Hesburger

Hes-Pro ja HKScan kumppaneiksi kasviproteiinien saralla

Jaa
Hesburgerin kanssa samaan yritysryhmään kuuluva Hes-Pro on jo pitkään paneutunut kasviproteiinipohjaisten tuotteiden kehitykseen. Tuore sopimus HKScanin kanssa mahdollistaa kasviproteiinituotteiden tuomisen laajasti ruoka-alan toimijoiden ja ruokakauppojen valikoimiin.

HKScan Oyj ja Hes-Pro (Finland) Oy ovat tehneet yhteistyösopimuksen kasviproteiinituotteiden kehittämisestä, valmistamisesta ja markkinoille tuomisesta. Yhteistyösopimuksen mukaisesti HKScan tuo vuoden 2020 aikana markkinoille Hes-Pron kehittämiä kasviproteiinituotteita ensin food service -kanavaan ja myöhemmin vähittäiskauppaan. Tuotteet tullaan alkuvaiheessa valmistamaan Hes-Pron tehtaalla Kaarinassa. Tavoitteena on laajentaa tuotantoa myöhemmin myös HKScanin omille tehtaille.

– Huomasimme tarpeen uusille kasviproteiinituotteille jo vuosia sitten ja aloitimme oman tuotekehitystyön. Meillä on varta vasten kasviproteiinien valmistukseen suunniteltu nykyaikainen tuotantolaitos, jossa voimme on tehdä poikkeuksellisen hyviä tuotteita omalla reseptillä, kertoo Hes-Pron hallituksen puheenjohtaja Heikki Salmela.

Tuotteet myös ruokakauppoihin

Hes-Pro on etsinyt sopivaa kumppania kasviproteiinituotteiden tuomiseksi laajasti ruokakauppoihin.

– Halusimme kokeneen kumppanin, joka on vahva toimija kuluttajamarkkinassa ja toimii myös maantieteellisesti laajalla alueella. Onkin hienoa aloittaa yhteistyö HKScanin kanssa, jolla on laaja myynti- ja jakeluverkosto Pohjoismaissa. Uskon, että Hes-Pron kanssa sovittu kumppanuus tukee myös HKScanin tavoitetta kasvaa monipuolisena ruokatalona, Salmela toteaa.

Aloitus Suomen markkinoilla

HKScanin toimitusjohtaja Tero Hemmilän mukaan yhteistyö Hes-Pron kanssa on HKScanille luonteva osa konsernin uutta strategiaa kehittyä monipuoliseksi ruokataloksi sekä laajentua uusiin tuotekategorioihin ja raaka-ainepohjiin.

– Hes-Pro on tehnyt ansiokasta työtä kasviproteiinituotteiden kehittämisessä ja on hienoa aloittaa yhteistyö heidän kanssaan, Hemmilä sanoo.

Ensimmäisenä uudet kasviproteiinituotteet lanseerataan Suomen markkinoille, mutta HKScan selvittää mahdollisuuksia myydä tuotteita myös yhtiön muilla kotimarkkinoilla Itämeren alueella.

Lisätiedot:

Viestintäpäällikkö Heini Santos, Hesburger
heini.santos@hesburger.fi
p. 050 310 3054

Toimitusjohtaja Tero Hemmilä, HKScan Oyj
puh. 010 570 2012

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Hesburger
Linnankatu 34
20100 TURKU

+358 (0)2 4808 9000http://www.hesburger.fi/

Hes-Pro (Finland) Oy on suomalainen perheyritys ja se kuuluu samaan yritysryhmään Hesburger-liikemerkin omistavan Burger-In Oy:n kanssa. Ateriakastikkeita ja kasviproteiinituotteita valmistava Hes-Pro on Hesburger-ravintoloissa tarjoiltavien tuotteiden herkullisen maun sydän. Hes-Pron nykyaikainen tuotantolaitos sijaitsee Kaarinassa, aivan Turun kupeessa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hesburger

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye