Hiv-säätiö

Hiv-kotitesti markkinoilla puoli vuotta – odotukset täyttyneet

Jaa
Hiv-kotitesti on ollut Suomessa kuluttajien saatavilla puolen vuoden ajan. Käyttäjät ovat olleet tyytyväisiä testin helppouteen ja nimettömyyteen. Testiin liittyy myös huolenaiheita, joista Hivpoint keskustelee valtakunnallisilla Sairaanhoitajapäivillä 21.-22.3.
Hiv-kotitesti. Kuvaaja Hivpoint.
Hiv-kotitesti. Kuvaaja Hivpoint.

 ”Käyttäjät ovat löytäneet testin hyvin, kertoo Hivpointin suunnittelija, sairaanhoitaja Sanna Salo. Hivpointin ja apteekkien kautta testejä on myyty useampi sata kuukausittain. Uudelle matalan kynnyksen testausvaihtoehdolle on siis ollut selkeä tarve.”

Viime vuoden aikana Hivpoint keräsi hiv-kotitestin käyttökokemuksia. Tutkimukseen valikoituneet käyttäjät kokivat testin hyväksi ja helpoksi vaihtoehdoksi. Kotitestiä kokeilleet arvelivat voivansa käyttää sitä tulevaisuudessakin, koska testauspaikkoihin voi olla hankala hakeutua aukioloaikojen tai pitkien välimatkojen takia. Lisäksi kaikkialla ei ole mahdollista saada testiä nimettömästi. Henkilöillä oli myös kokemuksia siitä, että testiä ei ole saanut pyynnöstä huolimatta. Seksitautitesteihin hakeutumiseen voi myös liittyä häpeää, jolloin kotitestin tekeminen koetaan helpommaksi.

Kahdeksan kymmenestä testiä kokeilleesta käyttäisi sitä jatkossakin. Käyttäjätutkimuksessa ilmeni myös huoli positiivisen testituloksen saamisesta yksin.

”Positiivisen tuloksen sattuessa olisi hyvä olla joku, joka pystyy ohjaamaan eteenpäin, ettei jää yksin,” kertoo testiä kokeillut.

”Tämä on ollut meille tärkeä kehityskohde,” Sanna Salo jatkaa. ”Hivpointin puhelin- ja chat-palveluista saa neuvoja hiv-kotitestin tekemiseen ja tukea positiivisen testituloksen jälkeen. Olemme myös pyrkineet kertomaan laajalle joukolle terveysalan ammattilaisia testistä. Jokaisen hoitotyössä toimivan pitää olla valmis kohtaamaan hiv-tartunnan saanut. Positiivisen hiv-testituloksen saanut voi kävellä sisään omalle terveysasemalle minä tahansa päivänä.”

On tärkeää saada tieto mahdollisesta hiv-tartunnasta, jotta lääkitys voidaan aloittaa. Lääkityksen avulla elämää voi jatkaa tavalliseen tapaan, eikä hiv lyhennä elinajan odotetta. Lääkehoito vähentää uusia hiv-tartuntoja, koska lääkkeet estävät jatkotartunnat myös seksissä ilman kondomia.

Hivpointin pisteellä 3k29 voi keskustella hiv-kotitestiin ja hiv-hoitotyöhön liittyvistä kysymyksistä Sairaanhoitajapäivien ajan 21.-22.3. Hivpointin asiantuntijat esittelevät hiviä ennaltaehkäisevää lääkitystä prepiä ja jälkiehkäisylääkitys pepiä tapahtuman Klinikkalavalla torstaina 21.3. klo 14. Sairaanhoitajapäivät on hoitotyön suurin vuotuinen koulutustapahtuma.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoa:


Sairaanhoitaja, seksuaaliterapeutti Sanna Salo, sanna.salo@hivpoint.fi, 0207 465 722.
Toimitusjohtaja Jukka Keronen, jukka.keronen@hivpoint.fi, 040 564 8814.

Kuvat

Hiv-kotitesti. Kuvaaja Hivpoint.
Hiv-kotitesti. Kuvaaja Hivpoint.
Lataa
Hiv-kotitesti. Kuva Hivpoint.
Hiv-kotitesti. Kuva Hivpoint.
Lataa
Hiv-kotitesti käytössä. Kuvaaja Mikko Rasila.
Hiv-kotitesti käytössä. Kuvaaja Mikko Rasila.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Hiv-säätiö
Hiv-säätiö
Hermannin rantatie 2 B
00580 Helsinki

0207465705http://www.hivpoint.fi

Hiv-säätiön ylläpitämän Hivpointin (ent. Hiv-tukikeskus) tarkoituksena on hiv-tartuntojen ennaltaehkäiseminen, tartunnan saaneiden, tartunnasta huolestuneiden ja heidän läheisten tukeminen sekä hiv-tartunnan saaneiden ihmis- ja perusoikeuksien edistäminen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hiv-säätiö

Stigma vaikuttaa hiv-positiivisten elämään ja estää hakeutumasta testeihin1.12.2023 05:00:00 EET | Tiedote

Maailman aids-päivänä, 1.12. hiv-työtä tekevät järjestöt muistuttavat, että stigma vaikuttaa hiv-positiivisten jokapäiväiseen elämään ja estää ihmisiä hakeutumasta testeihin. Positiiviset ry:n Stigma Index -kyselytutkimuksen mukaan Suomessa joka kymmenes (11 %) hiv-positiivinen oli kuluneen vuoden aikana jättänyt hakeutumatta tarvitsemaansa muuhun kuin hiviin liittyvään terveydenhuoltoon. Suurin osa (74 %) koki hivistä kertomisen muille ihmisille edelleen vaikeaksi.

Seksitautitesteihin pääsy ei toteudu terveysasemilla suositusten mukaan – tartuntamäärät nousussa15.5.2023 07:44:15 EEST | Tiedote

Hivpoint selvitti syksyllä 2022, miten hiv- ja muihin seksitautitesteihin pääsy toteutuu terveysasemilla. Selvitys toteutettiin ottamalla yhteyttä 20:n eri puolilla Suomea sijaitsevan terveysaseman ajanvarauspalveluun. Oikeanlainen seksitautitesteihin ohjaus toteutui ainoastaan kahdella terveysasemalla. Kolmella terveysasemalla hiv-testiin pääsy evättiin kokonaan. Terveysasemille oli vaikeaa päästä kuppatestiin, eikä klamydia- ja tippurinäytteitä otettu oikeilta limakalvoilta. Hivin ja muiden seksitautien testausta tulisi nyt tehostaa perusterveydenhuollossa, koska vuonna 2022 tippuri-, kuppa ja hiv-tartuntoja todettiin lähes kaksinkertainen määrä kuin yleensä vuosittain. Tartuntamäärien kasvu on jatkunut vuoden 2023 aikana.

Hiv-säätiön uusi puheenjohtaja, kansanedustaja Aino-Kaisa Pekonen on huolissaan Suomen hiv-tilanteesta31.1.2023 06:00:00 EET | Tiedote

Hiv-tartuntojen ennaltaehkäisyn sekä hiv-tartunnan saaneiden hyvinvoinnin ja oikeuksien puolesta toimiva Hiv-säätiö valitsi vuosikokouksessaan 24.1.2023 vasemmistoliiton kansanedustaja Aino-Kaisa Pekosen hallituksensa puheenjohtajaksi kaudelle 2023–2024. Pekonen on toiminut tehtävässä aiemmin vuosina 2015–2019. Vuonna 2019 Pekonen luopui puheenjohtajan tehtävästä, kun hänet nimitettiin sosiaali- ja terveysministeriksi.

Suomessa hiv-tartunnat todetaan usein vuosien viiveellä – hivin ja muiden seksitautien testausta tulisi tehostaa21.11.2022 06:00:00 EET | Tiedote

Euroopassa noin puolet hiv-tartunnan saaneista ja suomalaisista tartunnan saaneista yli 10 % ei tiedä hiv-tartunnastaan, koska heitä ei ole testattu. Lisäksi Suomessa yli puolet hiv-tartunnoista diagnosoidaan myöhään. Tartunnat todetaan usein vuosien viiveellä tai vasta siinä vaiheessa, kun sairaus on edennyt aids-vaiheeseen. Yli puolella tartunnan saaneista on ollut ennen diagnoosia terveydenhuollon käyntejä, joiden yhteydessä hiv-testiä olisi voitu tarjota jo aiemmin. Seksitautitartuntoja on tänä vuonna todettu ennätysmäärä, joten hivin ja muiden seksitautien testauksen tehostaminen on entistäkin tärkeämpää.

Hiv-testausta tulisi tehostaa Suomessa – tartunnat todetaan liian myöhään22.11.2021 06:00:00 EET | Tiedote

Euroopassa arviolta joka kolmas ja Suomessa n. 18 % hiv-tartunnan saaneista ei tiedä omasta tartunnastaan, koska heitä ei ole testattu. Suomessa vuosina 2010–2019 todetuista hiv-tartunnoista yli puolet diagnosoitiin myöhään, eli vasta siinä vaiheessa, kun lääkehoito olisi jo pitänyt aloittaa. Jotta kaikki pääsevät ajoissa hiv-testiin ja saavat tarvitsemaansa hoitoa, tulee testausta tehostaa. 22.–29.11. vietetään eurooppalaista hiv- ja hepatiittitestausviikkoa, joka rohkaisee järjestöjä, julkisen terveydenhuollon yksiköitä ja viranomaisia kaikkialla Euroopassa tehostamaan hivin ja hepatiitin testausta ja lisäämään tietoisuutta varhaisemman testauksen merkityksestä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye