HUS

Hoitoon on hakeuduttava myös koronaepidemian aikana – hyödyt suurempia kuin sairastumisriski

Jaa
Pelko koronavirustartunnasta näkyy HUSissa. Vakavien sairauksien hoitoon hakeutujien määrä on puolittunut Meilahden neurologian päivystyksessä.

Ohimenevän aivoverenkiertohäiriön eli TIA-kohtauksen saaneiden potilaiden määrä Meilahden neurologian päivystyksessä on laskenut koronaepidemian aikana puoleen tavallisesta luvusta. TIA-kohtaus diagnosoidaan noin 4 000 suomalaisella vuosittain.

Kohtauksen saaneen tulee hakeutua päivystykseen välittömästi, vaikka oireet menisivätkin ohi, koska joka kymmenes TIA-potilas saa aivoinfarktin viikon kuluessa, ja joka kahdeskymmenes ensimmäisen vuorokauden kuluessa. Päivittäin keskimäärin 68 suomalaista saa aivoverenkiertohäiriön, ja siihen kuolee keskimäärin 12 henkilöä päivässä.

”Ihmisten tulee uskaltautua hoitoon ja tutkimuksiin myös koronaepidemian aikana. Hyödyt hoitoon hakeutumisesta ovat suurempia kuin riski sairastua koronavirukseen”, sanoo HUSin Neurokeskuksen hallinnollinen ylilääkäri Sami Curtze.

Aivoverenkiertohäiriöissä akuuttivaiheen hoitomuodot ja kohdennettu uusintatapahtumien estolääkitys ovat kehittyneet merkittävästi. Tämä pelastaa ihmishenkiä ja kohentaa sairastuneiden elämänlaatua. Nopea hoitoon pääsy ja oireiden pikainen syyn selvittäminen ovat hoidon tuloksen kannalta erittäin tärkeitä.


Lisätiedot


Hallinnollinen ylilääkäri Sami Curtze
p. 050 466 1779
sami.curtze@hus.fi

Osastonylilääkäri Daniel Strbian, neurologian päivystys
p. 050 427 0120
daniel.strbian@hus.fi

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

HUS
HUS
Stenbäckinkatu 9, PL 100
00029 HUS

http://www.hus.fi

HUS Helsingin yliopistollisessa sairaalassa saa vuosittain hoitoa noin 680 000 potilasta. HUSissa työskentelee lähes 27 000 ammattilaista kaikkien potilaiden parhaaksi. Vastuullamme on 24 jäsenkunnan asukkaiden erikoissairaanhoito. Lisäksi meille on keskitetty valtakunnallisesti useiden harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito.

HUS on Suomen suurin terveydenhuoltoalan toimija ja maan toiseksi suurin työnantaja. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HUS

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye