HSL Helsingin seudun liikenne

HSL ja VR allekirjoittivat sopimuksen lähijunaliikenteestä – uusi sopimus voimaan kesäkuussa 2021

Jaa

HSL ja VR ovat allekirjoittaneet kymmenvuotisen sopimuksen Helsingin seudun lähijunaliikenteestä. Uuden sopimuksen mukainen liikenne alkaa kesäkuussa 2021. VR voitti HSL:n järjestämän kilpailun Helsingin seudun lähijunien liikennöinnistä ja kunnossapidosta toukokuussa.

”Kilpailutus täytti tavoitteemme: voimme tarjota asiakkaillemme yhä laadukkaampaa junaliikennettä, ja saamme liikenteestä myös merkittäviä säästöjä”, HSL:n toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi sanoo.

Kilpailutuksen voittanut VR on ajanut Helsingin seudun lähijunia tähänkin asti – niin pitkään kuin niitä on ollut olemassa.

VR:n lähiliikenteessä työskentelee yhteensä noin 600 rautateiden ammattilaista. HSL-lähijunavuoroja ajetaan päivässä yli 700 ja matkoja tehdään yli 70 miljoonaa vuodessa. Pääkaupunkiseudun HSL-liikenteen lisäksi VR operoi Suomessa omaa lähijunaliikennettä Lahden ja Tampereen suuntiin sekä kaukojunaliikennettä. VR vastaa myös Tampereen raitiotien tulevasta operoinnista ja Pohjolan Liikenteen bussiliikenteestä.

”Olemme todella iloisia, että voitettuamme kilpailutuksen jatkamme HSL-lähijunien operointia ja pitkää yhteistyötämme HSL:n kanssa. Teimme voiton eteen paljon töitä ja olemme uudistaneet toimintaamme merkittävästi. Uudella sopimuskaudella keskitymme operoimaan liikennettä turvallisesti, luotettavasti ja laadukkaasti”, kertoo VR Groupin toimitusjohtaja Rolf Jansson.

”Asiakkaille näkyviä muutoksia ovat muun muassa uudistuva asiakaspalvelumallimme junissa ja laitureilla sekä tehokkaampi junien siivoustoiminta. Olemme sitoutuneet tuottamaan lähijunien asiakkaille entistä sujuvampia, mukavampia ja toimivampia arjen matkoja.”

Uuden sopimuksen myötä HSL:llä on nyt liikenteen tilaajana aiempaa suurempi vastuu muun muassa junaliikenteen palvelutasosta ja matkustajainformaatiosta. Junaliikenteestä tulee yhä kiinteämpi osa HSL:n muuta liikennettä.

Uusi sopimus koskee junien liikennöinnin lisäksi myös niiden kunnossapitoa. Kunnossapidosta huolehtii VR Yhtymän tytäryhtiö, VR FleetCare. HSL tarjoaa VR:lle liikenteessä ajettavat junat, jotka se on vuokrannut Pääkaupunkiseudun Junakalusto Oy:ltä. VR Fleetcare hyödyntää sopimuskaudella yhteistyötä sveitsiläisen FLIRT-junien kalustovalmistajan Stadlerin kanssa, jonka kunnossapitopalvelu Stadler Service tarjoaa FleetCarelle sopimuskaudella materiaali- ja asiantuntijapalveluita.

Uusi sopimuskausi alkaa 27.6.2021 ja on voimassa kymmenen vuotta. Sopimus sisältää lisäksi kolme optiovuotta. Sopimuksen arvo on vuodessa 36 miljoonaa euroa ja noin 400 miljoonaa koko sopimuskaudella.

Yhteyshenkilöt

HSL:
Suvi Rihtniemi, toimitusjohtaja, p. 050 565 8884
Tero Anttila, joukkoliikenneosaston johtaja, p. 050 555 2932
Kimmo Sinisalo, projektijohtaja, p. 040 838 0219

VR:
Rolf Jansson, toimitusjohtaja, yhteydenotot VR Groupin media deskin kautta, p. 0294 34 7123

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

HSL Helsingin seudun liikenne
HSL Helsingin seudun liikenne
Opastinsilta 6 A
00520 Helsinki

09 4766 4444http://www.hsl.fi

HSL Helsingin seudun liikenne vastaa seudun joukkoliikenteen suunnittelusta ja tilaamisesta sekä Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman laatimisesta. Kuntayhtymässä on 390 työntekijää ja liikevaihto noin 700 milj. euroa vuodessa. HSL:n järjestämässä liikenteessä tehdään vuosittain yli 370 miljoonaa matkaa, mikä on 66 % kaikista Suomen joukkoliikennematkoista. Yhteystietoja medialle: www.hsl.fi/viestinta

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HSL Helsingin seudun liikenne

HSL:n hallituksen päätöksiä 2.7.20202.7.2020 13:23:28 EESTTiedote

Bussiliikenteen tarjouskilpailun 51b/2020 ratkaisu Nobina Oy on voittanut HSL:n tarjouskilpailun, jossa oli mukana viisi eri puolille Helsinkiä sekä kaksi Vantaalle Myyrmäkeen kulkevaa linjaa. Mukana oli 68 linja-auton liikenne, josta Nobina Oy hoitaa huomattavan osan sähköbusseilla elokuusta 2021 alkaen. Olemme tiedottaneet asiasta erillisellä tiedotteella STT Info -palvelussa. Linkki pöytäkirjaan Liikennöitsijöille maksettava lisäkorvaus bussikaluston tehokkaammasta sisäpuhdistuksesta koronatartuntojen ehkäisemiseksi Hallitus päätti korvata bussiliikennöitsijöille kaluston lisäsiivouksesta ja desinfioinnista kalustotyypistä riippuen 50 tai 100 euroa/bussi/kk ajanjaksolla 16.3.–30.9.2020. Lisäksi hallitus valtuutti HSL:n toimitusjohtajan jatkamaan lisäkorvauksen maksua harkinnan perusteella 31.12.2020 saakka. Olemme tiedottaneet asiasta erillisellä tiedotteella STT Info -palvelussa. Linkki pöytäkirjaan Toimivallan siirto toimitusjohtajalle koronavirustilanteessa mahdollisesti tapahtuv

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme