HOK-Elanto

HOK-Elannolta merkittävä investointi legendaariseen Sokoksen taloon – Uusi ravintolaperhe avautuu Helsingin parhaalle paikalle

Jaa
Happy Farmer -ravintolaperhe käyttää muun muassa Sokoksen alakerran S-marketin hävikkiraaka-aineita ruokiensa valmistuksessa. Ensimmäisessä vaiheessa tiloihin aukeaa 6. elokuuta Coffee Bar & Wine sekä Kitchen & Bakery. Ensi vuoden alussa Happy Farmer -perhe laajenee vielä uudella ravintolalla, joka avautuu nykyisen Casa Largon tiloihin.

Uusi ravintolaperhe uudistaa koko Sokoksen kulman ravintolatoiminnan ja aloittaa uudenlaisen yhteistyön alakerran uudistetun S-marketin kanssa hyödyntäen annoksissaan kaupan ruokahävikkiä.

”Ruokahävikin vähentäminen on yhä tärkeämmässä roolissa tänä päivänä ja Happy Farmer on HOK-Elannolta merkittävä uusi avaus toimia entistä vastuullisemmin muuttuvassa maailmassa. Yhdistämällä osaamistamme niin kaupan alalla kuin ravintoloissakin voimme tarjota kuluttajille uuden, vastuullisemman vaihtoehdon. Ja tietysti hyvää ruokaa”, kertoo HOK-Elannon ravintolatoimen johtaja Henriikka Puolanne.

”Konseptia on mahdollisuus hyödyntää myös muissa ravintoloissa ja kaupoissa, kun saamme kokemuksia. Olemme nyt jo tehneet paljon ruokahävikin vähentämiseen kaikissa ravintoloissamme ja opimme varmasti jälleen uusia asioita. Happy Farmerissa yhdistyvät vastuullisen kuluttamisen sekä terveyden ja hyvinvoinnin megatrendit. Esimerkiksi kasvikset ovat menussa keskiössä, valinnanmahdollisuuksiin on panostettu ja jokainen voi koostaa itselleen parhaimman kokonaisuuden”, hän jatkaa.

Parhaimpia paikkoja ravintolalle

Happy Farmer avautuu Sokoksen talossa, joka on keskeisimpiä paikkoja Helsingissä. Happy Farmer Coffee Bar & Wine sekä Kitchen & Bakeryn lisäksi alkuvuodesta 2021 avataan myös ruokaravintola nykyisen Casa Largon tiloihin. Casa Largo palvelee kuitenkin vielä loppuvuoden normaalisti.

Happy Farmer tulee olemaan ravintolaperhe, josta asiakas saa ruokaa niin aamupalalle, lounaalle, päivälliselle kuin iltamyöhällekin. HOK-Elannossa nähdään vahvasti, että tämän tyyppinen konsepti on tätä päivää ja merkittävä valtti kilpaillulla alalla pärjäämisessä.

”Aika ei ole enää yhden ateria-ajan ravintoloiden puolella, vaan on toimittava aamuvarhaisesta yömyöhään. Sokoksen talo rautatieaseman vieressä on yksi parhaimpia liikepaikkoja Helsingissä”, Puolanne toteaa.

Korona löi ravintola-alaa – mutta nyt on aika investoida

Koronaviruksen aiheuttama kriisi koetteli ravintola-alaa kovalla kädellä keväällä, mutta tilanne on kesäksi helpottunut. HOK-Elanto näkee ajan olevan kuitenkin nyt hyvä merkittävälle investoinnille.

”Tämä on ollut varsin poikkeuksellinen vuosi ja ravintola-ala on kokenut kovia koronatilanteessa. Poikkeusajan jälkeinen aika on kuitenkin osoittanut, kuinka ihmiset kaipaavat hyvää ruokaa, juomaa ja kohtaamisia. Uskomme vahvasti, että Happy Farmerin sanoma uudenlaisena ravintolana innostaa ja kiinnostaa”, Puolanne kertoo.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Henriikka Puolanne, toimialajohtaja, ravintolat, HOK-Elanto, henriikka.puolanne(at)sok.fi, puh. 010 766 0642

Kuvat

Lataa
Henriikka Puolanne Kuva: Lari Lappalainen
Henriikka Puolanne Kuva: Lari Lappalainen
Lataa
Happy Farmer, keittiöpäällikkö Jussi Kuuluvainen, kuva: Tuukka Mielonen
Happy Farmer, keittiöpäällikkö Jussi Kuuluvainen, kuva: Tuukka Mielonen
Lataa

Tietoja julkaisijasta

HOK-Elanto
HOK-Elanto
Tripla Workery West Firdonkatu 2 T 111
00520 Helsinki

010 76 600http://www.hok-elanto.fi

S-ryhmän suurin osuuskauppa HOK-Elanto on yli 660 000 asiakasomistajan oma osuuskauppa, jonka liikevaihto vuonna 2022 oli 2,4 miljardia euroa. HOK-Elannossa työskentelee yli 6 700 henkeä, ja osuuskaupan monipuolisia palveluita käyttää vuosittain yli 150 miljoonaa asiakasta Espoossa, Helsingissä, Hyvinkäällä, Järvenpäässä, Keravalla, Mäntsälässä, Nurmijärvellä, Tuusulassa ja Vantaalla.

Kun kaikki Alepat, S-marketit, Prismat, Food Market Herkut, ravintolat, ABC-asemat ja latauspisteet, Sokokset ja Sokos Emotion -myymälät, Hautaus- ja lakipalvelupisteet sekä Omistajapalvelupisteet lasketaan yhteen, toimipaikkoja HOK-Elannolla on yli 400.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HOK-Elanto

HOK-Elanto Liiketoiminta Oy:n Alepa-ketjun muutosneuvottelut ovat päättyneet27.3.2024 15:00:00 EET | Tiedote

HOK-Elanto Liiketoiminta Oy on saanut päätökseen tammikuussa alkaneet muutosneuvottelut. Muutosneuvottelut koskivat Alepa-ketjun myymäläpäälliköitä. Muutosneuvottelut käytiin toimintojen uudelleenorganisoimistarpeesta johtuvista syistä. Myymäläpäällikkötehtävien alkuperäinen vähennystarve muutosneuvotteluesityksessä oli 65. Neuvottelujen aikana suunnitelma tarkentui henkilöstöltä tulleiden hyvien ratkaisuehdotusten mukaisesti siten, että lopullinen vähennystarve myymäläpäällikkötehtävistä on 52. Kaikille päättyvistä tehtävistä irtisanotuille on tarjottu muita työtehtäviä HOK-Elannon palveluksesta. Muutoksella ei ole vaikutusta Alepa-myymälöiden lukumäärään. Lähikaupan rooli asiakkaiden arjessa on murroksessa. HOK-Elannon tavoitteena on uudistaa Alepa-ketjua strategiansa mukaisesti vastaamaan yhä vahvemmin muuttuvaan kuluttajakäyttäytymiseen, ja varmistaa edellytykset tulevaisuuden menestykselliseen liiketoimintaan. Muutosneuvotteluilla haettiin Alepalle yhtenäisempää ja tehokkaampaa jo

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye