HOK-Elanto

HOK-Elanto syventää yhteistyötään Woltin kanssa – Emotionin tuotteet kotiovelle alle tunnissa

Jaa
Neljästä HOK-Elannon Emotion-myymälästä voi 24. elokuuta lähtien tilata tuotteita kotiin nopeasti Wolt-sovelluksella. Wolt on alkanut ravintolaruuan lisäksi toimittamaan esimerkiksi päivittäistavaroita, kukkia ja kirjoja, ja Emotion on nyt uusin tulokas valikoimaan.

- Olemme tunnistaneet, että ihmiset haluavat ostaa myös kosmetiikkaa verkosta yhä enemmän, osittain varmaan tämäkin on koronan vaikutusta, HOK-Elannon Emotion-ketjun vetäjä Elina Vaalto toteaa.


Kasvanut kysyntä on pidentänyt toimitusaikoja monilla verkkokaupoilla. Emotion ja Wolt pyrkivätkin tarjoamaan uuden, nopean vaihtoehdon asiakkailleen. ”Wolttaamalla” ostokset saapuvat perille keskimäärin puolessa tunnissa.

- Juhlat illalla tai lähtö mökille parin tunnin kuluttua, etätyöpalaveri vaihteeksi videoneuvotteluna, lahjan ostaminen ylioppilaalle on jäänyt viimetinkaan… aina ei ehdi odottaa verkkokaupan toimitusta, Vaalto maalaa.

Palvelu tuo helpotusta myös lahjasesonkeihin. Esimerkiksi joululahjat voi tilata valmiiksi paketoituina helposti kotisohvalta kotiovelle.

“Olemme todella iloisia, että pääsemme aloittamaan yhteistyön Emotionin kanssa. Vaikka kosmetiikan kotiinkuljetus on meille vielä uutta, on tavoitteemme pohjimmiltaan sama kuin ruoankin kanssa. Haluamme tarjota asiakkaillemme aikaa keskittyä heille tärkeisiin asioihin ja ylittää heidän odotuksensa erinomaisella palvelulla. Toivomme, että voimme tehdä ihmisten arjesta vähän helpompaa”, sanoo Woltin Suomen maajohtaja Henrik Pankakoski.


Valikoiman pääpaino on ihonhoito- ja hiustenhoitotuotteissa sekä kosmetiikan suosituimmissa tuotteissa. Alkuvaiheessa Woltiin avataan noin 200 tuotetta. Aluksi mukana on neljä Emotion-yksikköä: Ainoa Tapiola, Hyvinkää, Redi ja Tripla. Kuljetusmaksu määräytyy etäisyyden mukaan, alhaisimmillaan se on 3,90 euroa.



Yhteyshenkilöt

Emotion ketjupäällikkö Elina Vaalto, p. 010 76 60672
Woltin maajohtaja Henrik Pankakoski, p. 044 4777 498

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

HOK-Elanto
HOK-Elanto
Tripla Workery West Firdonkatu 2 T 111
00520 Helsinki

010 76 600http://www.hok-elanto.fi

S-ryhmän suurin osuuskauppa HOK-Elanto on yli 660 000 asiakasomistajan oma osuuskauppa, jonka liikevaihto vuonna 2022 oli 2,4 miljardia euroa. HOK-Elannossa työskentelee yli 6 700 henkeä, ja osuuskaupan monipuolisia palveluita käyttää vuosittain yli 150 miljoonaa asiakasta Espoossa, Helsingissä, Hyvinkäällä, Järvenpäässä, Keravalla, Mäntsälässä, Nurmijärvellä, Tuusulassa ja Vantaalla.

Kun kaikki Alepat, S-marketit, Prismat, Food Market Herkut, ravintolat, ABC-asemat ja latauspisteet, Sokokset ja Sokos Emotion -myymälät, Hautaus- ja lakipalvelupisteet sekä Omistajapalvelupisteet lasketaan yhteen, toimipaikkoja HOK-Elannolla on yli 400.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HOK-Elanto

HOK-Elanto Liiketoiminta Oy:n Alepa-ketjun muutosneuvottelut ovat päättyneet27.3.2024 15:00:00 EET | Tiedote

HOK-Elanto Liiketoiminta Oy on saanut päätökseen tammikuussa alkaneet muutosneuvottelut. Muutosneuvottelut koskivat Alepa-ketjun myymäläpäälliköitä. Muutosneuvottelut käytiin toimintojen uudelleenorganisoimistarpeesta johtuvista syistä. Myymäläpäällikkötehtävien alkuperäinen vähennystarve muutosneuvotteluesityksessä oli 65. Neuvottelujen aikana suunnitelma tarkentui henkilöstöltä tulleiden hyvien ratkaisuehdotusten mukaisesti siten, että lopullinen vähennystarve myymäläpäällikkötehtävistä on 52. Kaikille päättyvistä tehtävistä irtisanotuille on tarjottu muita työtehtäviä HOK-Elannon palveluksesta. Muutoksella ei ole vaikutusta Alepa-myymälöiden lukumäärään. Lähikaupan rooli asiakkaiden arjessa on murroksessa. HOK-Elannon tavoitteena on uudistaa Alepa-ketjua strategiansa mukaisesti vastaamaan yhä vahvemmin muuttuvaan kuluttajakäyttäytymiseen, ja varmistaa edellytykset tulevaisuuden menestykselliseen liiketoimintaan. Muutosneuvotteluilla haettiin Alepalle yhtenäisempää ja tehokkaampaa jo

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye