Suomen Vuokranantajat ry

Historian ensimmäinen Vuokranantaja-barometri: Koronakriisin pitkittymisen vaikutukset vuokramarkkinoihin maltilliset

Jaa
Suomen Vuokranantajat ovat julkaissut historian ensimmäisen Vuokranantaja-barometrin. Kyselyn tarkoituksena oli kartoittaa yksityisten vuokranantajien ajankohtaisia ja alueellisia näkemyksiä vuokramarkkinoista. Vuokranantajien vastausten perusteella koronakriisin pitkittymisen kokonaisvaikutukset vuokramarkkinoihin ovat olleet maltilliset. Kaupunkikohtaisissa kehitysnäkymissä kärkeen kirivät suuret kasvukeskukset.

Kyselyyn vastanneista 2058 yksityisestä vuokranantajasta vain vajaa kymmenesosa on kohdannut vuokranmaksussa ongelmien kasvua viimeisen kolmen kuukauden aikana. Kolmannes vastaajista ilmoittaa, että koronakriisillä on ollut vaikutuksia heidän vuokraustoimintaansa. Ylivoimaisesti yleisin reagointitapa koronakriisiin on ollut vuokrankorotuksista pidättäytyminen. Lyhyt- tai pidempiaikaisia vuokranalennuksia on myöntänyt noin joka kymmenes vuokranantaja. Myös vuokranmaksuajan joustoista on vuokralaisen kanssa sopinut kymmenes vastaajista.

”Vuokranantajat haluavat epävarmoina aikoina pitää kiinni hyvistä vuokralaisista. Vastausten perusteella vuokranantajat ovat tulleet vuokralaisia vastaan eri tavoin. Kun huomioidaan kriisin vakavuus ja mittavuus, voidaan koronan vaikutuksia vuokraustoimintaan ja vuokramarkkinoihin pitää maltillisina”, arvioi Suomen Vuokranantajien ekonomisti Sakari Rokkanen.

Vuokranantaja-barometrissa kysyttiin myös, miten vuokranantajat aikovat ensisijaisesti toimia seuraavan puolen vuoden aikana. Vuokra-asunnon aikoo myydä tai myyntiä harkitsee joka kymmenes vastaajaa. Selkeästi useampi vastaaja oli kuitenkin uuden asunnon ostoaikeissa tai harkitsi ostoa (30 %). Selkeä enemmistö (60 %) ei kuitenkaan ole ostamassa tai myymässä asuntoja.

”Vastaajista moni oli ostoaikeissa tai pohti asunnon ostamista. Ostoaikeita tukevat vuokra-asuntojen kysynnän kasvu erityisesti kasvukeskuksissa sekä luotto rahoituksen järjestymisestä. Enemmistö vastaajista arvioi, ettei rahoituksen saatavuuden osalta ole tapahtumassa tai tapahtunut muutoksia. Pienten asuntosijoittajien kysynnän säilymisellä on tärkeä merkitys rakentamisen jatkumiselle ja sille, että kasvukeskuksissa pystytään vastaamaan vuokra-asuntotarpeeseen”, Rokkanen toteaa.

Ensimmäistä kertaa tietoa vuokranantajien kaupunkikohtaisista näkemyksistä

Uutta Vuokranantaja-barometrissa ovat alueelliset kysymykset, joissa eri kaupunkien vuokranantajat ovat arvioineet vuokranantajan näkökulmasta oman kaupunkinsa vuokramarkkinoiden kehitystä.

Vuokranantajilta, jotka olivat vuokranneet asuntoansa viimeisen kolmen kuukauden aikana, kysyttiin arvioita vuokralaisen löytymisestä viime vuosien vastaavaan ajankohtaan verrattuna.

Kuudessa suurimmassa kaupungissa vuokranantajien selkeä enemmistö ei ollut havainnut muutoksia aiempiin vuosiin verrattuna. Vakainta kehitys on ollut vastausten perusteella Oulussa ja Turussa, joissa lähes 70 prosenttia vuokranantajista ei ole havainnut asuntojen vuokrattavuudessa käännettä parempaan tai huonompaan. Keskimäärin suurissa kaupungeissa 20–30 % vastaajista on ilmoittanut vuokralaisen löytymisen vaikeutuneen hieman tai selkeästi. Vantaalla osuus kuitenkin erosi muista suurista kaupungeista – lähes 40 prosenttia on kokenut vuokralaisen löytymisen vaikeutuneen joko hieman tai selkeästi.

Keskisuurissa kaupungeissa on vastauksissa enemmän vaihtelua. Vuokralaisen löytyminen on koettu vaikeutuneen joko hieman tai selkeästi erityisesti Jyväskylässä (63 %), Lahdessa (57 %) ja Porissa (65 %).

Vuokranantajilta kysyttiin näkemystä myös kaupungin kehityksestä kahden seuraavan vuoden aikana vuokranantajan näkökulmasta. Vuokranantajat arvioivat viiden suurimman kaupungin kehittyvän positiivisesti. Positiivisimmin suurista kaupungeista kaupungin kehitykseen suhtautuivat Tampereen vuokranantajat. Heikoimmat ja jakaantuneimmat näkymät olivat suurista kaupungeista Oulun vuokranantajilla. Keskisuurista kaupungeista arvioissa pärjäsivät parhaiten Vaasa ja Kuopio. Hyvin heikkoja arvioita saivat taas esimerkiksi Jyväskylä ja Lahti.

”Pienemmissä kaupungeissa negatiivisten näkemysten osuus kasvoi selkeästi suuriin kaupunkeihin verrattuna. Toisaalta enimmäkseen kehitys arvioitiin varovaisen negatiiviseksi ja arviot hyvin negatiivisesta kehityksestä olivat selkeästi vähemmistössä. Monissa keskisuurissa kaupungeissa on vuokra-asuntojen tarjonta reagoinut kysyntään ja väestönkasvuun nähden liiankin voimakkaasti lyhyessä ajassa, mikä näkyy vuokranantajien vastauksissa. Tilanne kuitenkin varmasti tasapainottuu näissäkin kaupungeissa rakentamisen hiipuessa”, Rokkanen pohtii.

Suomen Vuokranantajien Vuokranantaja-barometri toteutettiin kyselytutkimuksena. Kyselyyn vastasi 2058 yksityistä vuokranantajaa. Kysely toteutettiin 17.9.-27.9.2020. Vuokranantaja-barometrista on tarkoitus tehdä toistuva kyselytutkimus.

 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Vuokranantajat ry
Suomen Vuokranantajat ry
Annankatu 24
00100 HELSINKI

09 1667 6421http://www.vuokranantajat.fi

Suomen Vuokranantajat ry on valtakunnallinen yksityisten vuokranantajien järjestö. Edustamme Suomen yksityisiä vuokranantajia, jotka vuokraavat yli 300 000 asuntoa. Nämä asunnot ovat noin kolmasosa kaikista vuokra-asunnoista ja niissä asuu noin 440 000 asukasta. Suomen Vuokranantajat tarjoaa asiantuntijatietoa vuokrauksesta ja asuntosijoittamisesta ja valvoo jäsentensä etua vuokrasuhteisiin liittyvissä asioissa. Pyrimme jatkuvasti kehittämään analyysi- ja tutkimustoimintaamme, jotta pystymme tarjoamaan entistä parempaa ajankohtaista tilannetietoa ja syvällisempää analyysia vuokra- ja asuntomarkkinoista, asuntosijoittamisesta ja asuntopolitiikasta. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Vuokranantajat ry

Tuoreissa vuokratilastoissa näkyy vahvasti pääkaupunkiseudun ylitarjonta, samalla muussa maassa vuokrat nousevat huomattavasti enemmän18.4.2024 08:59:17 EEST | Tiedote

Tilastokeskus on julkaissut vuokratilastot vuoden 2024 ensimmäiseltä neljännekseltä tammi-maaliskuulta. Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat nousivat vuodentakaisesta koko maassa 1,4 prosenttia. Vuokrien vuosimuutos oli pääkaupunkiseudulla maltillisesti positiivinen (0,4 %) jatkaen eron tekemistä muuhun Suomeen (+2,1 %). Pääkaupunkiseudulla ainoastaan kolmioiden vuokrat nousivat, mutta muutoin muun maan vuokrakehitys jättää pääkaupunkiseudun yhä vahvemmin taakseen, kommentoi Suomen Vuokranantajien ekonomisti Eemeli Karlsson.

Vuokranantajan veroilmoituksen aika – muista ilmoittaa pienetkin vuokratulot ja varo Airbnb-sudenkuoppaa26.3.2024 07:30:00 EET | Tiedote

Verohallinnon tilastojen mukaan vuokratuloja saa yli 370 000 suomalaista. Esitäytettyjä veroilmoituksia lähetetään parhaillaan kaikille tulonsaajille. Ilmoituksen tiedot vuokratuloista perustuvat joko edellisen vuoden tietoihin tai verovelvollisen itse aiemmin ilmoittamiin tietoihin. Vuokratulojen ilmoittamisen kanssa onkin syytä olla huolellinen vuosittain, sillä pienetkin muutokset on ilmoitettava. Myös lyhytaikaisen vuokrauksen kanssa kannattaa olla tarkkana, sillä se saattaa vaikuttaa oman asunnon myyntivoiton verovapauteen, Suomen Vuokranantajien lakiasiainjohtaja Tarik Ahsanullah muistuttaa.

Vuokralainen, varo: luvaton remontti voi johtaa isoon laskuun20.3.2024 10:57:28 EET | Tiedote

Uusimmat oikeustapaukset muistuttavat ikävällä tavalla siitä, kuinka keväinen remonttikuume voi käydä vuokralaiselle kalliiksi. Vaasan hovioikeus tuomitsi 22.11.2023 vuokralaisen maksamaan asunnossa luvattomasti tekemistään muutostöistä lähes 18 000 euroa ja sen päälle vielä vuokranantajan yli 30 000 euron suuruiset oikeudenkäyntikulut. Tapauksessa vuokralainen oli ilman vuokranantajan lupaa vaihtanut asunnon lattian ja remontoinut keittiötä. Muun muassa sähkö- ja putkitöihin liittyneet puutteellisuudet ja niistä aiheutuneet turvallisuus- ja vahinkoriskit oikeuttivat vuokranantajan uusimaan remontin vuokralaisen piikkiin.

Tuore katsaus paljastaa: vuokramarkkinoilla koronan jälkeen kaksi isoa muutosta5.3.2024 11:00:00 EET | Tiedote

Suomen Vuokranantajat on yhteistyössä Vuokraovi.comin kanssa analysoinut vuokra-asuntomarkkinoiden kehitystä. Vuokra-asuntojen kysyntä on ennätystasolla, mutta samaan aikaan vuokra-asunnoista on ylitarjontaa etenkin pääkaupunkiseudulla. Vuosi 2023 jatkoi koronapandemian jälkeistä kehitystä – vuokrien nousu vauhdittui ja vuokra-asuntojen markkinointiaikojen lyhentyivät. Vuokra-asuntojen ylitarjonta ei kosketa koko maata.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye