HOK-Elanto

HOK-Elanto tarjoaa henkilöstölleen valmennusta mielen ensiaputaidoista

Jaa

HOK-Elanto jatkaa henkilöstönsä hyvinvoinnin edistämiseen tähtäävää ennaltaehkäisevää työtään tuomalla mielen taidot osaksi henkilökuntansa ensiapuvalmiuksia. Henkilökunnan uudistetuissa työturvallisuuden kertauskoulutuksissa sukelletaan perinteisten ensiaputaitojen ja työergonomian ohella mielen hyvinvointiin sekä normalisoidaan mielenterveyden haasteita.

HOK-Elannon organisaatiopsykologi Maija Suokas.
HOK-Elannon organisaatiopsykologi Maija Suokas.

Viime vuosien aikana mielenterveyteen liittyvien sairauspoissaolojen määrä on lisääntynyt työpaikoilla. Erityisesti nuorten kasvava ahdistuneisuus on noussut haasteeksi maailmanlaajuisesti. HOK-Elanto, S-ryhmän suurin alueosuuskauppa, on Suomen ensimmäisiä kaupan alan yrityksiä, joka on tarttunut toimeen muun muassa palkkaamalla oman organisaatiopsykologin. Hänen tehtävänään on tukea henkilöstön hyvinvoinnin kehittämistä sekä tuoda mielenterveysasiat näkyväksi osaksi koko työyhteisön arkea.

Tänä syksynä HOK-Elanto on ryhtynyt tarjoamaan henkilöstölleen valmennusta mielen ensiaputaidoista. Kyseessä on uniikki koulutussessio, jonka suunnittelusta ja toteutuksesta HOK-Elannon oma organisaatiopsykologi Maija Suokas vastaa.

Uudistetuilla koulutuksilla varmistetaan henkilökunnan monipuolinen ensiapuosaaminen

Suurin osa HOK-Elannon työntekijöistä suorittaa työssä aloittaessaan S-ryhmäläisille tarkoitetun Turvapassi-turvallisuuskoulutuksen. Turvapassi pitää sisällään alkusammutus-, ensiapu- ja uhkatilannetietoutta ja käytännön harjoitteita sekä ajankohtaista turvallisuustietoutta liittyen omaan työympäristöön. Hokelantolaiset kertaavat turvallisuuskoulutuksen sisältöjä kolmen vuoden välein ryhmäkoulutuksissa. Vuosittain kertauskoulutuksen suorittaa yhteensä noin 600 hokelantolaista.

Työturvallisuuden kertauskoulutuksissa mielen taitoja ja mielen ensiapua käsitellään Suokkaan koostaman harjoituskirjan johdolla. Koulutusosio muodostuu erilaisista ryhmätehtävistä sekä yhdessä käytävästä keskustelusta.

– Haluamme osallistaa kaikki hokelantolaiset pohtimaan yhdessä mielenterveyteen liittyviä asioita, sillä niin voimme synnyttää avoimempaa keskustelukulttuuria työyhteisöömme. Tähän tarpeeseen HOK-Elannon työturvallisuuskoulutuksen kertauspäivät tarjoavat meille erittäin hyvän alustan, Suokas sanoo.

Mielen taidot rakentavat mielenterveyttä

Työskentely palvelualalla vaatii kykyä sietää kiirettä ja painetta, ja työ voi olla monin tavoin kuormittavaa. Mielenterveyttä, kuten fyysistäkin terveyttä, voidaan kuitenkin vahvistaa mielen taidoilla.

– Mielen taidot ovat niitä arkipäivän keinoja, jotka lisäävät ja vahvistavat mielen hyvinvointia. Samoin kuin esimerkiksi venyttely virkistää kehoa, mieltä voi virkistää tunnetaidoilla, tietoisuustaidoilla ja toimivalla vuorovaikutuksella. Mielen hyvinvoinnin pohjana toimivat yleiset arjen hyvinvointitaidot, kuten riittävä uni, ravinto, liikkuminen, ihmissuhteet, työ sekä harrastukset. Mielen ensiapua voi luonnollisesti tarjota myös toiselle huomioimalla hänet, ottamalla huolen puheeksi, tarjoamalla tukea tai kannustamalla avun piiriin, Suokas kertoo.

Esihenkilöiden valmiudet ovat avainasemassa mielenterveyspoissaolojen ennaltaehkäisyssä

Henkilöstön mielen taitojen vahvistamisen lisäksi HOK-Elanto panostaa esihenkilöiden mielen hyvinvoinnin johtamisosaamisen sekä heidän voimavarojensa vahvistamiseen. Avoimemman kulttuurin ja osaamisen kehittämisen rinnalla koko henkilöstöllä on tarvittaessa tukenaan hyvät työterveyden palvelut lyhytpsykoterapiasta lähtien, jos mieli kaipaa hoitoa.

– Olemme pääkaupunkiseudun suuri työllistäjä 6500-henkisellä organisaatiollamme. Lisäksi reilu kolmannes kaupoissa ja ravintoloissa työskentelevästä henkilökunnastamme on alle 30-vuotiaita, jotka ovat usein joko ensimmäisessä työpaikassaan, opiskelevat töiden ohella tai asuvat ensikertaa omillaan. Meillä on työnantajana tärkeä tehtävä tarjota monipuolisia ja ennaltaehkäiseviä keinoja jokaisen oman hyvinvoinnin tueksi, HOK-Elannon työhyvinvointipäällikkö Marja Kuusisto sanoo.

– Pitkällä tähtäimellä tavoitteenamme on rakentaa työyhteisöömme luottamuksen ilmapiiriä, jossa mielen voinnista voidaan puhua avoimesti ja siten saada tarvittavaa tukea jo mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, Kuusisto jatkaa.

Osoituksena sitoutumisesta henkilöstön mielenterveyden edistämiseen MIELI ry myönsi keväällä 2022 HOK-Elannolle Hyvän mielen työpaikka® -tunnustuksen. Merkin saaminen edellyttää, että mielenterveyden edistämistä johdetaan suunnitelmallisesti, työpaikan arkikäytännöt tukevat mielenterveyttä ja työntekijöiden mielenterveyttä pystytään tukemaan erilaisissa elämäntilanteissa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

HOK-Elannon organisaatiopsykologi Maija Suokas.
HOK-Elannon organisaatiopsykologi Maija Suokas.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

HOK-Elanto
HOK-Elanto
Tripla Workery West Firdonkatu 2 T 111
00520 Helsinki

010 76 600http://www.hok-elanto.fi

HOK-Elanto on S-ryhmän suurin alueosuuskauppa, jonka omistavat sen yli 650 000 asiakasomistajataloutta. Vuosittainen liikevaihtomme on yli 2 miljardia euroa ja meillä työskentelee noin 6 500 hok-elantolaista.

HOK-Elanto tuottaa etuja ja palveluja pääkaupunkiseudun ja lähialueiden asukkaille. Toimialueemme kattaa Espoon, Helsingin, Hyvinkään, Järvenpään, Keravan, Mäntsälän, Nurmijärven, Tuusulan ja Vantaan. Marketteja, tavarataloja, ravintoloita, liikenneasemia ja muita toimipaikkoja alueellamme on yli 360. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HOK-Elanto

Kohta kuumenevat blinipannut, talven odotettu ruokasesonki käynnistyy helsinkiläisravintoloissa 10. tammikuuta3.1.2023 09:00:00 EET | Tiedote

Ruokavuosi käynnistyy perinteisesti talven klassikkoherkuilla; valurautapannuissa paistetuilla blineillä. Helsinkiläisravintoloissa Kappeli, Salve, Vltava ja Zetor blinejä nautitaan 10. tammikuuta 2023 alkaen. Lisukevalikoima siianmäteineen ja sienisalaatteineen koostuu asiakkaiden suosikeista, erikoisuutena esiin nousee tsekkiläisravintola Vltavan tarjoilema villisikamousse. Pöytävarauksia blini-illallisille aletaan ravintoloiden mukaan tehdä heti vuoden alusta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme