Vantaan ja Keravan hyvinvointialue

Hoivakotipaikkoihin saadaan lisää joustavuutta uudella hyvinvointialueella

Jaa

Hoivakotipaikkojen puutteesta on käyty paljon julkista keskustelua, sillä paikkoja ei heti riitä kaikille tarvitseville. Vantaan ja Keravan hyvinvointialue käynnisti toimintansa vuoden alussa. Muutos tuo lisää joustavuutta myös hoivakotipaikkoihin.

Aikaisemmin tehostun palveluasumisen paikat, eli hoivakotipaikat olivat kuntakohtaisia. 1.1.2023 palvelujen järjestämisvastuu siirtyi Vantaan ja Keravan kaupungeilta Vantaan ja Keravan hyvinvointialueelle. Hyvinvointialueella alueen asukkaista huolehditaan asuinpaikasta riippumatta kiireellisyyden ja hoidon tarpeen mukaan.

”Laajempi alue mahdollistaa meille erityisesti heikoimmassa asemassa olevista huolehtimisen aiempaa paremmin. Asukkaita on enemmän, mutta samoin hoivakotipaikkoja. Laajempi alue tuo lisää joustavuutta”, nimike Aila Halonen kertoo.

Hoivakotipaikkoja jaetaan kiireellisyyden ja hoidon tarpeen perusteella

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella ympärivuorokautisen palveluasumisen hoivakotipaikkaa odottaa tällä hetkellä 141 asiakasta. Hoivakotipaikan saamiseen vaikuttaa ensinnäkin asiakkaan tilanteen kiireellisyys. Tällainen tilanne, jossa asiakkaalle pitää turvata nopeammalla aikataululla hoivakotipaikka voi syntyä esimerkiksi henkilön pitkälle edenneen muistisairauden takia.

Osa asiakkaista tarvitsee hoivakotipaikan, mutta ei kiireellisesti. Tällöin lain mukaan henkilön tulee saada hoivakotipaikka kolmen kuukauden sisällä. Myös jonotusaikana hyvinvointialueella on huolehtimisvelvollisuus, eli on varmistettava, että asiakas pärjää paikkaa odottaessaan esimerkiksi kotiympäristössä sinne vietävien palveluiden turvin.

Lisäksi päivystyksestä ja erikoissairaanhoidosta ohjataan potilaita hoivakotipaikoille. Jos hoitoketju ei toimi, terveydenhuollon palvelut menevät nopeasti tukkoon.

Mikäli asiakkaalla tai omaisella on huoli kotona pärjäämisestä, on tärkeää olla yhteydessä asiakasta jo hoitavaan tahoon, kuten kotihoitoon tai jos hoitavaa tahoa ei ole niin Seniorineuvontaan seniorineuvonta@vakehyva.fi p. 09 41916000 (arkisin klo 9-15). Asiakkaat, joille on jo tehty ympärivuorokautisen palveluasumisen päätös ja odottavat palvelua saavat päätöksen mukana saatekirjeen, jossa kerrotaan asumisenjärjestämisen yhteystiedot. Asumisen järjestämiseen on tärkeää olla yhteydessä tilanteen muuttuessa p. 09 41916020 (arkisin klo 9-15)

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Vantaan ja Keravan hyvinvointialue



Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vantaan ja Keravan hyvinvointialue

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme