Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala

Helsinkiläiset ovat varanneet influenssarokotusaikoja runsaasti – rokotuspäiviä lisätään

Jaa
18 800 helsinkiläistä otti influenssarokotuksen ensimmäisen rokotusviikon aikana. Aikoja on varattu jo 45 000. Rokotuksia annetaan 4.12. saakka.

Suuren suosion vuoksi influenssarokotuksia jatketaan Jätkäsaaren, Munkkiniemen ja Kustaankartanon rokotuspisteillä 30.11.–4.12. Rokotuksia saa maanantaista torstaihin kello 8–16 ja perjantaina kello 8–15. Ajanvaraus lisäviikolle aukeaa torstaina 19.11.

Influenssarokotuksia annetaan lisäksi tulevana lauantaina 21.11. klo 8–16 kaikilla rokotuspisteillä. Rokotusajan lauantaille voi varata tiistaista 17.11. alkaen.

Rokotuksia annetaan tänä vuonna vain ajanvarauksella. Asiakkaat ovat antaneet hyvää palautetta muun muassa rokotuspisteiden hyvistä järjestelyistä ja ystävällisestä henkilökunnasta.

– Helsinkiläiset ovat varanneet todella hienosti rokotusaikoja. Varattujen aikojen perusteella olemme jo saavuttaneet asettamamme 45 000 henkilön rokotustavoitteen. Rokotteita on varattu kaikille riskiryhmiin kuuluville ja niitä on riittävästi, sairaanhoitaja Minni Minkkinen kertoo.

– Valitettavasti suuri suosio on ruuhkauttanut puhelinajanvarausta ja takaisinsoitossa on edelleen viivettä. Me soitamme kuitenkin kaikille takaisin. Jos vain mahdollista, rokotusaika kannattaa varata verkossa, Minkkinen jatkaa.

Tänä vuonna koronavirusepidemian vuoksi on erittäin tärkeää, että mahdollisimman moni ottaa influenssarokotuksen.

– Influenssarokote antaa suojaa influenssaa, sen vakavia tautimuotoja ja jälkitauteja vastaan. Rokotus kannattaa ottaa suojatakseen sekä itseään että läheisiään, erikoislääkäri Elina Erra kertoo.

– Aktiivisella rokottamisella pyritään vaikuttamaan siihen, että tuleva influenssakausi jäisi mahdollisimman vaimeaksi, Erra jatkaa.

Riskiryhmiin kuuluvat ja heidän läheisensä voivat varata ajan maksuttomaan influenssarokotukseen joko sähköisesti osoitteessa influenssarokotus.hel.fi tai soittamalla arkisin klo 8–16 numeroon 09 310 46300.

Lisätietoa helsinkiläisten influenssarokotuksista voi lukea osoitteesta influenssarokotus.hel.fi.

Lisätietoja antavat

Timo Lukkarinen, terveysasemien johtajalääkäri, p. 09 310 42700
Elina Erra, erikoislääkäri, p. 040 643 0865

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Jaana Juutilainen-Saari
viestintäpäällikkö
jaana.juutilainen-saari@hel.fi
p. 09 310 42240


Tero Manninen
yksikön päällikkö
tero.manninen@hel.fi
p. 09 310 28885


Markus Snellman
tiedottaja
markus.snellman@hel.fi
p. 09 310 42619

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala
Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala
Toinen linja 4A
PL 6000 00099 Helsingin kaupunki

09 310 5015 (vaihde)http://www.hel.fi/sotepe

Hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta helsinkiläisille yhteistyöllä ja vahvalla osaamisella.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye