Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy

HKL:n koeajot metrolinjalla jatkuvat

Jaa
HKL jatkaa koeajoja maanantaina koko tulevan metrolinjan osuudella. Koeajoa ajetaan maanantaista lähtien suunnitelman mukaan keskeytyksettä tästä eteenpäin lukuunottamatta keskiviikkoa 18.10..
Koeajojuna tulossa Keilaniemen asemalle. Kuva: HKL, Timo Ojala
Koeajojuna tulossa Keilaniemen asemalle. Kuva: HKL, Timo Ojala

Koeajoilla testaan tulevalla viikolla mm. aiempina koeajopäivinä esiintyneisiin ongelmiin tehtyjä korjauksia. Korjaukset liittyvät esimerkiksi aikataulujen pitävyyteen, asetinlaitteeseen ja länsimetron sähkösyöttöön.

Edellisten koeajojen perusteella on todettu, että tulevan metrolinjan pituus yhdistettynä ruuhka-ajan kahden ja puolen minuutin vuoroväliin aiheuttaa aiempaa enemmän haasteita liikenteen luotettavuudelle häiriötilanteissa.

- Nyt ajamme kolme eri aikataulutestiä kolmen päivän aikana. Liikenteeseen lisätään yksi juna, jota testataan eri liikennöintivaihtoehtojen kautta. Vaikutuksia aikataulun pitävyyteen arvioidaan tämän jälkeen yhdessä HSL:n kanssa, kertoo HKL:n toimitusjohtaja Ville Lehmuskoski.

Länsimetron osuudella on ennen matkustajaliikenteen aloittamista tehtävä vielä joitakin muutos- ja korjaustöitä. Mikäli kaikki nyt tiedossa olevat työt voidaan tehdä koeajoliikenteen aikana, jatkuvat koeajot keskiviikkoa lukuunottamatta keskeytyksettä siihen saakka, että matkustajaliikenne voidaan aloittaa. Keskiviikko on varattu jo suunnitelluille Länsimetro Oy:n töille.

Koeajojen tärkeimpänä tavoitteena on varmistua siitä, että matkustajille voidaan taata luotettava liikenne. Ennen matkustajaliikenteen aloittamista edellytetään vähintään kolmea häiriötöntä koeajopäivää. Tähän mennessä jokaisessa koeajossa on havaittu yksittäisiä korjaustoimenpiteitä vaativia asioita.

Kuten aiemmissakin koeajoissa, matkustajien on poistuttava metrosta viimeistään Ruoholahdessa. Samoin käytössä on vain yksi laiturinäyttö kullakin laiturilla. Mahdollisista liikennemuutoksista saat tietoa HSL:n internetsivuilta www.hsl.fi, Reittioppaasta sekä matkustajainformaationäytöiltä. HSL:n poikkeusinfon voi tilata myös sähköpostilla haluamistaan liikennemuodoista.

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot:
HKL, toimitusjohtaja Ville Lehmuskoski, p. 040 520 6710.

Kuvat

Koeajojuna tulossa Keilaniemen asemalle. Kuva: HKL, Timo Ojala
Koeajojuna tulossa Keilaniemen asemalle. Kuva: HKL, Timo Ojala
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy
Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy
PL 55250
00099 Helsingin kaupunki

(09) 310 1071https://kaupunkiliikenne.fi/

HKL vastaa raitiovaunujen ja metrojen liikennöinnistä, kaupunkipyöristä sekä joukkoliikenneinfran eli ratojen, asemien ja varikoiden hoidosta ja kehittämisestä. HKL – kaupungin paras liike.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy

Lakko pysäyttää raitio- ja metroliikenteen ja sulkee metroasemat ja osin lippuhallit 14.-15.2.13.2.2024 10:10:28 EET | Tiedote

Poliittinen lakko pysäyttää kaiken Kaupunkiliikenne Oy:n liikennöimän raitio-, pikaraitio- ja metroliikenteen keskiviikkona ja torstaina 14.-15.2. Lisäksi metroasemat pysyvät suljettuina lukuun ottamatta osaa niistä metroasemien lippuhalleista, joissa on liiketiloja. Liikenne keskiviikkona ajetaan normaalisti liikennöintivuorokauden loppuun asti. Lakoilla ja mahdollisella lumisateella saattaa olla vaikutuksia myös perjantain liikenteen aloitukseen raitio- ja pikaraitotieliikenteessä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye