Aalto-yliopisto

Henry Fordin Säätiö ja Aalto-yliopisto yhteistyöhön älyliikenteen tutkimuksessa

Jaa

Hankkeen tavoite on selvittää muun muassa, millaisia älyliikenteen palveluja voidaan tuottaa verkottuneiden ajoneuvojen avulla. Verkottunut liikennejärjestelmä tarjoaa mahdollisuuksia liikenneturvallisuuden, liikkumispalveluiden ja liikenteen sujuvoittamiselle erityisesti kaupunkiympäristössä.

Henry Fordin Säätiö tukee Aalto-yliopiston älyliikenteen tutkimushanketta neljän vuoden mittaisella rahoituksella. Koko hankkeen suuruus on noin 700 000 euroa, josta säätiö rahoittaa nyt ensimmäisen vuoden osuuden sekä tutkimusauton hankinnan. Toteutuessaan kokonaisuudessaan säätiön rahoitus mahdollistaa kolme nelivuotista väitöskirjatyötä älyliikenteen alalta.

Säätiö myöntää myös vuosittain apurahoja useisiin diplomitöihin ja opinnäytetöihin.

”Aalto-yliopiston monialaisuus on vahvuus tulevaisuuden teknologioiden ja niiden sovellusten tutkimisessa. Älykkään liikenteen ja liikkumisen tutkimus kytkeytyy läheisesti digitalisaatioon, uusiin energiaratkaisuihin ja rakennettuun ympäristöön, jotka ovat vahvoja alueitamme”, toteaa dekaani Gary Marquis.

”Sitoutunut tutkimustyö, verkoston rakentaminen, kansainvälinen yhteistyö sekä tiedon systemaattinen hyödyntäminen moninkertaistavat investoinnin vaikuttavuuden”, toteaa Hannu Pärssinen, Henry Fordin Säätiön hallituksen puheenjohtaja.

Väitöstutkimuksia ohjaavat professorit Kari Tammi, Milos Mladenovic ja Claudio Roncoli, jotka kokoavat tohtorikoulutettavat ja opiskelijat yhteiseen, monialaiseen tutkimushankkeeseen.

”Auton energian käytön ennustaminen eri ajo-olosuhteissa lisää käyttäjän ymmärrystä ja helpottaa auton käyttöön liittyvien valintojen tekemistä”, kertoo mekatronisten koneiden suunnittelun professori Kari Tammi.

”Tutkimme sitä, minkälaisia älyliikenteen palveluja voidaan tuottaa verkottuneiden ajoneuvojen avulla. Tutkimuksen ja opetuksen lisäksi haluamme vahvistaa älyliikenteen kansainvälistä verkostoa”, liikennetekniikan apulaisprofessori Milos Mladenovic sanoo.

”Verkottunut liikennejärjestelmä tarjoaa mahdollisuuksia liikenneturvallisuuden, liikkumispalveluiden ja liikenteen sujuvoittamiselle erityisesti kaupunkiympäristössä. Ihmisen ja teknologian välinen vuorovaikutus ratkaisee lopulta teknologioiden menestymisen”, muistuttaa liikennetekniikan apulaisprofessori Claudio Roncoli.

Henry Fordin Säätiö on perustettu 1947. Säätiö sai alkupääomansa lahjoituksena Oy Ford Ab:lta, mutta se toimii itsenäisenä. Toimintansa alkuvuosina säätiö rahoitti auto- ja maataloustekniikan perusosaamisen luomista. Kymmenen viimeisen vuoden aikana säätiö on jakanut apurahoja yhteensä noin 4 miljoonaa euroa. Tänä vuonna apurahat kohdistuivat erityisesti älyliikenteen tutkimukseen ja nuorison liikenneturvallisuustyöhön. http://www.henryfordinsaatio.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Henry Fordin Säätiö
hfs@henryfordinsaatio.fi

Aalto-yliopisto

Professori Kari Tammi
p. 050 348 7902
kari.tammi@aalto.fi

Apulaisprofessori Milos Mladenovic
p. 050 566 0974
milos.mladenovic@aalto.fi

Apulaisprofessori Claudio Roncoli
p. 050 326 7947
claudio.roncoli@aalto.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Aalto-yliopisto
Aalto-yliopisto
PL 18000
00076 AALTO

09 47001, viestinta@aalto.fihttp://aalto.fi

Aalto-yliopisto. Kohti parempaa maailmaa. Aalto-yliopisto on rohkeiden ajattelijoiden yhteisö, jossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Tunnistamme ja ratkaisemme yhteiskunnan suuria haasteita ja rakennamme innovatiivista tulevaisuutta. Yliopistossa on kuusi korkeakoulua, 11 000 opiskelijaa ja 400 professoria. Kampuksemme sijaitsevat Espoossa ja Helsingissä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme tältä julkaisijalta, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aalto-yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme