HOK-Elanto

HOK-Elannon vuosi 2020: ennätysbonukset asiakasomistajille, työtyytyväisyys huipussaan

Jaa
HOK-Elannon asiakasomistajille maksettiin vuonna 2020 historian suurimmat Bonukset. Bonuksia maksettiin kaikkiaan yli 73 miljoonalla eurolla – yli 8,6 miljoonaa euroa enemmän kuin vuonna 2019. HOK-Elanto jatkoi myös suuria ja pitkäjänteisiä investointejaan palveluverkostonsa kehittämiseksi sekä keskittyi turvaamaan koko henkilöstölleen työpaikat toimialasta riippumatta. Henkilöstön työtyytyväisyys nousi sekin historiallisen korkeaksi – vaikka koronavuosi oli monin tavoin poikkeuksellinen. Koronakriisi kasvatti HOK-Elannossa päivittäis- ja käyttötavarakaupan myyntiä, mutta ravintolat sekä Helsingin kantakaupungissa sijaitsevat liiketoiminnot kärsivät koronatilanteesta.

Koronakriisi vaikutti HOK-Elannon toimintaan kaksijakoisesti: suuret päivittäis- ja käyttötavarakauppaketjut Prisma, S-market ja Alepa menestyivät hyvin, mutta koronapandemiasta pahoin kärsivien Helsingin kantakaupungissa sijaitsevien liiketoimintojen ja ravintolatoimialan haasteet söivät liiketoiminnan tulosta. Lisäksi sijoitussalkun arvon aiempaa vuotta heikompi arvonkehitys näkyi tuloksessa. HOK-Elannon liikevaihto kasvoi vuonna 2020 edellisvuodesta 1,9 prosenttia 2,2 miljardiin euroon ja tulos ennen veroja laski edellisvuoden 47,0 miljoonasta eurosta 8,2 miljoonaan euroon. Päivittäistavarakaupan markkinajohtajana ja yhtenä Suomen suurimmista ravintola-alan toimijoista HOK-Elannolla on 213 kaupan alan toimipaikkaa ja 80 ravintola-alan toimipaikkaa.  

- Korona on vaikuttanut HOK-Elannon Helsingin ydinkeskustan alueella sijaitseviin liiketoimintoihin erittäin negatiivisesti, eikä tilanne valitettavasti tule juuri paranemaan ennen koronatilanteen helpottumista. Helsingin keskustan elinvoimaisesta tulevaisuudesta huolehtiminen tulee vaatimaan eri tahojen yhteistä kehitystyötä ja ponnisteluja, sanoo HOK-Elannon toimitusjohtaja Veli-Matti Liimatainen

Maaliskuusta 2020 alkaen HOK-Elannon kaikissa toimipaikoissa on tehty runsaasti toimenpiteitä, jotta niissä olisi turvallista työskennellä ja asioida. Käsidesiin, kasvosuojaimiin, suojaplekseihin, opasteisiin, puhtaanapitoon ja muihin koronan ehkäisytoimiin käytettiin HOK-Elannossa vuonna 2020 arviolta yli 3,2 miljoonaa euroa.  

- Koronan aiheuttama poikkeustilanne on vaatinut meiltä koronaturvallisuuteen liittyviä lisätöitä, jaksamista ja tarkkuutta. Henkilökuntamme ansaitsee suuren kiitoksen siitä joustavuudesta, asenteesta ja tunnollisuudesta, jolla he ovat suhtautuneet poikkeustilanteeseen ja sen aiheuttamiin muutoksiin, sanoo Liimatainen. 

HOK-Elanto maksoi kiitoksena erikoisen vuoden ponnisteluista kauppa- ja ravintolahenkilökunnalle kannustinpalkkioita yhteensä 2 miljoonan euron arvosta.

Henkilöstön työtyytyväisyys huipussaan 

HOK-Elanto mittaa vuosittaisella tutkimuksella henkilöstönsä viihtymistä, työilmapiiriä ja tyytyväisyyttä johtamiseen ja esimiestyöhön. Vuonna 2020 tutkimuksen vastausprosentti oli koko HOK-Elannossa ennätykselliset yli 95 %. Henkilöstötutkimuksen tulosten perusteella hok-elantolaisten kokonaistyytyväisyys työpaikkaansa on korkea ja sekä esimiestyö että kriisitilanteen johtaminen onnistuivat haastavana vuonna hyvin.

- Korkea tyytyväisyys kertoo, että HOK-Elannossa on tehty oikeita ja henkilökunnan arvostamia asioita, vaikka koronavuosi 2020 oli monin tavoin poikkeuksellinen. Saimme henkilöstöltämme hyvän arvosanan myös siitä, että HOK-Elannossa kohdellaan työntekijöitä reilusti ja tasapuolisesti, Liimatainen iloitsee.

Ruoan verkkokauppa ja kauppojen työvoiman tarve kasvoivat merkittävästi

Poikkeuksellinen koronavuosi liki 2,5-kertaisti ruoan verkkokaupan myynnin HOK-Elannossa vuoteen 2019 verrattuna. Ruoan verkkokaupan myynti on verrattavissa seitsemän keskikokoisen S-marketin tai kahden Prisman vuosimyyntiin. HOK-Elanto vastasi kysynnän kasvuun monin keinoin muun muassa laajentamalla Prisman kotiinkuljetuspalvelun koko pääkaupunkiseudun kattavaksi, avaamalla ruoan verkkokaupan noutopisteen jokaiseen Prismaan ja laajentamalla ruuan verkkokaupan verkostoa 12 uuteen S-markettiin. Lisäksi avattiin kokonaan uusi ruoan verkkokauppa Food Market Herkulle. 

Työvoiman tarve kaupoissa kasvoi keväällä rajusti sekä ruoan verkkokauppapalveluiden vauhdittumisen että koronan myötä kasvaneen päivittäis- ja käyttötavaramyynnin takia. HOK-Elanto palkkasikin viime vuonna ainoastaan kauppoihin satoja uusia työntekijöitä ja sen lisäksi HOK-Elanto työllisti myös ravintoloissaan työskennelleet lähes 800 henkeä ruokakauppoihinsa ravintoloiden sulkeuduttua keväällä koronan takia. 

- Ravintolahenkilöstön siirtyminen kauppoihin oli massiivinen ja monimutkainen operaatio, jossa todella testattiin HOK-Elannon ketteryys. Muutamassa päivässä etsimme kaikille korvaavat työpaikat, teimme työvuorolistat täysin uusiksi ja perehdytimme sadat hok-elantolaiset uusiin tehtäviin. Olen todella ylpeä siitä, millaista joustavuutta ja ryhmähenkeä tämän toteuttamisessa nähtiin, Liimatainen sanoo.

Paljon julkisuutta saanut HOK-Elannon ravintolahenkilökunnan työllistyminen kaupan alalle keväällä 2020 palkittiin Vuoden rekrytointitekona Rekrygaalassa 5.11. 

120 miljoonan investoinnit alueen pitkäjänteiseen kehittämiseen

HOK-Elanto jatkoi koronavuodesta huolimatta vahvoja ja pitkäjänteisiä investointejaan palveluidensa kehittämiseksi. Alueen palveluiden kehittämiseen käytettiin vuoden aikana 120 miljoonaa euroa – investoinnit kasvoivat 2,5-kertaisesti vuodesta 2019. HOK-Elanto avasi vuonna 2020 pääkaupunkiseudulle viisi kokonaan uutta Alepaa, joita oli vuoden vaihteessa 121. Lisäksi Herttoniemen Hertsi-ostoskeskukseen avattiin uusi Prisma ja Fafa’s-ravintola, Vantaan Koivuhakaan uusi S-market ja Espoon Nihtisiltaan ABC-pesukatu. S-market-ketjussa on puolestaan käynnissä mittava hanke, jonka aikana HOK-Elannon S-marketit uudistetaan. Uudistushanke alkoi 2020 ja valmista on määrä tulla alkuvuodesta 2022.  

Isoja investointeja tehtiin myös ravintola-alalla. HOK-Elanto osti elokuussa Helsingin kaupungilta Esplanadin puistossa sijaitsevan ravintola Kappelin rakennuksen. Helsingin ravintolatarjontaan tuotiin myös täysin uusi konsepti, kun Helsingin keskustan Sokoksen alakertaan avattiin Sokoksen S-marketin ylijäämäraaka-aineita ruokiensa valmistuksessa hyödyntävä Happy Farmer -ravintola.  

73,2 miljoonaa euroa asiakasomistajabonusta  

HOK-Elannon asiakasomistajat ostivat Bonusta kerryttäviä tuotteita ja palveluja 2,1 miljardilla eurolla HOK-Elannosta, S-ryhmästä ja S-ryhmän yhteistyökumppaneilta. 

- Osuuskaupan tehtävä on tuottaa etuja ja palveluita asiakasomistajilleen. Monipuolisesti osuuskaupan ja sen yhteistyökumppaneiden palveluita käyttävät kotitaloudet hyötyivät rahallisesti yli 1000 euroa vuodessa, Liimatainen toteaa.  

Asiakasomistajia HOK-Elannolla oli joulukuun lopussa 649 040 eli 78 prosenttia toimialueen yhdeksän kunnan kotitalouksista. Bonuksia heille maksettiin yhteensä 73,2 miljoonaa euroa ja maksutapaetua 2,3 miljoonaa euroa. Asiakasomistajille maksetun Bonuksen määrä kasvoi 8,6 miljoonaa euroa edellisvuodesta.

HOK-Elanto hiilinegatiiviseksi vuonna 2025 

HOK-Elanto on sitoutunut osana S-ryhmää Suomen kunnianhimoisimpiin ilmastotavoitteisiin. Vuonna 2020 otettiin jälleen tärkeitä askeleita kohti tavoitteen saavuttamista. HOK-Elannossa energiankäyttö on viimeisen 11 vuoden aikana tehostunut 34 prosenttia ja vuonna 2020 kaikki HOK-Elannon toimipisteissä käytetty sähkö oli päästötöntä. Merkittävin osa sähköstä on tuotettu tuulivoimalla ja lisäksi aurinkovoiman käyttöönottoa on vauhditettu. Aurinkosähköjärjestelmä oli vuonna 2020 käytössä kolmessa myymälässä. HOK-Elanto on lisäksi sitoutunut kierrättämään toiminnastaan syntyvät jätteet 80-prosenttisesti vuoteen 2025 mennessä. Vuoden 2020 aikana kierrätysaste parani edellisvuodesta kahdella prosenttiyksiköllä 76 prosenttiin.

Kehityshankkeet jatkuvat myös vuonna 2021

HOK-Elanto jatkaa vuonna 2021 pitkäjänteistä työtään alueensa palvelutarjonnan kehittämiseksi ja tarjotakseen yhtenä pääkaupunkiseudun suurimmista työllistäjistä työpaikkoja sekä kaupan että ravintola-alan osaajille. Kuluvan vuoden aikana HOK-Elanto tulee avaamaan yhdeksän täysin uutta Alepaa, kolme täysin uutta S-markettia, uuden ravintola Pinon Kaivokadulle Helsingin keskustaan, kaksi uutta ABC-asemaa sekä kehittämään sähköautojen latausverkostoaan. Lisäksi HOK-Elanto tekee paluun historiallisesti merkittävään Hakaniemen tavaratalon rakennukseen, jonne avataan S-market ja Emotion. Myös Prisma-ketjussa tehdään myymälöiden uudistuksia ja olemassa olevien S-markettien valtava uudistushanke jatkuu. HOK-Elanto jatkaa tarkkoja turvatoimiaan koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi ja turvallisen asioinnin ja työssäkäynnin varmistamiseksi.

HOK-Elannon keskeiset luvut 1–12/2020

  • Liikevaihto oli 2,2 miljardia euroa (ed. v. 2,1 mrd euroa). 
  • Tulos ennen veroja oli 8,2 miljoonaa euroa (ed. v. 47,0 M€). 
  • Investoinnit olivat 120 miljoonaa euroa (ed. v. 53 M€). 
  • Omavaraisuusaste oli 76,2 prosenttia (77,1%).
  • HOK-Elantoon liittyi 23 748 uutta asiakasomistajaa (23 000). Vuoden lopussa heitä oli 649 040 taloutta (637 656) eli 77,8% (78,9 %) toimialueen yhdeksän kunnan kotitalouksista. 
  • HOK-Elannon asiakasomistajat saivat Bonusta yhteensä 73,2 miljoonaa euroa (64,6 M€) ja maksutapaetua 2,3 miljoonaa euroa (2,0 M€).  Asiakasomistajille maksetun Bonuksen määrä kasvoi 13 prosenttia ja maksutapaetu 14 prosenttia. 
  • HOK-Elannon asiakasomistajat ostivat Bonusta kerryttäviä tuotteita ja palveluja 2 153 milj. eurolla HOK-Elannosta, S-ryhmästä ja S-ryhmän yhteistyökumppaneilta. HOK-Elannon myynnistä 64,5 prosenttia (62,8 %) suuntautui asiakasomistajille. 
  • HOK-Elannon asiakasomistajan rahallisten hyötyjen määrä kasvoi 5 %, kun otetaan huomioon pankkipalvelut, hintaedut, maksutapaetu ja Bonus. Monipuolisesti osuuskaupan ja sen yhteistyökumppaneiden palveluita käyttävät taloudet hyötyivät rahallisesti yli 1 000 euroa vuodessa. 
  • HOK-Elannon edustajiston vaaleissa 26.3.-6.4.2020 äänesti kaikkiaan 121 002 asiakasomistajaa, ja äänestysaktiivisuus oli 19,3 prosenttia.
  • Henkilöstömäärä oli vuoden lopussa 6 159 (ed. v. 6 029). Määrä on laskettu aktiivisten työsuhteiden mukaan. 
  • HOK-Elannon henkilökunta sai viime vuonna henkilökunta-alennuksia ostoistaan 2,4 miljoonalla eurolla. Kannusteita maksettiin kauppa- ja ravintolahenkilökunnalle 2 miljoonan euron arvosta.  
  • HOK-Elanto työllisti noin 800 kesätyöntekijää. 
  • Toimipaikkojen kokonaislukumäärä oli vuoden lopussa 339 (ed. v. 337). Määrään sisältyy Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Tuusulassa, Keravalla, Järvenpäässä, Mäntsälässä, Nurmijärvellä ja Hyvinkäällä 80 ravintolaa, 14 Prismaa, 60 S-markettia, 121 Alepaa, kolme Food Market Herkkua, kaksi Sokos-tavarataloa ja 12 Emotionia, 33 ABC-liikenneasemaa, Kodin Terra Tuusulassa, laki- ja hautauspalvelut sekä omistajapalvelut.  
  • Vuonna 2020 kaikki HOK-Elannon toimipisteissä käytetty sähkö oli päästötöntä. Merkittävin osa sähköstä on tuotettu tuulivoimalla, minkä ohella aurinkovoiman käyttöönottoa on vauhditettu. Aurinkosähköjärjestelmä on käytössä kolmessa myymälässä.
  • HOK-Elanto on sitoutunut kierrättämään toiminnastaan syntyvät jätteet 80-prosenttisesti vuoteen 2025 mennessä. Vuoden 2020 aikana kierrätysaste parani edellisvuodesta kahdella prosenttiyksiköllä 76 prosenttiin.
  • HOK-Elanto tulee siirtymään kaikkien myymälöidensä kylmälaitteissa luonnollisten kylmäaineiden käyttöön viimeistään vuoteen 2030 menneessä. Vuoden 2020 aikana tehtyjen kylmälaitosinvestointien ansiosta kylmäainevuotojen aiheuttamien ilmastopäästöjen määrä väheni yli 50 % edelliseen vuoteen verrattuna.
  • HOK-Elanto edistää kestävää kaupungistumista sekä asiakkaiden hiilineutraalia liikkumista mahdollistamalla tarjoamalla sähköauton lataamisen 14 toimipisteessään sekä toimimalla kaupunkipyörien pääyhteistyökumppanina Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla. 

Lisätiedot

Toimitusjohtaja Veli-Matti Liimatainen, p. 010 76 60700, etunimi.sukunimi@sok.fi

Tiedotteen taloudelliset tiedot ovat vielä tiedotteen julkaisuhetkellä 18.2.2021 tilintarkastamattomia ennakkotietoja.

Yhteyshenkilöt

Anniina KorpelaViestintäpäällikköHOK-Elanto

Autan mielelläni, kun tarvitset tietoa HOK-Elannon kaupoista, ravintoloista, muista liiketoiminnoista, kuluttajatrendeistä, vastuullisuudesta tai organisaatiosta yleisesti.

Puh:+358 (0) 10 7660 593anniina.korpela@sok.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

HOK-Elanto
HOK-Elanto
Tripla Workery West Firdonkatu 2 T 111
00520 Helsinki

010 76 600http://www.hok-elanto.fi

S-ryhmän suurin osuuskauppa HOK-Elanto on yli 660 000 asiakasomistajan oma osuuskauppa, jonka liikevaihto vuonna 2022 oli 2,4 miljardia euroa. HOK-Elannossa työskentelee yli 6 700 henkeä, ja osuuskaupan monipuolisia palveluita käyttää vuosittain yli 150 miljoonaa asiakasta Espoossa, Helsingissä, Hyvinkäällä, Järvenpäässä, Keravalla, Mäntsälässä, Nurmijärvellä, Tuusulassa ja Vantaalla.

Kun kaikki Alepat, S-marketit, Prismat, Food Market Herkut, ravintolat, ABC-asemat ja latauspisteet, Sokokset ja Sokos Emotion -myymälät, Hautaus- ja lakipalvelupisteet sekä Omistajapalvelupisteet lasketaan yhteen, toimipaikkoja HOK-Elannolla on yli 400.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HOK-Elanto

HOK-Elanto Liiketoiminta Oy:n Alepa-ketjun muutosneuvottelut ovat päättyneet27.3.2024 15:00:00 EET | Tiedote

HOK-Elanto Liiketoiminta Oy on saanut päätökseen tammikuussa alkaneet muutosneuvottelut. Muutosneuvottelut koskivat Alepa-ketjun myymäläpäälliköitä. Muutosneuvottelut käytiin toimintojen uudelleenorganisoimistarpeesta johtuvista syistä. Myymäläpäällikkötehtävien alkuperäinen vähennystarve muutosneuvotteluesityksessä oli 65. Neuvottelujen aikana suunnitelma tarkentui henkilöstöltä tulleiden hyvien ratkaisuehdotusten mukaisesti siten, että lopullinen vähennystarve myymäläpäällikkötehtävistä on 52. Kaikille päättyvistä tehtävistä irtisanotuille on tarjottu muita työtehtäviä HOK-Elannon palveluksesta. Muutoksella ei ole vaikutusta Alepa-myymälöiden lukumäärään. Lähikaupan rooli asiakkaiden arjessa on murroksessa. HOK-Elannon tavoitteena on uudistaa Alepa-ketjua strategiansa mukaisesti vastaamaan yhä vahvemmin muuttuvaan kuluttajakäyttäytymiseen, ja varmistaa edellytykset tulevaisuuden menestykselliseen liiketoimintaan. Muutosneuvotteluilla haettiin Alepalle yhtenäisempää ja tehokkaampaa jo

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye