaupungin elinkeinopolitiikassa. Elinkeinojaoston puheenjohtajana toimii pormestari Juhana Vartiainen.
*****
Casper Almqvist
Viestintäasiantuntija
Helsingin kaupunginkanslia
040 187 9829
casper.almqvist@hel.fi
Avainsanat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
PL 1,00099 Helsingin kaupunki
09 310 1641
https://www.hel.fi
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Pormestari Vartiainen tapasi Suomessa vierailulla olevan Yhdysvaltain ulkoministerin2.6.2023 13:42:59 EEST | Tiedote
Yhdysvaltain ulkoministeri Antony J. Blinken tapasi Helsingin pormestari Juhana Vartiaisen Suomen-vierailunsa yhteydessä 2. kesäkuuta. Blinken piti puheen Helsingin kaupungintalolla tilaisuudessa, joka toteutettiin yhteistyössä Ulkopoliittisen instituutin (UPI), Yhdysvaltain Suomen-suurlähetystön ja Helsingin kaupungin kanssa.
Pormestari Vartiainen: Helsinki valmistelee ambulanssien lahjoittamista Ukrainaan2.6.2023 12:30:00 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunki valmistelee ensihoitoyksiköiden lahjoittamista Ukrainaan. Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta käsittelee esitystä ensi viikolla, minkä jälkeen kaupunginhallituksen on määrä tehdä päätös lahjoituksesta.
Asuinalueen vaihtaminen Helsingissä usein kytköksissä perhetilanteen tai tulotason muutokseen2.6.2023 08:54:42 EEST | Tiedote
Helsinkiläiset muuttavat asuinalueelta toiselle todennäköisemmin perhetilanteen tai tulotason muuttuessa. Myös oman asuinalueen muiden asukkaiden tulotaso on yhteydessä muuttopäätöksiin – muuton todennäköisyys on suurempi, kun kotitalouksien oma tulotaso poikkeaa selvästi heidän asuinalueensa tulotasosta. Helsinkiläisten muutot näyttävät suuntautuvan suurituloisemmille alueille, kun elämäntilanne on vakaampi.
Viime vuosina rakennettiin valtaosin pieniä vuokra-asuntoja1.6.2023 10:00:00 EEST | Tiedote
Pääkaupunkiseudulla ja Tampereella rakennettiin viime vuosina ennätysmäärin asuntoja, jotka ovat valtaosin pieniä vuokrayksiöitä ja -kaksioita. Asia ilmenee Mari Vaattovaaran ja Pekka Vuoren tänään julkaistusta Asuntorakentamisen muutokset pääkaupunkiseudulla ja Tampereella vuosina 2015-2021-tutkimuksesta.
Lukiokoulutuksen suosio kasvanut Helsingissä – nuorten koulutuspoluissa kuitenkin väestöryhmittäisiä ja alueellisia eroja30.5.2023 10:47:38 EEST | Tiedote
Valtaosa helsinkiläisnuorista siirtyy peruskoulusta suoraan toisen asteen koulutukseen. Aiempaa useampi nuori hakee ensisijaisesti lukiokoulutukseen, ammatillisessa koulutuksessa suosio kohdistuu tiettyihin tutkintoihin. Nuorten koulutuspoluissa on Helsingissä kuitenkin väestöryhmittäisiä ja asuinalueellisia eroja. Tiedot selviävät kaupunginkanslian uudesta tilastojulkaisusta Nuorten koulutus Helsingissä – polku peruskoulusta eteenpäin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme