Henkilöstöhallinnon digitalisaatio kiinnostaa yrityksiä Suomessa vähemmän kuin muualla Euroopassa – henkilökohtainen kohtaaminen tärkeää perehdytyksessä ja rekrytoinnissa

Jaa
Yli puolet eurooppalaisista yrityksistä keskittyy jatkossa aiempaa enemmän henkilöstöhallinnon prosessien digitalisoimiseen, kertoo eurooppalainen tutkimus. Suomessa kiinnostus on hieman laimeampaa kuin muualla Euroopassa. Vain neljä kymmenestä suomalaisyrityksestä aikoo panostaa HR:n digitalisaatioon.

Useampi kuin joka toinen eurooppalainen yritys (53 %) aikoo jatkossa muuttaa henkilöstöhallinnon prosessejaan digitaaliseen muotoon lähitulevaisuudessa. Asia on työn alla erityisesti Italiassa (61 %), Britanniassa ja Belgiassa (molemmat 59 %) sekä Alankomaissa (57 %). Suomessa HR:n digitalisaatioon aikoo panostaa 40 prosenttia yrityksistä.

Tiedot selviävät Euroopan johtavan HR- ja palkkapalveluiden tarjoajan SD Worxin teettämästä kyselytutkimuksesta, johon vastasi yli 4000 työnantajaa sekä yli 10 000 työntekijää eri puolilla Eurooppaa. Tutkimus edustaa paikallisia työmarkkinoita sukupuolen, iän ja koulutuksen suhteen.

Suomen SD Worxin maajohtaja Hanna Mattisen mukaan kiinnostus henkilöstöhallinnon prosessien digitalisointiin on kasvamassa, mutta samaan aikaan yrityksissä yritetään löytää tasapaino sähköisen ja kasvokkaisen kanssakäymisen välillä.

– Vaikka digitaalisuus tuo työhön tehokkuutta ja hybridityö on suosiossa, kuitenkin esimerkiksi perehdytyksessä, rekrytoinnissa ja lähtöhaastatteluissa kasvokkainen kohtaaminen on arvokas. Samoin kehityskeskusteluissa työntekijä ei halua vain nähdä numeroita ruudulla vaan haluaa keskustella kehittymisestään henkilökohtaisesti esihenkilönsä kanssa.  

Diginatiiveista joka kymmenes suosii digityökaluja myös kehityskeskusteluissa

Alle 35-vuotiaista eurooppalaistyöntekijöistä yli puolet (54 %) kokee, että digitalisaatiota tulisi edistää työpaikalla. Suomessa nuoret työntekijät eivät koe asiaa aivan yhtä tärkeäksi, sillä heistä vain reilut neljä kymmenestä (46 %) kaipaa vahvempia digipanostuksia. 

Kaikista nuorimmissa ikäluokissa, diginatiivien joukossa, sähköisten välineiden arvostus on korkeaa. Alle 25-vuotiaat työntekijät suosivat digitaalisia työkaluja rekrytoinnissa (23 %), palkitsemista koskevassa viestinnässä (23 %), työterveydessä (21 %), kehityskeskusteluissa (16 %) ja lähtöhaastatteluissa (16 %).

Kaikenikäisistä eurooppalaisista työntekijöistä lähes puolet (48 %) on sitä mieltä, että henkilöstöhallinnossa pitäisi hyödyntää enemmän sähköisiä työkaluja. Suomessa osuus on lähes sama (46 %). Erityisesti italialaiset (54 %), espanjalaiset (53 %) ja ranskalaiset (50 %) työntekijät kokivat työnsarkaa vielä riittävän. 

Terveydenhuollossa ja järjestöissä HR:n digitalisaatio nyt tapetilla

Henkilöstöhallinnon digitalisaation merkitys on kasvussa erityisesti kolmannella sektorilla (58 %) sekä terveydenhuollossa (57 %). Vakiintuneinta toiminta on jo finanssi- ja vakuutusalalla. 

HR-prosessien digitalisoiminen on työn alla kaikenkokoisissa eurooppalaisyrityksissä. Suurista, yli 1 000 työntekijää työllistävistä yrityksistä kaikkiaan 71 prosenttia aikoo tehdä asialle jotain lähitulevaisuudessa ja 500–900 työntekijän yrityksistä lähes yhtä moni eli 68 prosenttia. Myös pienistä ja keskisuurista yrityksistä kuusi kymmenestä aikoo panostaa henkilöstöhallinnon digitalisoimiseen lähitulevaisuudessa. 

Eri henkilöstöryhmistä erityisesti asiantuntija- (51 %), teollisuuden huolto- (50 %) ja esihenkilötehtävissä (54 %) työskentelevät kaipaavat sähköisiä työkaluja henkilöstöhallintoon.

SD Worxin teettämä kyselytutkimus HR-prosessien digitalisoimisesta toteutettiin helmi–maaliskuussa 2022 Alankomaissa, Belgiassa, Espanjassa, Italiassa, Itävallassa, Iso-Britanniassa, Irlannissa, Norjassa, Puolassa, Ranskassa, Ruotsissa, Saksassa, Suomessa ja Sveitsissä. Siihen osallistui yhteensä 10 119  työntekijää 4 371 yrityksessä. Otos edustaa paikallisia työmarkkinoita sukupuolen, iän ja koulutuksen suhteen. Tutkimuksen toteutti tutkimusyhtiö iVox. 

Kasvokkaisten kohtaamisten suosio suuri verrattuna HR:n digityökaluihin

  • Uusien työntekijöiden perehdytys: kasvokkaisia kohtaamisia suosii 76,2 %  ja 10,6 %  suosii digitaalista lähestymistapaa
  • Lähtöhaastattelut: kasvokkaisia kohtaamisia suosii 72,4 % ja 11,3 % suosii digitaalista lähestymistapaa
  • Rekrytointi: kasvokkaisia kohtaamisia suosii 72,1 % ja 13,3 % suosii digitaalista lähestymistapaa
  • Kehityskeskustelut: kasvokkaisia kohtaamisia suosii 71,9 % ja 13,4 % suosii digitaalista lähestymistapaa

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

SD Worx
Sokerilinnantie 11A
02600 Espoo

https://sdworx.fi/

75 vuoden ajan toiminut SD Worx on johtava henkilöstö- ja palkkapalvelujen tarjoaja Euroopassa. Yrityksessä työskentelee yli 5 300 työntekijää 18 eri maassa: Alankomaissa, Belgiassa (HQ), Espanjassa, Irlannissa, Isossa-Britanniassa, Italiassa, Itävallassa, Luxemburgissa, Mauritiuksella, Norjassa, Puolassa, Ranskassa, Ruotsissa, Saksassa, Suomessa, Sveitsissä, Tanskassa ja Virossa. SD Worxin liikevaihto on 743 miljoonaa euroa. Yrityksen asiakkaina on yli 76 000 organisaatiota ympäri maailmaa. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SD Worx

Maajohtaja Mikko Uotila: Palkkahallinnon ulkoistaminen vapauttaisi tärkeitä asiantuntijaresursseja monessa keskisuuressa ja suuressa yrityksessä26.3.2024 07:35:00 EET | Tiedote

Euroopan johtava henkilöstöratkaisujen tarjoaja SD Worx on nimittänyt Mikko Uotilan Suomen SD Worxin uudeksi maajohtajaksi. Uotilan mukaan tulevaisuudessa yhä useampi suomalainen organisaatio tulee ulkoistamaan palkkahallintonsa, sillä palkkahallinnon hoitaminen omin voimin on kustannustehotonta ja sisältää myös riskejä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye