Kiinteistömaailma

Henkilöstö- ja yrittäjätutkimus 2018: Kiinteistömaailma on tyytyväisten työpaikka

Jaa
Peräti 97 prosenttia Kiinteistömaailmassa työskentelevistä kertoo olevansa tyytyväinen työpaikkaansa, käy ilmi ketjun vuoden 2018 henkilöstö- ja yrittäjätutkimuksesta. Erityistä kiitosta ketjun henkilöstö antaa mahdollisuudesta kouluttautumiseen ja valmentautumiseen.

Kiinteistömaailma-franchisingketjun vuosittainen henkilöstö- ja yrittäjätutkimus tehtiin tänä vuonna huhti-toukokuun vaihteessa. Yhteensä noin 400 vastaukseen pohjautuva kokonaiskuva kertoo, että kiinteistömaailmalaisten työtyytyväisyys on edelleen noussut: sekä erittäin (43%) että melko tyytyväisiä (54%) kiinteistömaailmalaisia on enemmän kuin edellisvuosien tutkimuksissa. Lähes puolet (45%) kyselyyn vastanneista arvioi myös työilmapiirin parantuneen viimeisen vuoden aikana.

Eniten kiitosta viikoittaisesta vuorovaikutuksesta ja kouluttautumismahdollisuuksista

Henkilöstö- ja yrittäjätutkimuksessa kiinteistömaailmalaisia pyydettiin arvioimaan työtään yli kolmestakymmenestä eri näkökulmasta. Eniten kiitosta välittäjät antoivat myymälän säännöllisistä kokoontumisista sekä mahdollisuudesta osallistua ketjun järjestämiin koulutuksiin.

Kiinteistömaailma Oy:n toimitusjohtaja Erkki Heikkinen pitää kyselyn tuloksia koulutusten osalta tärkeinä. Vuonna 2017 ketjun henkilökunta osallistui erilaisiin koulutuksiin ja valmennuksiin yli 1500 kokonaisen työpäivän verran, minkä lisäksi tulevat säännöllisesti toistuvat aamuwebinaarit ja muu päivittäiskoulutus.

- Olemme Kiinteistömaailmassa viime vuosien aikana laittaneet ison painon kouluttautumiselle ja valmentautumiselle tässä jatkuvassa muutoksessa, jossa elämme. Haluamme olla alan valmentautumismyönteisin yritys: alan paras paikka kasvaa ja kehittyä välittäjänä. Asuntokauppaan vaikuttava juridiikka päivittyy jatkuvasti, ja digitalisaatio antaa jatkuvasti uusia mahdollisuuksia asiakkaiden parempaan palveluun. On äärimmäisen tärkeää, että ihmisemme kokevat mahdollisuutensa osallistua ketjun koulutuksiin hyvänä, Heikkinen sanoo.

Kiinteistömaailma-ketjun vuosittaisen henkilöstö- ja yrittäjätutkimuksen toteutti huhti-toukokuun 2018 vaihteessa tutkimustalo Innolink.  

Lisätiedot:

toimitusjohtaja Erkki Heikkinen, Kiinteistömaailma Oy, puh. 0504332080
viestintäsuunnittelija Hanna Lantto, Kiinteistömaailma Oy, puh. 0447140090

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Kiinteistömaailma
Kiinteistömaailma
Unioninkatu 30
00100 HELSINKI

info@kiinteistomaailma.fihttps://www.kiinteistomaailma.fi

Kiinteistömaailma on kiinteistönvälityspalveluita Suomessa ja Baltian maissa tarjoava yritys.

Suomessa Kiinteistömaailma on maan suurimpiin kuuluva kiinteistönvälitysketju, jossa työskentelee yli 500 asuntokaupan ammattilaista reilussa sadassa yrittäjävetoisessa asuntomyymälässä ympäri Suomen. Yritys perustettiin vuonna 1990.

Baltian maissa (Viro, Latvia, Liettua) Kiinteistömaailma toimii Ober-Haus -brändillä. Kiinteistömaailma osti Ober-Hausin liiketoiminnan vuonna 2021.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kiinteistömaailma

Kiinteistömaailman vuosi 2023 ja näkymät alkaneeseen vuoteen 2024: Kiinteistömaailma vahvisti asemiaan poikkeuksellisissa markkinaoloissa5.2.2024 08:00:00 EET | Tiedote

Kiinteistömaailma-ketjuun ja -konserniin kuuluvat yhtiöt tekivät vuonna 2023 Suomessa, Virossa, Latviassa ja Liettuassa yhteensä 50 miljoonan euron liikevaihdon hoitamalla yhteensä reilut 12 200 välitystoimeksiantoa (v. 2022: 62 milj. euroa ja 14 300 toimeksiantoa). Niiden lisäksi Kiinteistömaailmaan kuuluva Ober-Haus hoiti lähes 15 000 arviointitoimeksiantoa Baltian maissa. ”Kiinteistömaailma vahvisti asemiaan poikkeuksellisen haastavissa markkinaoloissa ja kasvatti markkinaosuuttaan suomalaisessa kiinteistönvälityksessä”, sanoo Kiinteistömaailma Oy:n ja Ober-Haus A/S:n hallituksen puheenjohtaja Risto Kyhälä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye