Aalto-yliopisto

Helteet tekevät kodeista jopa hengenvaarallisia pätsejä – nyt tutkijat selvittävät tulevaisuuden jäähdytystarpeita

Jaa
Hellekesä voi aiheuttaa jopa 400 suomalaisen ennenaikaisen kuoleman, ja ilmastonmuutoksen myötä helteet pahenevat ja yleistyvät entisestään. Tuore tutkimushanke selvittää rakennusten lämpötiloja ja niiden vaikutusta ihmisten viihtyvyyteen – sekä etsii tehokkaita ja helposti käyttöön otettavia jäähdytyskeinoja.
Jo nykyisinä hellekesinä sisälämpötilat nousevat uusissa rakennuksissa epämukavan ja jopa vaarallisen korkeiksi, sanoo Risto Kosonen. Kuva: Pixabay
Jo nykyisinä hellekesinä sisälämpötilat nousevat uusissa rakennuksissa epämukavan ja jopa vaarallisen korkeiksi, sanoo Risto Kosonen. Kuva: Pixabay

Rakennusmääräysten mukaan uudet asuinrakennukset pitää Suomessa suunnitella niin, että 27 asteen lämpötilaa ei ylitetä enempää kuin 150 astetuntia kesän aikana. Astetunti tarkoittaa lämpötilan ja ajan tuloa, eli esimerkiksi kahden asteen ylitys viiden tunnin ajan on yhtä kuin 10 astetuntia.

Suunnittelupöydällä kaikki voi näyttää hyvältä, mutta asukkaille voi silti tulla hikiset oltavat, tietää Aalto-yliopiston LVI-tekniikan professori Risto Kosonen.

”Suunnittelussa käytetään keskiarvokesän lämpötiloja 30 vuoden ajalta, ei hellekesän lämpötiloja. Siksi jo nykyisinä hellekesinä sisälämpötilat nousevat uusissa rakennuksissa epämukavan ja jopa vaarallisen korkeiksi”, hän ennustaa.

Kosonen on ryhmineen mukana Suomen Akatemian rahoittamassa hankkeessa, jonka tavoite on selvittää, miten ilmastonmuutos vaikuttaa rakennusten sisälämpötiloihin ja ihmisten lämpöviihtyvyyteen. Mukana ovat myös THL, Itä-Suomen yliopisto ja Ilmatieteen laitos.

Aalto-yliopiston tutkijat ovat tehneet muun muassa kenttämittauksia, joissa he analysoivat 8 500 helsinkiläisasunnon lämpötiloja. Mukana on dataa sekä viime kesältä että vuoden 2018 kesältä, jotka olivat poikkeuksellisen lämpimiä. Lisäksi tutkijat laskevat Ilmatieteen laitoksen tekemien skenaarioiden avulla, miten kuumiksi ilman jäähdytystä olevat asuinrakennukset ja hoitolaitokset voivat tulla tulevaisuuden ilmastossa.

Asumisterveysasetuksen mukaan kotien lämpötila ei saisi milloinkaan ylittää 32 astetta. Ikääntyneillä raja on 30 astetta. Kososen mukaan nykyiset rajat ovat liian korkeat – ja ylittyvät jo nykyisin hellekesinä.

Puhallintakkeja ja ilmalämpöpumppuja

Liiallinen kuumuus ei tee sisätiloista vain epämukavia vaan myös terveydelle vaarallisia. Tilastojen mukaan hellekesinä kuolee ennenaikaisesti 350–400 suomalaista, mikä on enemmän kuin tulipaloissa menehtyy vuodessa.

Korkea ikä ja perussairaudet lisäävät kuumuuden vaarallisuutta. Siksi hankkeessa tutkitaan laboratorio-oloissa, miten lämpötilan nouseminen vaikuttaa ikääntyneiden koehenkilöiden fysiologiaan ja viihtyvyyden kokemukseen.

Koehenkilöt testaavat myös helposti käyttöön otettavia ja edullisia paikallisia jäähdytysratkaisuja, kuten tuulettimia ja puhallintakkeja. Kososen mukaan ne vaikuttavat toimivan hyvin päiväsaikaan, mutta yöllä nukuttaessa niiden käyttäminen ei ole yhtä tehokasta ja mukavaa.

”Silloin koneellinen jäähdytys on oikeastaan ainoa ratkaisu, jolla huonelämpötilaa pystytään hallitsemaan. Jälkikäteen asennettu ilmalämpöpumppu ei ole kovin kalliskaan, ja sen käyttämä sähköenergia on luokkaa 50–150 euroa vuodessa”, hän sanoo.

Hanke päättyy tämän vuoden lopussa. Sen yksi tärkeimmistä tavoitteista on tarjota luotettavaa tietoa päätöksenteon tueksi. Kosonen uskoo vahvasti, että lämpöviihtyvyyteen kiinnitetään yhä enemmän huomiota, kun ilmaston lämpenemisen seurauksena hellejaksot yleistyvät selvästi.

”Ihminen viettää kuitenkin 90 prosenttia ajastaan sisätiloissa.”

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Professori Risto Kosonen
puh. 040 502 7484
risto.kosonen@aalto.fi

Kuvat

Jo nykyisinä hellekesinä sisälämpötilat nousevat uusissa rakennuksissa epämukavan ja jopa vaarallisen korkeiksi, sanoo Risto Kosonen. Kuva: Pixabay
Jo nykyisinä hellekesinä sisälämpötilat nousevat uusissa rakennuksissa epämukavan ja jopa vaarallisen korkeiksi, sanoo Risto Kosonen. Kuva: Pixabay
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Aalto-yliopistossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Rakennamme kestävää tulevaisuutta saavuttamalla läpimurtoja avainalueillamme ja niiden yhtymäkohdissa. Samalla innostamme tulevaisuuden muutoksentekijöitä ja luomme ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin. Yliopistoyhteisöömme kuuluu noin 13 000 opiskelijaa ja yli 4 500 työntekijää, joista 400 on professoreita. Kampuksemme sijaitsee Espoon Otaniemessä.

aalto.fi

facebook.com/aaltouniversity

twitter.com/aaltouniversity

youtube.com/aaltouniversity

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aalto-yliopisto

Aalto-yliopisto erottui edukseen kansallisissa ja kansainvälisissä arvioinneissa vuonna 202321.3.2024 13:41:01 EET | Tiedote

Aalto-yliopiston hallitus hyväksyi kokouksessaan 19.3.2024 hallituksen toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen vuodelta 2023. Vuonna 2023 Aalto-yliopisto erottui edukseen sekä kansallisissa että kansainvälisissä arvioinneissa ja yliopistovertailuissa. Keväällä yliopisto läpäisi Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) toteuttaman laatujärjestelmän auditoinnin ja sai arvion erinomainen kaikilta arviointialueilta. Aalto nousi Suomen ykköseksi kansainvälisen QS-rankingin kokonaisvertailussa ja oli koko maailmassa sijalla 109. Alakohtaisissa vertailuissa taide ja muotoilu oli sijalla 6 maailmassa. Times Higher Education arvioi Aalto-yliopiston maailman 53. kansainvälisimmäksi yliopistoksi ja maailman 40. parhaaksi nuoreksi (alle 50-vuotiaaksi) yliopistoksi. Suomen Akatemian vuosittaisessa Tieteen tila -arvioinnissa Aalto-yliopiston kaikki keskeiset tutkimusalat ylittävät julkaisutoimintansa vaikuttavuudessa top 10 -indikaattorilla arvioituna suomalaisten yliopistojen keskiarvon, ja

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye