Helsinkiläisen kuvataiteilijan lastenkirja inspiroitui Seurasaaren oravista: Oravalaakson tarinat. Ossi ja Titityy on hulvattoman sarjakuvasarjan aloitus

Eräs hajamielinen flamingo toimittaa vahingossa oravavauvan etanalle. Oravan nimi on Ossi, ja etana tekee parhaansa kasvattaessaan Ossista kunnon oravaa. Käy kuitenkin niin, ettei Ossi ihan helpolla löydä oravuuttaan.
Jotta Ossi löytää paikkansa maailmassa, tarvitaan yllätyksiä putkahteleva seikkailu sateenkaarten värittämässä Oravalaaksossa. Tarvitaan myös toinen toistaan oudompia otuksia, suuri määrä hölmöilyä ja hepulointia, pieni koditon löytömuna sekä roppakaupalla etanan elämänohjeita.
Kuvataiteilijana, kuvittajana ja graafisena suunnittelijana tunnettu Johanna Witick tottui oraviin jo lapsena asuessaan lähellä kurrejen suosimaa Seurasaarta. Naapurieläimestä tuli Witickin suosikkiotus, jota hän alkoi piirrellä muun muassa kouluvihkojen kulmaan. Vähitellen hahmo muotoutui Ossi Oravaksi, jonka seikkailuja Witick on julkaissut aiemmin omakustanteena.
”Oravalaakson tarinoissa kaikilla eläimillä on omat ongelmansa ja kriisinsä. Kirjan ytimessä on Ossi, joka etsii itseään ja miettii identiteettiään. Lopputulema on, että on OK olla juuri sellainen kuin on”, Witick summaa.
Oravilla on paikka paitsi Witickin sydämessä, myös hänen kotipihallaan, jonne hän houkuttelee oravia ruokkimalla niitä. Tavoitteena on rakentaa pihalle tosielämän Oravalaakso.
Lue lisää Johanna Witickistä: johannawitick.com
Johanna Witick on helsinkiläinen kuvataiteilija, kuvittaja ja graafinen suunnittelija. Oravat ja titityyt tulivat hänelle tutuiksi jo lapsuuden kotikulmilla Seurasaaren lähellä. Hänen taidettaan on ollut aikaisemmin nähtävillä näyttelyissä esimerkiksi Hotelli Marskissa, Rikhardinkadun ja Herttoniemen kirjastoissa sekä Lasipalatsissa.
Oravalaakson tarinat. Ossi ja Titityy ilmestyy tällä viikolla.
Arvostelukappaleet, haastattelupyynnöt ja lisätiedot: anni.gullichsen@otava.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anni GullichsenViestintäpäällikkö
Lasten- ja nuortenkirjat, sarjakuvat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Rakastetut Kamala luonto -hahmot nyt pentuina! Kamalan ihanat pennut on vauhdikas lasten kuvakirjasarja kaikille eläinten ystäville1.6.2023 11:15:33 EEST | Tiedote
Kamala luonto -sarjakuvasta tutut valloittavat eläinhahmot koheltavat pentuina lasten kuvakirjassa. Pennut seikkailivat Marja Lappalaisen ja Jarkko Vehniäisen Pentukirjassa ensimmäistä kertaa vuonna 2016, ja nyt niiden tarina jatkuu uudessa Kamalan ihanat pennut -sarjassa.
Sukella tunteiden maailmaan somevaikuttaja Tinken kanssa! Väritä tunteesi -kirjassa pääsee tutustumaan itseensä värien avulla31.5.2023 08:30:00 EEST | Tiedote
Suositun tubettajan ja sirkusartistin värityskirjassa värit johdattavat tunteiden maailmaan.
Shelley Readin menestysromaani Minne virta kuljettaa on rakkauskirje luonnolle ja ylistys äidinrakkaudelle – kirjailija haastateltavissa Helsingissä 7.–8.6.30.5.2023 13:58:29 EEST | Tiedote
Amerikkalaisen Shelley Readin Minne virta kuljettaa -esikoisromaanin oikeudet on myyty peräti 29 maahan. Teos on vavahduttava kuvaus naisten ja alkuperäiskansojen kaltoinkohtelusta ja sydämen särkevä, vangitseva kertomus nuoren naisen sinnikkyydestä – kaikista niistä suunnista, joita elämä voi ottaa. Shelley Readilla on ehkä hieman yllättäen Suomi-kontakti! Kirjailija saapuu tänne taas kesäkuun alussa ja on myös haastateltavissa Helsingissä 7.–8.6.
Tervetuloa Otavan kesäpressiin 7.6.!29.5.2023 11:33:44 EEST | Tiedote
Otavan kustantamojen kesäpressin puheenaiheiksi nousevat mielen hyvinvointi, musiikki, romantiikka sekä erilaiset hirviöt. Tule mukaan ja löydä uusia näkökulmia ja kiinnostavia kertojia! Tilaisuus järjestetään Zoomissa keskiviikkona 7.6.2023 klo 13-14.30.
NY Times -bestseller Älä mene, Sam on kaihoisan koskettava romaani rakkaudesta, menetyksestä ja hyvästien jättämisestä29.5.2023 08:30:00 EEST | Tiedote
Yhdysvaltalaiskirjailija Dustin Thaon esikoisromaani on nuorille aikuisille suunnattu rakkausromaani, jossa 17-vuotiaan Julien elämä nytkähtää raiteiltaan kohtalokkaan auto-onnettomuuden myötä. Älä mene, Sam ilmestyy osana Otavan LOVE-rakkauskirjasarjaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme