HOK-Elanto

HOK-Elannon alkuvuosi 2020: RUOKAKAUPPA MENESTYI, INVESTOINNIT KASVOIVAT, TÖITÄ RIITTI KAIKILLE – RAVINTOLAT PYSÄHTYIVÄT JA SÖIVÄT TULOKSEN

Jaa
Marketkaupan kasvu oli 8,3 prosenttia. Ravintoloiden ja tavaratalojen henkilökuntaa siirtyi koronaepidemian alkaessa töihin kauppoihin. Osuuskauppavaaleissa valittiin 60-jäseninen edustajisto vuosiksi 2020-24. Investoinnit olivat alkuvuonna 47,2 M€ (edellisvuonna samaan aikaan 21,4 M€).

Uusia palveluita

HOK-Elanto avasi alkuvuonna Prisman Herttoniemeen, S-marketin Koivuhakaan, Alepat Keilaniemeen, Etelä-Haagaan ja Malmille Teerisuontielle sekä ABC Pesukadun Nihtisiltaan ja Fafa´s-ravintolan Herttoniemeen.

S-market-ketjun uudistus eteni suunnitelmien mukaan ja kevään ja alkukesän aikana remontoitiin 11
S-marketia. Alkuvuoden remontti-investointi oli noin 13 miljoonaa euroa. Koko ketju uudistetaan vuoden 2021 loppuun mennessä.

Verkkokauppa kasvatti suosiotaan kevään poikkeusoloissa. Ruoan verkkokauppa tuplaantui, kapasiteettia lisättiin ja toimitusalue laajeni kattamaan lähes koko toimialueen.

HOK-Elanto oli mukana Helsingin kaupungin ja seurakuntien yhdessä toteuttamassa Helsinki-apu -palvelussa, joka tarjosi yli 70-vuotiaille kaupunkilaisille keskustelutukea sekä asiointiapua kauppaan ja apteekkiin. Palvelu päättyi kesäkuussa, mutta HOK-Elanto jatkaa kauppapalvelua Helsinki-avun asiakkaille normaalina Alepa Kauppakassin toimintana. Korona-aika osoitti tarpeen poikkeusaikojen ja esimerkiksi erityisryhmien ruokahuollolle, ja tätä kehitystyötä jatketaan. Yhteistyökokeilu seitsemän Alepan ja verkkoalusta Woltin nopean kuljetuspalvelun kanssa on meneillään.

HOK-Elanto tarjoaa vuoden 2020 lopussa palveluita omistajilleen yhteensä 340 marketissa, tavaratalossa, ravintolassa, autopesu- ja polttonesteasemalla sekä hautaus- ja lakipalveluiden toimipaikassa. Verkkokauppa ja digipalvelut täydentävät osaltaan tarjontaa.

Töitä riitti kaikille hok-elantolaisille

HOK-Elanto sulki ravintolansa maaliskuun puolessa välissä koronan takia.Ketään ei lomautettu tai irtisanottu, vaan henkilökunta työllistyi market- ja verkkokaupan yksiköihin, kunnes ravintoloita alettiin taas kesäkuussa hallitusti avata. Ravintolat alkoivat huhtikuussa tarjota annoksia kotiin kuljetettuina syökotona.fi -palvelun kautta.

Vakituisen henkilökunnan määrä oli 6 096 (5 895), mikä oli 201 henkilöä enemmän kuin samaan aikaan vuosi sitten. Kasvun taustalla oli uusien toimipaikkojen avaaminen. Kokoaikaisen henkilöstön osuus oli kauden lopussa 46 %. Kesätöitä HOK-Elanto tarjosi noin 1 000 nuorelle.

Osuuskaupasta monipuolisia omistajahyötyjä

HOK-Elantoon liittyi vuoden 2020 ensimmäisellä puoliskolla 11 199 uutta asiakasomistajaa. Kauden lopussa heitä oli 642 216 eli 79 % toimialueen yhdeksän kunnan kotitalouksista. HOK-Elannon asiakasomistajat ostivat alkuvuonna Bonusta kerryttäviä tuotteita ja palveluja yli miljardilla eurolla HOK-Elannosta, S-ryhmästä ja S-ryhmän yhteistyökumppaneilta.

- Osuustoiminta piti pintansa, asiakkaat lisäsivät ostojaan, mikä näkyy suurempana omistajahyötynä. Teimme vastuullisia toimia koronaepidemian hidastamiseksi heti alkuvaiheessa, osin ”etunojassa”. Satsasimme henkilökunnan ja asiakkaiden turvallisuuteen, opasteisiin, suojavälineisiin, tehostettuun siivoukseen, poistimme irtomyyntituotteet, lisäsimme verkkokaupan kapasiteettia ja muokkasimme aukioloaikoja. Näitä asiakkaat selvästi arvostivat, HOK-Elannon toimitusjohtaja Veli-Matti Liimatainen toteaa.

Kilpailukykyisillä hinnoilla, tuote- ja palvelueduilla sekä maksuttomilla peruspankkipalveluilla kasvatetaan omistajahyötyjä. Maksetun Bonuksen määrä kasvoi 11 prosenttia. Jo lähes neljännes ostoista maksetaan S-pankin kortilla, mikä nosti maksettua maksutapaetua 12 prosenttia.

Ylin päättävä elin valittiin vaaleilla

HOK-Elannon edustajiston vaaleissa valittiin Suomen laajimmin omistetun yrityksen ylin päättävä elin vuosiksi 2020-24. HOK-Elannon edustajiston vaaleissa 26.3.-6.4.2020 äänesti kaikkiaan 121 002 asiakasomistajaa, ja äänestysaktiivisuus oli 19,3 prosenttia. Netin kautta äänesti 66 251 jäsentä eli 54,8 prosenttia äänestäneistä (edellisissä vaaleissa netin kautta äänesti 46,3 %). Osuuskaupan 60-jäsenisen edustajiston toimikausi on neljä vuotta. Uusia edustajiston jäseniä on valittujen joukossa 24 (25), joista osa on ollut mukana varaedustajina aiemmin. Edustajistoon valittiin 35 (32) naista ja 25 (28) miestä.

Korona nakersi ravintoloita, tavarataloja ja polttonestekauppaa

Alkuvuoden 2020 liikevaihto oli 1 063,2 miljoonaa euroa, jossa kasvua edellisvuoteen oli 2,3 prosenttia. Liikevaihto kasvoi marketkaupassa 8,3 prosenttia. Koronaepidemian vuoksi muut toimialat menettivät liikevaihtoaan: tavaratalokauppa -23,1 prosenttia, ravintolaliiketoiminta -55,4 prosenttia sekä polttoneste- ja autonpesukauppa -16,1 prosenttia.

HOK-Elannon alkuvuoden tulos ennen veroja oli -14,7 milj. euroa, kun se edellisenä vuonna oli 36,5 M€. Tuloksen heikkeneminen johtui pääosin sijoitussalkun arvon laskusta 337 miljoonaan euroon sekä koronaepidemian vaikutuksesta ravintola- ja tavaratalokauppaan.

Konsernin maksuvalmius on hyvä. Likvidit sijoitukset ja rahavarat 30.6.2020 olivat 362,2 miljoonaa euroa (edellisenä vuonna 392,2 M€). Omavaraisuusaste oli 78,3 prosenttia (77,6 %).

Investoinnit jatkuvat

HOK-Elanto investoi syksyn aikana verkostonsa kehittämiseen noin 50 miljoonaa euroa, mikä nostaa koko vuoden investoinnit lähes 100 miljoonaan. Väestön kasvu pääkaupunkiseudulla lisää kysyntää.
- Jatkamme voimakasta investointiohjelmaa tulevina vuosina niin myymäläverkostoon kuin digipalveluihin, Liimatainen sanoo.

Uusia Alepoita avataan syksyn aikana kaksi: Malmin Nova -kauppakeskukseen ja Ruskeasuolle. Helsingin Sokoksen yhteyteen avattiin elokuun ensimmäisellä viikolla Happy Farmer -ravintolakokonaisuuden ensimmäiset yksiköt. Kokonaisuuden kolmas ravintola avataan nykyisen Casa Largon tilalle ensi vuoden alussa.

HOK-Elannon tukitoiminnot ja ketjuohjaukset muuttivat Pasilaan Triplan Workery West toimistorakennukseen elokuussa alussa.



Yhteyshenkilöt

Toimitusjohtaja Veli-Matti Liimatainen, p. 010 76 60700
Talousjohtaja Laura Oja, p. 010 76 60300
etunimi.sukunimi@sok.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

HOK-Elanto
HOK-Elanto
Tripla Workery West Firdonkatu 2 T 111
00520 Helsinki

010 76 600http://www.hok-elanto.fi

S-ryhmän suurin osuuskauppa HOK-Elanto on yli 660 000 asiakasomistajan oma osuuskauppa, jonka liikevaihto vuonna 2022 oli 2,4 miljardia euroa. HOK-Elannossa työskentelee yli 6 700 henkeä, ja osuuskaupan monipuolisia palveluita käyttää vuosittain yli 150 miljoonaa asiakasta Espoossa, Helsingissä, Hyvinkäällä, Järvenpäässä, Keravalla, Mäntsälässä, Nurmijärvellä, Tuusulassa ja Vantaalla.

Kun kaikki Alepat, S-marketit, Prismat, Food Market Herkut, ravintolat, ABC-asemat ja latauspisteet, Sokokset ja Sokos Emotion -myymälät, Hautaus- ja lakipalvelupisteet sekä Omistajapalvelupisteet lasketaan yhteen, toimipaikkoja HOK-Elannolla on yli 400.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HOK-Elanto

HOK-Elanto Liiketoiminta Oy:n Alepa-ketjun muutosneuvottelut ovat päättyneet27.3.2024 15:00:00 EET | Tiedote

HOK-Elanto Liiketoiminta Oy on saanut päätökseen tammikuussa alkaneet muutosneuvottelut. Muutosneuvottelut koskivat Alepa-ketjun myymäläpäälliköitä. Muutosneuvottelut käytiin toimintojen uudelleenorganisoimistarpeesta johtuvista syistä. Myymäläpäällikkötehtävien alkuperäinen vähennystarve muutosneuvotteluesityksessä oli 65. Neuvottelujen aikana suunnitelma tarkentui henkilöstöltä tulleiden hyvien ratkaisuehdotusten mukaisesti siten, että lopullinen vähennystarve myymäläpäällikkötehtävistä on 52. Kaikille päättyvistä tehtävistä irtisanotuille on tarjottu muita työtehtäviä HOK-Elannon palveluksesta. Muutoksella ei ole vaikutusta Alepa-myymälöiden lukumäärään. Lähikaupan rooli asiakkaiden arjessa on murroksessa. HOK-Elannon tavoitteena on uudistaa Alepa-ketjua strategiansa mukaisesti vastaamaan yhä vahvemmin muuttuvaan kuluttajakäyttäytymiseen, ja varmistaa edellytykset tulevaisuuden menestykselliseen liiketoimintaan. Muutosneuvotteluilla haettiin Alepalle yhtenäisempää ja tehokkaampaa jo

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye